Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Kun Jeanne oli kotosalla talutti hän paronitarta toiselta puolelta, ja kaikki kolme astuivat hiljakseen yhdessä kujannetta pitkin päästä toiseen, edestakaisin, lakkaamatta. Varakreivi ei puhutellut ollenkaan nuorta tyttöä, mutta hänen silmänsä, jotka olivat kuin mustaa samettia, kohtasivat usein Jeannen silmät, jotka olivat kuin siniset helo-piikivet.
Mutta silloin valtasi Jeannen kauhea kouristus, niin hirveä, että hän ajatteli itsekseen: "Minä kuolen, minä kuolen". Ja hänen sielunsa täytti hurja raivo, halu kirota tuota miestä, ääretön viha miestänsä kohtaan siitä, että tämä oli hänet turmioon saattanut, ja sitä tuntematonta lasta kohtaan, joka nyt oli hänet tappamaisillaan.
Ja hän luki vastauksen tytön katseesta. Eräänä aamuna tuli paroni Jeannen huoneeseen ennenkuin hän oli noussut ylös ja istuutui hänen vuoteensa jalkopuolelle sanoen: Varakreivi de Lamare on pyytänyt meiltä sinua vaimokseen. Jeannen teki mieli kätkeä kasvonsa lakanoiden alle. Hänen isänsä jatkoi: Olemme jättäneet vastauksen antamisen toistaiseksi.
Silloin oli Jeannen tapana nuhdella häntä ja luvata hänelle hyviä leivoksia, jos hän vain muistaisi soittaa, sillä kellot näyttivät hänestä taivaallisilta ääniltä, jotka kutsuivat häntä rukoukseen. Lauvantaisin seurasi hän kylän muita nuoria tyttöjä erääseen pieneen läheiseen kylän kappeliin, jossa he sytyttivät vahakynttilänsä Jumalan äidin kunniaksi ja rukoilivat.
Kuuteen mennessä, hänen istuessaan äitinsä kanssa plataanin juurella, saapui varakreivi. Jeannen sydän alkoi hurjasti sykkiä. Nuori mies lähestyi heitä näyttämättä lainkaan levottomalta. Tultuaan aivan likelle, tarttui hän paronittaren käteen ja suuteli hänen sormiaan, ja kohottaen sitten nuoren tytön vapisevaa kättä painoi hän siihen huulillaan pitkän, hellän ja kiitollisen suudelman.
Kuningas oli vielä epäilevällä kannalla. Keskustellessaan kerran yksityisesti Jeannen kanssa tuli hän kuitenkin vakuutetuksi hänen kutsumuksestaan ja päätti kannattaa häntä, kun hän pyysi tulla viedyksi Orléansiin karkottamaan pois englantilaiset. Ei voi varmaan sanoa, mitä sellaisia syitä Jeanne esitti, jotka saivat hänet vakuutetuksi.
Olipa tämän asian laita kuinka hyvänsä, hänen onnistui lietsoa tähän heikkoon, nautinnonhaluiseen luonteeseen luottamusta ei ainoastaan hänen, vaan myöskin kuninkaan omaan kutsumukseen, ja tämä ei suinkaan ollut vähimmän välttämätöntä, jos mieli tehdä jotakin maan pelastamiseksi. Jeannen asia oli kuitenkin tutkittava.
Burgundin herttua valitti tätä häpeällistä ostoa. Kaarlo VII ei pannut rikkaa ristiin häntä pelastaakseen. Rheimsin arkkipiispa meni niin pitkälle hävyttömyydessä, että selitti kirjeessä Jeannen olevan kohtalonsa arvoisen. Mimmoiseksi tämä kohtalo oli muodostuva, sen aavisti jokainen.
Ulkona jäätää, lapset, ulkona jäätää. Sitten hän laski kätensä Jeannen olkapäille ja sanoi tuleen osoittaen: Näes, tyttöseni, tämä on maailmassa kaikkein parasta: oma kotiliesi ja omaiset sen ympärillä. Ei mikään ole sen veroista. Mutta ehkäpä menemme nyt makaamaan. Olette, lapsukaiseni, varmaankin lopen väsyneitä?
Me sulemme sinut mädänneenä jäsenenä kirkon yhteydestä pois ja annamme sinut maallisen vallan haltuun, pyytäen sitä huojentamaan tuomiotaan sinun suhteesi, mitä kuolemaan ja jäsenten hävittämiseen tulee.» Tuomarit jättivät Jeannen. Hän tahtoi ristiinnaulitun kuvaa ja pyysi ympärillä seisovia noutamaan semmoista läheisimmästä kirkosta. Sitä odottaessa tehtiin risti kepistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät