United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tarvittiin paljon hyväilyä ja maanittelua, ennen kuin hän jälleen suostui asianomaisen öykkärin ystäväksi rupeamaan. Pilkkaajista pahin oli Hovin herra itse. Ainoastaan Mustin erikoinen rakkaus ja mielenkiinto häntä kohtaan teki jatkuvan toverillisen seurustelun heidän välillään mahdolliseksi.
Ja rakas lapsi oli saanut ottaa vastaan niin monta iloista hyväilyä, niin ilahduttavia neuvoja odottamaan tulevaisuudelta onneansa; hän ei siis voinut muuta kuin luvata vanhemmilleen olla vastoin heidän tahtoansa rupeamatta kirjeitä vaihtamaan Arvidin kanssa, jonka nyt häiritsemättä pitäisi uhrata kaikki voimansa taiteelleen. Tuolla koivun juurella he heittivät hyvästit toisilleen.
Sinä oli tunteellisuutta ja hellää hyväilyä jonka piti tukea pyyntöä. Hän alotti: Jos pyytäisin teitä auttamaan itseäni, etteköhän te suostuisi? Pyydän teiltä lainaksi 300 frangia saanko? Te olette melkein ainoa, joka tiedätte, kuinka hankalassa ja väärin käsitetyssä asemassa minun täytyy elää. Minulla on muuan päämäärä, joka vienee minut täältä pois. Minussa on kykyjä, joita tahdon kehittää.
Hän oli hentorakenteinen, käsivarret olivat laihoja ja olkapäät teräviä ja hän liikkui hiukan kumarassa. Kuin höyry lähestyi, heitti hän haravan kädestään ja meni puiston portille. Siihen hän jäi seisomaan ja katseli satamaan, hengitti syvään leutoa ilmaa ja tunsi mielihyvällä sen vienoa hyväilyä kasvoissaan.
Olihan totta, ettei isä koskaan ollut lasten kanssa, eikä kenenkään mieleen olisi juolahtanut mennä häntä hyväilemään tai odottaa itselleen hyväilyä, mutta sittekin oli vain tullut uskotuksi, että kyllä isä pitää heistä kaikista, kun hän kerran on isä. Oliko se sitte erehdys? Vai miksi oli isän ääni niin omituinen, aivan kuin joku siellä sisällä olisi nyyhkyttänyt haikean haikeasti. Ja entä äiti?
Purin hammasta sitä muistellessani. Kuinka voi ihminen kuitenkin niin alentaa itsensä. Ei tapahtuisi se enää ikinä! Vaikka Antti katuisi, pyytäisi anteeksi, rukoilisi polvillaan minulta hyväilyä ei sittenkään. Ei! Askeleita kuului pihasta. Käännyin katsomaan ja näin Antin tulevaksi. Hän astui reippaasti, heilutteli iloisesti keppiään ja hymyili ylös ikkunaan. En ehtinyt ajatella mitään.
Tamma vähän siitä närkästyi, viuhautti häntäänsä ja Antti huomautti sen johdosta: »Viuhauttaako se häntäänsä?» »Ei se viuhauta, kun piiskalla antaa ihan tosissaan, vaan minä kun näin leikillä vaan räpsyttelen, niin se siitä ottaa pahakseen», puolusteli Jussi tammaansa ja lausui sille pari hyväilyä: »So, tamma ... so ... so!» Sitten hän taas mietti sitä naima-asiaansa.
Blanche hyväksyi vähän aikaa hyväilyä, mutta kun se kuuli hiljaisen ratinan pensastosta, jota joku heräävä lintu oli matkaansaattanut, hyppäsi se vapisevien lehtien sekaan ja katosi näkyvistä. Kenelm astui nopein, kärsimättömin askelin eteenpäin, eikä sanaakaan enää puhuttu ennenkuin he tulivat asuntoonsa ja erosivat toisistaan yöksi.