Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Tie johti vanhalle höyrylaivalaiturille, missä sen hän tiesi vesi oli syvää, ja siellä ei kukaan ollut häntä näkemässä. Ilta oli tyyni, ei ainoakaan lehti värähdellyt syksyn harventamissa puissa, mutta lahdella kävi vielä maininkeja myrskyn jäljiltä, jotka saivat veden hohtavan pinnan kohoilemaan pitkinä laineina ja houkuttelivat meren syvyydestä omituisia huokauksia.
Sentähden halusi kukin päästä tuon erikoisen ystävänsä pakeille, ja kun se vaan voi tapahtua, silloin ei yleinen ilo miltään maistunut. Kun nuot erikoiset ystävät pääsivät kahden kesken, muuttui heidän ilonsa puoli suruksi ja haikeita huokauksia alettiin vaihtaa.
Ihmiset sanovat, että syysiltoina vieläkin monta kertaa kuuluu, kun oikein tarkasti kuuntelee, syviä surullisia huokauksia täältä Orjankalliolta.» »Ne semmoiset ovat ämmäin juttuja. Mutta mennään nyt pois, ei täällä ole hauskaa. Täti odottaa meitä kahvia juomaan.» »Pelkäätkö sinä?» »Minä? En pelkää! Mitä minä pelkäisin?» »Sitä, kun sanoin täällä kuuluvan huokauksia.» »Turhia!»
Alotin siitä, miten huomasin heidät ensin, lopettaen siihen, miten lääkäri tuli minua katsomaan. Ei kukaan keskeyttänyt kertomustani, paitsi Charly, joka välin lisäsi jotain, mitä en itse tarkoin maininnut. Muutoin vallitsi huoneessa syvä hiljaisuus. Muuta ei kertomuksen ohessa kuulunut, kuin syviä huokauksia ja nyyhkytyksiä yhden ja toisen naisen puolelta.
Viimein huomasi hän pienen, korean lapsensa; hänen sieppasi hän syliinsä, likisti sen vasten rintaansa, ja niin asettui vähitellen hänen sielunsa myrskyvä vimma ja sijan sai kyynelten helmivirta. Monta päivää uudistalon tuvasta huokauksia kuultiin ja itkusta raukenevia katsantoja nähtiin; mutta viimein vallitsi toki huoneessa hiljainen, äänetön murhe.
Elävät, niinkuin joka päivä olisi viimeinen, mutta niinkuin ei viimeistä päivää kuitenkaan olisi. Voi, voi, kuului huokauksia sieltä täältä. Kun kirkon korkeimmat kaitsijat näin, niin mitä sitten voidaankaan toivoa, odottaa, vaatia sen pienemmiltä paimenilta! Kuinka voidaan toivoa, että he voisivat paremmin karjaansa kaitsea!
Hän tietysti ei tule sinne, sillä hän on paljoa lujempi mies kuin minä." Aivan samalla lailla oli käynyt aamulla Rikkisenkin luona. Amelien parasolli oli viikon kuluessa käynyt huonoksi; siis: ensin makeat pyynnöt, sitten vähän kieltoa, sitten pikkusen itkua ja huokauksia, sitten anteeksi pyynnöt ja lopuksi lupaus sekä ostaa parasolli kuin myöskin mennä Runnipuistoon.
"Niin, niin", sanoi hän, 'Voitto tai Westminster Abbey! Maailma on taistelukenttä, jolla karkulaiset saavat pahimpia haavoja, kun he koettavat paeta ja tukehduttaa niitä huokauksia, jotka ilmoittaisivat heidän epäkunnialliset piilopaikkansa.
"Isä ei ole enään niin vahva ... hän ei kärsi paljoa mielenliikutusta, niin että synkältä näyttää... Muistathan tuota viimeistä taudin kohtausta hänen tullessaan kotiin"... Kun äiti oli mennyt pois, kuului pimeässä yhtämittaa haikeita huokauksia. Myöhään illalla istui äiti tyttärensä vuoteella, pitäen kätensä hänen otsallaan että hän paremmin saisi nukutuksi; tyttö raukka säpsähti vähä väliä.
Naisten joukosta, joilla kaikilla on mustapohjaiset, sinireunaiset huivit, kuuluu hiljaista itkun uikerrusta, salaamattomia, huomiota herättäviä huokauksia ja kipeästi valittavia purkauksia. Miesten joukko tarjoo vielä kuvaavamman näyn.
Päivän Sana
Muut Etsivät