United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Korintholainen viimein halusi tietää, olivatko hänen, Publiuksen, mielestä Irenen silmät ruskeat vai siniset, silloin hän oli närkästyneenä hypähtänyt pystyyn ja kiivaasti huudahtanut: "Olkoot vaikka punaiset, vihreät: mitä se minuun kuuluu!"
Oli, kuin olisi ollut laulajassa iloa ja riemua niin, ettei itseensä enää mahtunut. Heidän laulustaan aina kuulee, mitä eivät muuten anna tietää. Vaan eipä ole monesti sattunut mikä eilen: ei edes huudahtanut, vaikka lyövänsä pelkäsin... Antoi heti paikalla itsensä morsiameksi pukea. Vapisi, vaikka koetti olla. Olisi se pian saatavissa, kun vain viitsisi.
Vielä seisoi hän silmänräpäyksen liikahtamatta ja kumartuneena sängyn ylitse, vielä oli hänessä se häipyvä toivo, että hänen syleilynsä veisi kuolevaan vähän hänen omasta sydänverestään. Eikö tämä veri ollut kaksoisveljeksillä yhteistä? Puoli hänestä itsestä oli nyt kuoleva. Tuolla alhaalla oli hän ainoastaan huudahtanut kauhusta, vaan sen jälkeen ei hän ollut puhunut mitään.
Mitä se lie Linkonen siellä sanonut tai tehnyt, että heille oli syttynyt riita, jossa viinakauppias oli lyömäisillään Linkosen kuoliaaksi. Onneksi oli eräs naapuri riistänyt murhaajan kädestä kirveen, ettei lyönti osunutkaan mieheen. Naapurinmies talutti raivostuneen ystäväni kotiin. Ovea lähetessään he kompastuivat minuun. Linkonen oli huudahtanut: Sen vietävän kuliläjäkö siinä on!
"Tailleverd!" oli Gringonnaux huudahtanut. "Rosvomme!" kuningas sanoi. "Ei, sire ... François Villon, runoilijanne", tämä vastasi langeten polvillensa. Ja, kun Ludovik XI häntä yhä katseli, eikä näyttänyt tuntevan häntä, hän lisäsi: "Villon ma olen, ja siitä voin kerskailla: Pariisissa synnyin, Pontoise'n likimailla; Vaan jos oisi kaulani paulaa vailla, En tietäisikkään, että..."
Emilie Björkstén kertoi myöhemmin monta kertaa, kuinka hän ensin hämmästyksissään, ajattelematon kun oli, vilkkaasti oli vastustanut hänen pyyntöään ja huudahtanut: »Ei, ei, minulla on niin ruma käsiala!» Mutta Runeberg oli järkähtämätön ja kieltäytyi ehdottomasti antamasta käsikirjoitustaan ilman korvausta.
Sankarittaremme ei huudahtanut hän ei edes vapissut, sillä tapaus oli ylen äkillinen, odottamaton ja hirveä saadakseen aikaan mitään sellaista heikkouden merkkiä. Mak Nabissa oli vielä paraiksi sen verran henkeä jälellä, että hän voi käsittää mitä oli tapahtunut. Hänen kasvonsa olivat jo alkaneet vääntyä väärään, niinkuin tavallisesti käypi sille, jonka kuolema äkkiarvaamatta tavoittaa.
Minä tahdon mennä luostariin!" Se oli sama huudahdus, jonka tuo liiaksi aikaiseen kehittynyt tyttö oli aamulla inhosta huudahtanut. Hän kertasi sen nyt ehtimiseen yhä kasvavalla kiihkolla. Ja hänen itsepäisyytensä olla enään ylös nousematta, olla kenellekään näyttämättä edes kättensä ihoa, sisälsi sen lujan päätöksen, että hän menee hautaan, kuolee koko maailmalta.
"Je suis trop vécu!" oli Mériméen vanha opettaja Villemain huudahtanut ummistaessaan silmänsä viimeiseen uneen 8 p. toukokuuta v. 1870. Ja kumminkin oli hänen sallittu päästä näkemästä isänmaansa täydellistä kurjuutta ja sodan onnetonta loppua. Kuinka paljo suuremmalla syyllä voikaan Mérimée näin sanoa; sillä se, mitä hän toivoi pääsevänsä näkemästä, tapahtui kohta ihan hänen silmäinsä edessä.
Ja kuullessani seuraavassa tuokiossa hiipiviä askelia ja miesten vaatteiden kahinaa kansihytin seinää vasten heidän asettuessaan pimeässä paikoilleen, olisin mielelläni huudahtanut ääneen. Askeleet ja kahina kuuluivat Alanin puolelta, ja minä aloin jo luulla osani taistelussa loppuneen, kun kuulin jonkun pudottautuvan hiljaa katolle pääni päällä. Kuului meripillin vihellys ja se oli merkki.