United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä näytin onnettaren valitulta lempilapselta; mutta ihmisen täytyy kuitenkin aina ensin odottaa elämänsä iltaa eikä ketäkään kutsuttako onnelliseksi, ennenkuin hän on elämänsä loppuun ehtinyt ja tuonelan tuville muuttanut.
Niin on käynyt muinaisessa Egyptissä sen turmeluksen aikana ja Kreikassa byzantiolaisen keisarivallan aikana; meidän päivinämme huomataan samallaista taipumusta Italiassa ja suuressa osassa Europan itäisiä ja eteläisiä maita. Yksinäisyys palauttaa osittain ihmisen takasin luonnollisen onnen helmaan eristämällä hänet yhteiskunnallisista onnettomuuksista.
Herakles kysyi: "Kukas sinä olet?" Hän vastasi: "Ystäväni sanovat minua Huvitukseksi, vaan viholliseni Himoksi." Toinen nainen seisoi siinä puhtaana, kainona ja sävyisänä. Kun Herakles kääntyi hänen puoleensa, sanoi hän: "Minä en hurmaa sinua hekkuman kiusauksilla, jos seuraat minua; sillä tiedä, että jumalat eivät salli ihmisen päästä hyvän ja kauniin perille ilman suuria vaivoja ja ponnistuksia.
Kovassa, tylyssä, jumalattomassa ja kaikilta ylenkatsotussa elämänsä aamussa oli poikariepu melkeen jähmettynyt elävältä kuolleeksi kappaleeksi, jolta kaikki paremmat tunteet ja ihmisen jalo eteenpäin pyrkiminen ja ihmisarvon tunto oli jo noin nuorena melkein kaikki sammunut, ja sen vuoksi näytti hän silloin kylmällä yhtäkaikkisuudella heittävän kohtalonsa sattumuksen haltuun.
Niin suuri merkitys kuin puvulla onkin ihmisen esiintymisvarmuuteen ei minulla ainakaan tällä kertaa ole siitä minkäänlaista tukea.
Lyhyesti, minä en ollut siellä kenenkään ihmisen, ei edes oma suosikkini; sillä ne, jotka rakastivat minua, eivät uskaltaneet osoittaa sitä, ja ne, jotka eivät rakastaneet minua, osoittivat sitä niin selvästi, että itse hyvin tunsin, kuinka aina näytin kankealta, taitamattomalta ja untelolta. Minä tunsin, että minä rasitin heitä yhtä paljon, kuin he rasittivat minua.
Ja kun kevät koittaa ihmisen mielessä, kun koko maailma aukenee hänelle, hänessä, sin'et voi käsittää etkä luonasi pysyttää noita tuhansia ääniä, joita sieltä kuuluu, et tuota tuhatlukuista puhkeamista ja miten se vaurastumistaan vaurastuu. Sinä tiedät vaan, että siellä laulaa, että siellä puhkeaa. Ja kuinka hiljaista on elämä sitten, kuni kiinnijuurtuneen kasvin.
Tässä uinailevassa hiljaisuudessa hiipi nyt joku vitkallisesti pirttiä kohden; se näytti etäälle kuun valossa paremmin aaveen kun ihmisen olennolta. Ken oli hän? Unilukkari; hän pelkäsi vaaraa, vakuutettuna, ettei unensa pettäisi.
Jumalaa kiitetään ihmisen kuoltua, sanoi hän, mutta se tehdään siksi, että sielu on pelastunut ja ruumis päässyt lepoon elämän vaivoista. Jumalaa ei kiitetä vihamiehen kuolemasta. Kun syntinen kuolee paatumuksen tilassa, on kristillisempää rukoilla hänelle iankaikkista laupeutta. Sinä olet oikeassa, sanoi kreivi, se oli synnillinen kiitosuhri.
Vaikka hän itse ei siitä vapaaehtoisesti luopuisikaan, otettaisiin se kuitenkin pois häneltä, vääjäämättömästi, tinkimättömästi, edes heikointa, haurainta toivoa sen takaisinsaannista vastalahjaksi antamatta. Tuo ajatus voi tehdä hulluksi ihmisen. Kuoleman ajatukseen sellaisenaan oli Johannes tottunut jo.