Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Kun kaikki oli maksettu, tuli Jeannelle jäämään noin seitsemän tahi kahdeksan tuhatta frangia korkoja. Siinä kaikki. Jeanne vastasi: Minkäs sille, lapsi hyvä, voi? Minä tunnen varsin hyvin, etten tule olemaan pitkäikäinen; siinä on minulle kylliksi. Mutta Rosalie vihastui: Teille, rouva, ehkä, mut ettekös sitt' aio herra Paulille mitään jättää?
Eräänä aamuna toi Fécamp'in notaarin kirjuri Jeannelle kolmetuhattakuusisataa frangia, joka summa oli maksu Peuples'iin jääneistä huonekaluista, joiden hinnan eräs verhoilija oli arvioinut.
Kun Rosalie huomasi hänet, meni hän emäntänsä luokse rauhallisena kuten aina ja sanoi: Päivää, rouva! Täss' mä taas oon. Mut ei se vaivatt' kulunn'. No? kysyi Jeanne. No, vastasi Rosalie, hän kuol' viime yön'. Heiät vihittiin ja täss' on pikkanen. Ja hän ojensi Jeannelle lapsen, jota ei näkynytkään vaatteiden sisältä.
Sitä paitsi hän ei katsonut voivansa tulla Rheimsiin, valloittamatta ensin niitä lujia paikkoja, jotka olivat hänen tiellään, ja tätä pitivät sekä hän että hänen seuralaisensa jotenkin vaikeana tehtävänä. Antaakseen Jeannelle kuitenkin jotain tointa, antoi kuningas hänen seurata sitä sotajoukkoa, jonka tehtävänä oli puhdistaa Loiren rannat englantilaisista.
Vara-inkvisiittori Estivet ja nuori tohtori Thomas de Courcelles, jota sanottiin »Baselin konsiliumin valoksi», olivat yhdessä laatineet koko mestariteoksen. Se luettiin kohta kohdalta Jeannelle, ja hän vastasi samaan tapaan kuin entisissäkin kuulusteluissa. Hän pyysi hiukan mietintäaikaa vastatakseen kysymykseen kirkon puoleen kääntymisestä.
Josko tämä paperi, joka luettiin Jeannelle, todella sisälsi kaiken sen, mikä on virallisessa kieltoasiakirjassa, on asia, jota ei ole voitu saada täysin selville. Varmaa on kuitenkin, että Jeanne kielsi kutsumuksensa heikkouden hetkenä, tuskallisen kuoleman pelosta, rakkaudesta elämään, joka oli luonnollista yhdeksäntoista vuotiaalle, elinvoimaiselle tytölle.
Ei mikään niin paljon ole kohottanut Jeanne d'Arcin mainetta jälkimaailman silmissä kuin juuri tämä oikeudenkäynti, jonka pöytäkirjat, hänen vihollistensa kirjoittamat, todistavat ainoastaan hänen parastaan. Cauchon ei kuitenkaan ollut menettänyt toivoaan. Hän antoi tehdä lyhennyksen pöytäkirjoista ja luetti sen Jeannelle.
Leskirouva Dentu alkoi siellä liikuskella kevein askelin, etsi ja sijoitteli Jeannelle näkymättömiä esineitä sairaanhoitajattaren hiljaisin liikkein. Sitten sytytti hän kaksi kynttilää, jotka asetti valkoisella pyyhkeellä peitetylle yöpöydälle vuoteen pääpuoleen. Jeanne ei näyttänyt huomaavan mitään, ei tuntevan mitään eikä käsittävän mitään. Hän odotti vain saadakseen olla yksin.
Hän ei nähnyt muuta kuin vain Julienin. Kun he saapuivat Bastiaan oli opas maksettava. Julien kaiveli taskujaan. Kun ei hän löytänyt sitä, mitä tarvitsi, sanoi hän Jeannelle. Koska et käytä äitisi sinulle antamia kultarahoja, niin anna ne minun huostaani. Ne ovat paremmassa säilyssä minulla ja minä pääsen sillä lailla vaihtamasta seteleitäni. Jeanne ojensi hänelle kukkaronsa.
Lakkaamatta kiisteli Julien hotellienkin isäntien ja palvelijain, ajurien ja kaupustelijain kanssa, ja jos hän kepelästi oli onnistunut saamaan vähän alennusta, niin sanoi hän Jeannelle käsiään hykertäen: Minä en tahdo antaa varastaa mitään itseltäni.
Päivän Sana
Muut Etsivät