United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taasen vallitsi kuolonhiljaisuus, jota ainoastaan silkkiakuttimien hiljainen kahina keskeytti. "Kummallista", puhkesi ruhtinatar äkkiä sanomaan, "Claudius ei milloinkaan käyttänyt sormuksia, turhamielisyydestä, sitten sanottiin; hän ei sallinut niiden peittää kätensä kaunista muotoa, ja tuossa katsokaa kultaviivaa vasemman käden nimettömässä sormessa!
»Hoo, sanotko niin! Jos jumalat suovat, niin huomenillaksi järjestämme jälleen jonkun sievän juhlan tänne.» »Kaikesta sydämestäni olen mukana», pappi sanoi käsiään hykertäen ja lähestyen pöytää. Samassa heidän korviinsa osui heikko kahina ovelta ikäänkuin joku haparoisi ovenripaa. Pappi verhosi heti huupalla päänsä.
Kuunneltuaan hiukan aikaa luuli Opas kuitenkin kuulevansa muutamia tukahdutettuja huokauksia veneiltä päin, mutta tuuli oli niin kova ja lehtien kahina sekaantui niin tuulen huminaan, ett'ei hän ollut varma oliko kuullut oikeen. Mutta Mabel, jota tunteet viehättivät, syöksi hänen sivu rientääkseen venetten luokse.
Kaikki elämä näytti todellakin seisahtuneen täällä kuuluisan lääkärin luona ja kaikki olivat kuin taikauneen uupuneita. Hiljaisuutta häiritsi silloin tällöin sentään joku huokaus, rykäisy, hillitty voihkaus, hameen kahina tai ovikello, joka ilmoitti uuden potilaan tulon.
Ja kuullessani seuraavassa tuokiossa hiipiviä askelia ja miesten vaatteiden kahinaa kansihytin seinää vasten heidän asettuessaan pimeässä paikoilleen, olisin mielelläni huudahtanut ääneen. Askeleet ja kahina kuuluivat Alanin puolelta, ja minä aloin jo luulla osani taistelussa loppuneen, kun kuulin jonkun pudottautuvan hiljaa katolle pääni päällä. Kuului meripillin vihellys ja se oli merkki.
Tämän perästä oli heillä kyllin aikaa ajattelemiseen ja saaren tyystimpään tarkastamiseen. Vaikka sankaritartamme poltti kuumeentapainen halu saada myötäänsä olla jonkun reijän luona, ei hän kumminkaan voinut siinä kauan kestää, vaan poistui inholla, mutta ainoastaan hetkeksi, sillä lehtien kahina tai tuulen humina puissa veti hänet jälleen siihen.
Vehreä aita, joka erotti somat, luikertelevat käytävät toisistaan ja teki ne niin salaperäisiksi, oli alaston nyt. Siinä kiertävät köynnökset, jotka ennen olivat kuin hienoa puukarikkoa ikään, ojentelivat nyt toisilleen laihoja oksiaan. Ja varisseiden kuivien lehtien kahina tuulessa, joka niitä lennätteli ja paikoitellen kasoitteli, tuntui kuin kuolevaisen surulliselta, viimeiseltä huokaukselta.
Siellä kuului silkkileninkien kahina ja kunnioittavain hoviherrain varuisa astunto ja kuiskivia ääniä vierashuoneista; hovipalvelijoita ja hovineitiä käveli puutarhoissa ja musiikin helinä kuului avointen akkunain kautta. Hovin seurueessa oli myöskin eräs kuningattaren mielipalvelija nimeltä Ruyz de Alarçon.
Minun täytyy päästä maihin tältä hyllyvältä pohjalta, tuntea tukevata kalliota jalkojeni alla, päästä kosketuksiin edes sen todellisuuden kanssa. Ponnistan viimeiset voimani tartun airoihin ja lähden. On ainakin airojen kolina ja kokan kahina minun omaani ja aikaan saamaani. Olen hereillä, olen luonut lumouksen. Mikä minua oikein vaivasi?... Tuossa on laskemani verkon merkki, tuossa toinen.
Ja köynnökset ja seppeleet valkosilla seinillä ja vaatteiden hiljainen kahina ja urut valmistelevilla juoksutuksillansa sanovat, että se on kaikki tosi! Kaikki on suuressa sopusoinnussa, valmistunut johonkin suureen ja tärkeään! Tässä ei muuta puutu kuin että hän itse nöyrtyy, lankeaa kasvoillensa rukoukseen ja, uskoen siihen mihin kaikki muut, polvistuu alttarin eteen. Miksi ei hän sitä tee?