United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
TIMO. Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle. JUHANI. Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi.
Mutta viimein, ehdittyään Pohjanpellon töyrylle, näkivät he kalveassa kuutamossa, mäen rinteellä Jukolan talon, ja melkein yht'aikaa kuului heidän suistansa: »Jukola, Jukola!» Siitä juoksivat he mäkeä alas, harppasivat Ojaniitun poikki kuin siivitetyt peikot ja kiepoivat taasen mäkeä ylös, ja seisoivat talon teljetyn oven kynnyksellä.
Mutta nousipa kerran ankara melske tuon Karkkulan Aapelin kautta. Hän, Juhanin kerran ikään torellessa eukkonsa kanssa, istui Jukolan sivupenkiltä jotenkin humalapäisenä miehenä ja ryhtyi, hullu, miehen ja vaimon asiaan, pitäen kiivaasti Juhanin puolta.
Tuolla Jukolan seinän takana hän nyt pasteerailee edestakaisin, hikoilee, huokailee, hohtaa ja höyryää ja niskatukkaansa kouristelee kovin.
Mutta kuormaa seuraavat muut veljekset, pyssyt olalla ja kontit seljässä, autellen Valkoa tien pahimmissa paikoissa. Viimeisenä käyskelee Eero, kantaen sylissään Jukolan uljasta kukkoa, josta eivät veljekset mielineet erota, vaan ottivat sen myötänsä päiväntiedon antajaksi Impivaaran erämaassa.
Mutta ensin pari sanaa, sinä Jukolan kristillinen veliparvi, ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet. Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta-janoova peto, vaan ei ihminen; hän on umpisokea näkemään, mikä on oikeus ja kohtuus; ja kaikkein vähimmin voi hän vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita.
TUOMAS. Kotiamme takaisin tahtoi hän meitä narrata valmiiksi saaliiksensa palattuaan Viertolasta, joukko miehiä seurassa, koska tiedetään, ettei ole vähillä voimilla iskettävä Jukolan sarjaan. Hän tulee ja korjaa meidät koreasti talteen, jos häntä varromme. JUHANI. Hä, niinhän minäkin aattelen. Hän on pyynnissä, ankarassa ajossa, ja me olemme otukset, joita hän kiehtoo.
Hänenpä suustansa kaikui kerran lause, joka vieläkin eleskelee naurettavana kansan huulilla Jukolan ja Toukolan tienoilla.
Saipa hän ensin huomaamatta nupillensa aika nassauksen, mutta, siitä suuriakaan huolimatta, kääntyi hän vakaasti ympäri, sieppasi seipään miehensä kourasta ja nytpä iski hän takaisin vasten pääkuorta ja seiväs poikki. Seiväs poikki että sälähti, ja alas maahan lotkahti mies kuin tyhjä säkki. Niin teki Jukolan Timo. Ja minä tiedän, että löytyy hänessä miehen-vastusta vieläkin.
Tarkasti merkitsivät he suunnan, josta savu suitsusi, ja sitä kohden jatkoivat he retkensä taas. Viimein likemmin jouduttuansa kuulivat he äänen, joka lauloi seuraavalla tavalla: »Elettiinpä ennenkin, Vaikk' ojan takan' oltiin, Ojapuita poltettiin Ja ojast' oltta juotiin». Silloinpa Jukolan emäntä, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sillä hän tunsi sen poikansa Juhanin ääneksi.