Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Sillä eiväthän he voineet ravita itseään pelkällä henkevällä keskustelulla. Arvattavasti emme, vaikka sekin on jo omiaan suuresti... Teitä kyllästyttämään? nauroi Signe. Minun sisällistä nälkääni tyydyttämään, korjasi Johannes. Minä olen niin paljon yksin. Mutta juuri siksi minä osaan tällaisia seurustelutilaisuuksia myös oikein arvostaa. Tuo tunnustus pääsi Johannekselta kuin vahingossa.
Juuri kun he olivat istumaisillaan pöydän ääreen, huomasi Henrik, että muilla oli jotain keskenään, koska he katsahtelivat toisiinsa ja naurahtelivat. Kun he jo istuivat kysyi Henrik puoliääneen Johannekselta, että mitä se oli.
Mutta se oli Johannekselta tässä silmänräpäyksessä unohtunut. Tietysti minä olen jo syönyt, selitti Liisa. Johan kello on lähes kolme. Myöskin ajanmeno oli Johannekselta unohtunut. Mutta hän ei siitä hämmästynyt. Olet oikeassa, hän sanoi, katsoen kelloaan. No niin, me syömme sitten pian päivällistä, oikein juhlapäivällisen! Miksi niin? kysyi Liisa. Mikä juhla sinulla on?
Kotiin? purkautui sisällisellä raivolla Johannekselta. Minulla ei ole kotia! Tarkoitin hotellia, jossa asumme, selitti Liisa edelleen yhtä kärsivällisesti. Ja sitten? Sitten? Niin, sitten kun me olemme tulleet hotelliin. Mitä me sitten teemme? Liisa katsoi häneen kummastuneena. En tiedä, hän sanoi. Mutta kaiketi odotamme heitä. Ja syömme illallista? Eiköhän. Ja juomme viiniä?
Mutta mitä Liisa sitten täällä teki? Sitä ei Muttila voinut ymmärtää. Kerran Johanneksen kanssa kahdenkesken kapakassa ja puolikkaan punaviiniä tyhjennettyään, hän kysyi sitä Johannekselta. Kuulepas, hän sanoi, vilkuttaen silmäänsä tuttavallisesti. Eikö sinun olisi aika päästä rakastajattarestasi? Kysymys tuli Johannekselle aivan odottamatta.
Mamma ei vastannut mitään, vaan penkkiin katsoen hieroi sormellaan siinä jotain rakoa. Henrikiin teki tämä keskustelu kovin kipeätä, sillä mammahan oli vaan aikonut Johannekselta kysyä mitä tämä ajattelisi jos hän lähtisi, mutta Johannes ja Alina otaksuivat hänen jo miettineen minne matkustaa ja tehneen päätöksensä. Ja ainakin Alinan riemastus oli jotenkin huonosti salattu.
Liisa sanoi: Kiitos vain. Ei, minä en tarvitse mitään. Kuinka et? kysyi Johannes hämmästyneenä. Sinähän annoit minulle kerran uutta syysjakkua varten, vastasi Liisa hymyillen surumielisesti. Nyt vasta huomasi Johannes, että Liisa oli edelleen kulkenut vanhassa, ohuessa päällysvaatteessaan, joka ei mitenkään voinut riittää tässä kylmyydessä häntä suojaamaan. Liisa! pääsi Johannekselta.
Päivän Sana
Muut Etsivät