Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. syyskuuta 2025
Vaivoin Antti sai selitetyksi Hannalle: "Ne eivät jaksaneet enää... joutuivat suunniltaan ja menivät väkisten koskeen... Me toivoimme, vaikka vähissä oli meidänkin voimamme... Mutta kun näin, että sinä olit lautalla, sain ihmeellisen voimanpuuskan, järkeni ja tahtoni oli kunnossa. Kannustin Juhania... Elämä ja pelastus on edessämme, sanoin..."
Niin siinä kamppailtiin, hikoiltiin ja kirkkuiltiin täyttä kitaa, ja kamppausta katseli äänetön Lauri, seljässä Metsolan taakka, katselivat myös Killi ja Kiiski, istuen aina lähellä Juhania, avaten tuolloin, tällöin leukojansa vilahtavaan haukoitukseen.
Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin oli jälkimäinen lautta, joka oli jäänyt eheäksi, joutunut omia aikojaan Suomen puolen virtaan ja kiiti hirveää vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti. "Ohjatkaa oikealle väylälle!" kuului Hannan ääni. Hyrskyt kävivät yli koko lautan. Toiset pitivät köysistä kiinni, toiset hoitelivat Anttia ja Juhania.
"Anteeksi, mutta luulenpa, että on joku, joka..." keskeytti vihdoin valtiomies ja teki huolimattoman liikkeen Juhania kohti, aivan kuin asia olisi koskenut ainoastaan palvelijaa tahi kaupungin lähettiä. "Ah ... vai niin ... anteeksi", lausui Gabrielle teeskennellen mitä suurinta hämmästystä, "olin kokonaan unhoittanut, joko sinä menet?"
Ja odottanetko kesää ja ensimmäisiä lauttoja? Silloin tulen, Nuottaniemen rantaan lautat laskemme..." Hanna luki sitten kirjeen moneen kertaan ja kätki sen vihdoin salaiseen paikkaan. Päivä olikin jo puolessa, ja talon väki oli syönyt päivällistä. Hanna ei ollut koko päivänä muistanut Paloniemen Juhania. Merkillistä, ettei Juhani ollut jo tullut.
Juhani makasi vielä kuin tiedottomana, kasvot vaaleina, vaatteet läpimärkinä. Hänkin avasi rantaan tullessa silmänsä ja hetken päästä hän tajusi pelastuneensa ja vielä olevansa elossa. Lauttamiehet riensivät vastaan. Juhania piti tukea, kun he lähtivät rinnettä ylös taloon. Mutta Antti käveli omin voimin Hannan vieressä.
Hän jutteli ja laski leikkiä valtiomiehen kanssa ikäänkuin Juhania ei olisi ollut olemassakaan ja kun tämä vihdoin, täynnä mielikarvautta, koetti vetää puoleensa hänen huomiotaan, kumartaen jäähyväisiksi ja ojentaen kätensä, ei Gabrielle ollut häntä huomaavinaan.
Se johtui Iisakille mieleen, ja raskas tunne painoi hänen sydäntään. Väkeä oli karttunut yhä lisää, ja rivakasti jatkettiin sammutustoimia. Ennen iltaa oli tulen voima saatu rajoitetuksi ja syvä oja kaivetuksi palaneen alan ympärille. Yöksi jätettiin vartijoita palopaikalle. Mutta nuottaniemeläiset palasivat kotiin. Juhania kuljetti kaksi miestä. Hänen raivonsa oli loppunut.
Ei uskaltanut hän tähdätä alemmas, muistellen veljeänsä, joka makasi hirviön alla. Mutta luoti ei sattunut, ei kumminkaan kosevalla tavalla, sillä rynkäsipä kuusiston ruhtinas kohden Juhania hurjempana vielä, jättäen Timon maata tonkeilemaan. Silloin Juhani, puolustaen henkeänsä, käänsi pyssynsä perän vasten elikon avattua kitaa, ja peloittava taistelo oli tulossa.
Hanna muisti Juhanin kalpeat kasvot ja tummat silmät, jotka kiilsivät niin kummasti tuon pitkän miehen päästä... Hän tunsi kuin sääliä Juhania kohtaan. Mutta rakkautta hän ei jaksanut kuvitellakaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät