Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Olen toivonut, ett'ei päiväni näin äkkiä päättyisi, mutta itse asiassa merkitsee se aivan vähän. Muutama talvi ja kesä vielä, ja elämä olisi ollut lopussa luonnon järjestyksen mukaan. Voi kuitenkin, nuoret ja voimakkaat ihmiset uskovat harvoin kuoleman mahdollisuutta, ennenkuin se yht'äkkiä irvistää heitä vastaan ja ilmoittaa että heidän aikansa on tullut!" Hirventappajaa kidutetaan. Pelastuminen.
"Parempi kaiketi olisi", sanoi rovasti, "jos ei sotaväkeä tarvittaisi olleskaan jos nim. vallat voisivat elää rauhassa ja sovinnossa aina ja toden päältä. Mutta millainen on heidän rauhallisuutensa? Se on kaksi-muotoinen kuin roomalaisten Janus-kuva. Samalla kuin edessä rauhaa ja ystävyyttä taataan kalleimmilla vakuutuksilla, samalla irvistää takana hampaisin asti varustettu sotavoima.
Niin, sitäkään ei käy kieltäminen, tuumasi jäätehinen alakuloisena. Nyt on sinun vuorosi kysyä." "Mikä on se, joka syntyi maailman alussa ja kuolee maailman lopussa, eikä kuitenkaan tule viittä viikkoa vanhemmaksi?" "Oo, sitä ei tiedä kukaan, etkä sinäkään", vastasi jäätehinen neuvotonna. "Tiedänpähän, se on kuu. No, mikä on se, joka lakkaamatta irvistää?"
Ylös noustuaan hän koetti nauraa, mutta ei voinut kuin irvistää, ja sanoi hiljaa hengästyksen katkaisemat sanat: me koetamme iltapäivällä uudestaan. Heti iltapäivätuntien päätyttyä hän oli käskenyt kaikki harjotuksiin vuorelle, mutta kapteenin kanssa he olivat kadonneet muuanne. Senvuoksi eivät sotaleikit sujuneet.
Lähdetään nyt liitämään Kirkasta jään pintaa, Kaikki kilvan kiitämään Aivan yhtä rintaa; Kun nää pojat ponnistaa, Kyllä tuuli halkeaa! Nytpä kaikki sinkoilee jäällä huiskin, haiskin, Rannikolla kuhnailee Vielä yksin laiskin, Hälle toiset irvistää:
Hirmuisen katsannon viskaisee hän taasen oikealle, viskaisee vasemmalle ja irvistää kuin pureskelisi hän koiruohotukkoa. Mutta viimein kuuluu hänen suustansa seuraava puhe: »Perkele, joka käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, puhallellen myrkkyä maailmaan, on myös näiden naapuristen sydämessä sytyttänyt vihan ja vainon liekin.
Tämä ei ollut toisten äärestä kuunnella aivan lohdullista saarnaa; semmoinen puhe rouvalta pisti toisten niin vihaksi, että muutamat itkivät, ja jotka toisessa huoneessa seisoivat ja kuuntelivat, koettivat edes irvistää, vaikka Elsan edessä koettivat olla sievästi, kuin maitoa äsken latkineet kissat.
PIRKKO. Vaiti, sinä! Minä en puhu sinulle, minä puhun muille. Niin; »siveä nuori neiti Anna Liisa Kortesuo, joiden aijottu avioliitto nyt ensi kerran kuulutetaan». MIKKO. Anna Liisaako siellä kuulutettiinkin? Kun minä luulin koko ajan että Pirkkoa. PIRKKO (pyörähtää Mikkoa kohti kädet selän takana, irvistää ja matkii).
Saarna, se outo huuto, jatkui. Sakari julisti voimallisen totuuden: »Niinkuin mustalaisen pahankurinen ja likainen, repaleinen ja ruokoton kakara se, viisaus, alati päässä vehkeilee, huutaa ja itseään ilmoittaessaan pirunmelua pitää, mutta jos siltä mitä kysyt, niin ikeniään se vain älyttömänä ja ilkeästi vastaukseksi irvistää ja pitkää nenää sieltä pahnastaan näyttää...»
Ne ovat kierrelleet vuorien rinteitä, mitelleet välimatkoja kukkulalta toiselle, suunnitelleet siltoja kuilujen yli, joiden pohjassa äkäinen vuoripuro hampaitaan irvistää, laskeneet nousuja, lohkoneet ajatuksissaan kallioiden kielekkeitä, joista ei muuten pääse ohi, ja puskeneet vuoren seinän läpi, josta ei olisi päässyt yli eikä ympäri.
Päivän Sana
Muut Etsivät