Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025


Saan toivottaa teidät taas tervetulleiksi tähän Korpelan kylän kansanjuhlaan, jota niin usein ennenkin olette läsnä olollanne kunnioittaneet, tälle juhlakentälle, jonka keskellä Suomen valkosininen lippu niin iloisesti liehuu... Kaikki katsahtivat ihmeissään ylös tankoon, lippua sen latvasta hakeakseen, mutta eihän siellä mitään lippua näkynyt.

Talven ja kevään aikana 1891 kävin viimeisen kerran Bugenen, Bojarkan ja Rishkovan siirtoloissa ja jätin silloin niiden asujamet hyvästi. Sydämmelleni rakkain oli kumminkin Om-siirtola aina ollut, osittain sen tähden että siellä asustivat useimmat Suomesta lähetetyt maanmieheni, osittain myöskin siksi että minun vaikutukseni siellä oli kantanut runsaimman hedelmän. Muutamaa viikkoa ennen Siperiasta lähtöämme matkasimme sinne omilla hevosilla koko perhe ja oleilimme siellä jonkun päivän. Sunnuntaina pidin jäähyväissaarnani uudessa kirkossa, jota tosin jo kauvan oli jumalanpalvelukseen käytetty, mutta joka vähäistä ennen oli valmiiksi sisustettu ja maalattu sisäpuolelta. Päivä oli vakava sekä seurakunnalle että minulle. Mitä silloin tunnettiin ja puhuttiin, ei kuulu tähän. Sitä vastoin sopii kertoa hiukan juhlasta, jonka vietimme siirtolasta lähtöämme edellisenä päivänä; tarkotan raittiusyhdistyksen vuosijuhlaa. Niinkuin edellisenäkin vuotena vietimme tätä juhlaa nytkin vähän matkan päässä kylästä joen rannalla olevassa lehdossa. Juhlakulussa, lippu ja kaksi viulunsoittajaa etunenässä, vaelsivat yhdistyksen jäsenet ja kutsutut vieraat kylän läpi. Vieraiden joukossa oli saksalais-lättiläinen pastori, joka vast'ikään oli tullut Siperiaan, ja virolais-lättiläinen koulumestari. Juhlakentälle oli laitettu puhujalava, joka oli kokoonpalmikoittu viheriöistä koivunlehdistä ja muotonsa puolesta näytti saarnastuolilta. Siihen nousin minä ja pidin pidemmän puheen suurelle väkijoukolle suomalaisia ja virolaisia, mikä tilaisuuteen oli kerttynyt. En voi tilan ahtauden takia esittää enkä muistakaan puhetta kokonaisuudessaan, tahdon kumminkin kertoa siitä muutamia kohtia, koska esitelmässäni koskettelin joihinkuihin seikkoihin, mitkä lienevät lukijalle tuntemattomia. "Rakkaat ystävät! Kokonnuttuamme viettämään raittiusyhdistys Aamuruskon toista vuosijuhlaa ja kun tämä samalla on viimeinen kerta, jolloin minä sen juhlaan osaa otan, sallittakoon minun luoda silmäys aikaan, minkä olen vaikuttanut teidän seassanne. Miten kurja tila teidän kylässänne vallitsi minun tullessani tänne kuusi vuotta sitte, sen te itse tiedätte, tarvitsematta minun sitä teille selittää. Mutta sallikaa minun kumminkin verrata toisiinsa teidän entistä tilaanne ja nykyoloja. Silloin oli kylässä lähes yhtä monta perhekuntaa kuin nytkin, mutta kuinka paljon onkaan kylä edistynyt jo ulkomuotoonsakin nähden. Rakennus toisensa jälkeen on kohonnut turvemökkien sijaan. Siihen aikaan ei ollut olemassa kuin kolme

Ne olivat tavattoman vapaita ja keveäjalkaisia ja kirahtelivat helmain hulmahtaessa. Nuoret miehet olivat vastaanottamassa, tarttuivat ujostelematta vyötäisiin ja kainaloihin eivätkä välittäneet, jos pyöräyttivätkin kerran tai kaksi yli määrän, ennenkuin laskivat menemään. Pitkänä, tien täyteisenä jonona kiiruhdettiin sitten juoksujalassa juhlakentälle.

Seurailen sinua juhlakentälle ja laulajaisiin ja kaikkialle kaukaa. En pääse kosketuksiin kanssasi enkä erikoisemmin koetakaan. On kuin tahtoisin vielä olla kiinni kaipuussani, pyrkimättä sen tyydyttämiseen. Välistä on, niinkuin en hennoisi vielä sijoittaa sitä mihinkään oleelliseen. Etsin kyllä tilaisuutta, mutta en sitä valmista, vaan jätän sen tavoittamisen sattuman varaan.

Ajureilla, polkupyörillä, vene-ajureilla mainio laitos! mutta suurin osa jalkaisin, kiiruhtivat ihmiset juhlakentälle harjoituksia kuuntelemaan. Allekirjoittanut oli kuitenkin tullut näkemään Laatokkaa ja astui ensimäisen juhlapäivän aattona laivaan, jonka oli määrä lähteä Valamoon. Laatokka samoin kuin koko Karjalakin on aina ollut minulle taruston huntuun kiedottuna.

Rantatiellä tulee meitä vastaan puolivillaisiin puettu herrasmies, nähtävästi joku kansakoulunopettaja. Annan nähdessään näyttää hän yht'äkkiä keksineen kuin ilmiön jostain muusta maailmasta. Hän typertyy ihmetykseensä, hän seisahtuu, väistyy tiepuoleen ja on vähällä ojaan hoipertua. Kulustamme pappilan portilta juhlakentälle on minulla seuraava kuva mielessäni: Me kävelemme rinnakkain.

Päivän Sana

merilinnan

Muut Etsivät