Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
En tiedä, kuinka kauan huolellinen perheenisä kaiutti herätyshuutojansa, sillä minä käänsin toista kylkeä ja hymähdin sekä nukahdin uudelleen, kunnes Iida kello 6 toi minulle kahvia. Nyt läksimme Aaton kanssa halki metsän joutuaksemme asemalle aamujunalle, joka ei sekään tuonut odotettuani mukanaan.
Kuinka olikaan, tapasin itseni niillä kujilla ja solilla, jotka johtivat rabbiinin asunnolle. Hymähdin, mutta jatkoin tietäni tiukasti eteenpäin viime kujansuuhun saakka. Tästä palasin takaisin, etsiäkseni sitä kujaa, joka johtaisi rabbiinin toiselle ovelle. Olisin tahtonut tavata, puhutella juutalaistyttöä. Kiittää neitoa!
Lempeydellä, kaikui varma vastaus syvyydestä. Ei sovi maksaa samalla mitalla, millä itse saa, eikä ole silmää silmästä otettava. On oltava elämää ylhäisempi. Etkö usko, että olen joskus ollut sitä? hymähdin surumielisesti. Kyllä. Mutta olet ollut niin usein myöskin niin paljon julmempi elämää, vain jonkun aatteen tai asian vuoksi, jota olet luullut siten edistäväsi.
Ivallisesti sille hymähdin. Viivyt tai et ... se minua tuiki vähän liikuttaa. Niin ajattelin mielessäni, vaikka tiesin, etten suinkaan ollut siitä välinpitämätön. Antti seisotteli vielä laivan kupeella. Hän oli kumminkin levoton, huomasin sen salaisella tyytyväisyydellä.
Raolo Bratianu vastasi: Tarkotan, että minulla oli ystävä nyt on hän kuollut, kaksi vuotta sitte, hän eli vain seitsemänkolmatta vuotiaaksi hän voi, milloin tahtoi, näyttäytyä ystävilleen... Minä hymähdin: No, Raolo, romanialaisilla on nyt vilkas mielikuvitus... Hän voi näyttäytyä, toisti Raolo ja kääntyi minuun.
Ajettuamme sitten muutaman minutin katuja ylös ja alas, seisautti ajuri hevosensa erään korkean kivitalon pääovelle. Vaikka Esa kiirehtikin joutumaan, ehdin kuitenkin silmäämään oven päällä olevaa talon nimikilpeä. Siinä seisoi suurilla, punaisilla kirjaimilla maalattuna: »*Suomen satamatyöntekijäin liitto*». Hymähdin itsekseni, mutta mitään puhumatta seurasin Esaa.
Sano nyt oikein omantuntosi nimessä, kummalla on parempi? kysyi Arvela nauraen, vaan lisäsi samassa: luultavasti kummallakin itse mielestään. Niin, luultavasti kummallakin, hymähdin minä äänellä, jota itsekin pelästyin. Tästä lähtien sain minä luvan käydä Selman kotona. Hän oli luullut minua vaateliaaksi, heillä kun ei ole niin erittäin...
Päivä paistoi kahden kuuropilven välistä suoraan edessämme kimmeltävään kirkonkylään. Mutta juuri Herran temppelin kohdalle, missä se näkyi kummultaan kohoavan, oli pysähtynyt kaunis kirjokaari ikäänkuin viitaten rauhan ja sovituksen tietä minulle. Se on merkki ylhäältä, hymähdin puolipiloillani. Jumala näkyy jo minun syntini anteeksi antaneen.
Ja minä pääsin sanomalla: ah, kultaseni, se ei ole mitään. »Mikä onni, ettei sinun ole käynyt niinkuin sisariesi!» sanoi hän minulle. Minä hymähdin, vaikka samassa olin kuin katketa selkäni hirvittäviin tuskiin. Minä olin hänen pettäjänsä enkä pelastajansa!
Päivän Sana
Muut Etsivät