Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Kaikki sen seudun nuoret miehet lakkasivat senjälkeen käymästä kirkossa. Torstaisin oli kirkkoherra aina päivällisellä varakreivin kartanossa ja kävi siellä usein muutenkin viikon kuluessa puhelemassa katuvaisen rouvan kanssa. Jeanne oli myöskin intomielinen, keskusteli kernaasti hengellisistä asioista ja käänteli ylösalasin uskonnollisten riitakysymysten koko vanhan ja sekavan varaston.
Levotonna paiskeli hän itseään paikasta toiseen ja käänteli houreen tapaisesti silmiään sinne tänne, asetti käsiään eteensä ja lausui: "Pakene minusta ihana, viaton neito! Minä en ollut syypää kuolemaasi; se on isäsi asia, minä olin vaan välikappaleena." Kukaan ei tiennyt mitä sairas tarkotti, vasta myöhemmin se selveni.
Ester nojasi häneen luottavasti. Vernerin hengitys oli kuuma. Mutta keskustelu sujui huonosti. Katso minun töitäni, Verner! Ja Ester otti esille ison koruompeluksen, käänteli sitä Vernerin edessä selittäen hänelle, mitä oli jo ommeltu ja mitä oli vielä jälellä. Hän oikein innostui puhumaan. Verner ei vastannut hänen kysymyksiinsä, Verner ei kuullut hänen puhettansa, hän vain tuijotti Esteriin.
Miihkali ja Yrjö menivät yhdessä pajaan kokoomaan sieltä vielä viimeisetkin aseet. Siellä oli muiden muassa äsken hiottu, kirkas miekka. Yrjö vetäsi sen tupesta, käänteli sitä ja sanoi: »Tämän miekan takaan minä tunkeutuvan vaikka seitsenkertaisen kilven läpi.» Miihkali katseli sen välkyntää. »Annas se minulle, veljeni. Minä otan sen ainiaaksi.» »Sinäkö, rauhan mies? Mitä sinä teet miekalla?»
Pöydällä kukoisti kaunis punainen ruusu ja Elias katseli sitäkin ajan vietteeksi hän käänteli kukkaruukkua ja tarkasteli sitä joka puolelta, ikään kuin hän olisi etsinyt siitä jotakin erinomaista, tahi luullut sen joksikin muuttuvan, mutta semmoisenaan se kukkaruukku vain pysyi. Siinä maltittomana istuessaan kuuli hän vihdoin Kertun tulevan ja riensi ovea aukaisemaan, "Kah, sinäkö täällä olet!
Silmät ovat syvät, surulliset ja haaveelliset, kauas tähtäävät niinkuin jonnekin yli metsän rajan.» »Oli eräs kirja, jota hän ei ollut saanut käsiinsä, vaikka oli sitä aina toivonut: Kalevala. Otin sen esille kontistani. Mies punastui kuin lapsi, ja hänen sormensa vapisivat, kun hän käänteli sen lehtiä. Luin siitä hänelle muutamia kohtia.
Kapteeni oli miltei ensi kertaa vesillä ja vene käänteli hänen käsissään sinne tänne, josta Hinkki alkoi hermostua. Mikäs näkyy minun pääni takaa, häh? tiuskasi hän. Tokan savupiippu, sanoi kapteeni. No, jos piippu menee tälle puolelle päätä, niin souda tällä airolla, mutta jos tuolle, niin tuolla, ymmärrätkö? Kapteeni teki niin eikä vene enää käännellyt.
Heikki oli kauan tätä kummaa katsonut ja hän hypähti oikein ilosta kun joku antoi marakatille kiven tahi puun-palasen rahan asemesta. Marakatti käänteli ja väänteli kiveä ja puun-palasta, koetti sitten kelpaisiko tuo syötäväksi, ja heitti sen sitten, kun mitättömäksi huomasi, irvistellen ja kummallisesti hyppien kauas tyköään.
"Asia on se, herra Henderson, että tänään sain kirjeen herra Sydney'ltä", sanoi hän ja käänteli juvelisormuksia hienoilla sormillaan. "Hän on jalo mies", lisäsi hän innolla. Minä toivoin itsekseni tätä jaloa miestä aina Kamtschatkaan. "Hän tulee kohta tänne Newyorkiin ja minä luulen, että kaikki vihdoin saadaan selville", pitkitti hän.
Marakatti sitä katseli ja käänteli; mutta luultavasti ei se ollut hänen mieleensä, sillä hän, kun oli maistanut sitä, heitti sen inholla ja irvistyksellä kauas pois. Heikki nyt tarjosi puupalasen. Mutta tätä tarjotessaan, sattui hän, joka ei ensinkään tiennyt pelätä marakattia, sitä ihan lähelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät