Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Ja kuin nämä veljet ja sisaret Herrassa olivat kylläkseen juoruilleet ja iloinneet siitä yleisestä paheksumisesta, jonka esineenä Knut oli, huokailivat he ja puhuivat vainosta, jota »Jumalan lasten täytyy kestää». Kornelia ei kuullut koskaan kenenkään kysyvän, mikä oli totta, mikä oli oikein hän ei koskaan kuullut kenenkään sanovan jalomielistä sanaa »näyttelijästä». Olivatko nämä todellakin ne samat ihmiset, joita hän oli tottunut pitämään pienenä valittuna joukkona, jota maailma vainosi heidän rakkautensa ja hurskautensa tähden?
Lieneekö hiljainen tuulenhenki yläilmoissa käynyt ja linnanseinän aukoissa suhissut, mutta veri oli jättänyt kapteenin kasvot, kun hän kuuntelemasta pääsi, sillä hänkin oli kuullut huokauksia, syviä, ikionnettomuutta itkeviä. Hän kallistui uudestaan seinään kiinni. Ei epäilystäkään. Ne huokailivat huokailivat. Kapteeni mittasi silmillään korkeuden maasta henkiläpeen.
Etupäässä tätä luostaria oli kamari, missä muinen yksinäisyydessä munkit olivat Jumalaa palvelleet. Siinä valmistettiin, miten parahiten taidettiin, Martalle asuma. Muutamia päiviä kului. Marienburg oli rauniona, linna melkein maata myöden hävitetty. Vangit huokailivat vielä alikerran säästetyissä huonehissa kahleissaan. Silloin tuli äkkiä käsky valmistautua matkalle.
Heidän käyntinsä ei enään ollut tuota reipasta, vakaata käyntiä, kun tulivat vakka tai pajuvakka selässä; ei tullut sitä iloista kädenlyöntiä eikä nopeata tervehdystä kuin ennen. Nyt he vetäytyivät ikäänkuin peloissaan toistensa sivu ja huokailivat. Joku ilottomuus, haikeus ja tylyys ilmaantui niihin kasvoihin, jotka ennen olivat olleet suopeat.
Jälelle jääneet, ne jotka huokailivat, vaistomaisesti tunsivat ihmeen kautta pelastuneensa taistelutantereelta, missä Suomen kansa lapsesta vanhukseen asti oli taistellut *kansan olemassaolon puolesta* ankaran taistelun. Kuka tuttava seisahtuikin Hautalan Jannen haudalle, kyllä hän siinä rintaansa sai selittämättömän, vakavan tunteen. Tuossa miehessä oli ollut jotain erikoista.
Lappalaiset huokailivat mielivaltaisten kieliasetusten pakonalaisuudessa ja Norjalaiset monopoolikaupan ikeen alla. Ensimainituita pakoitettiin nimittäin kauan aikaa oppimaan kristillisyytensä norjankielellä, sen sijaan kuin ennen lähetystoimen aikana useampia vuosia olivat saaneet nauttia sitä suloisuutta, että saivat oppia ja kuulla saarnaa omalla kielellään.
Väkivalta ja vääryys ei ollut harvinaista, ja tuhannet kyyneleet vuotivat salaisesti, ettei kuningatar niitä nähnyt eikä siis voinut ojentaa kättänsä niitä kuivaamaan. Niitä, jotka huokailivat raskaassa ja ansaitsemattomassa kurjuudessa, oli rouva Guldborg Svane.
Hän sai nyt kuulla sanoja, joita ei ollut helppo kumota: että hän oli tehnyt väärin viedessään heidät tänne ja asettuessaan kaikkea sitä vastaan, jota vanha Juhl, hänen isänsä oli pitänyt oikeana kotonaan kylässä... Nyt nähtiin selvään, ett'ei aa-vuonolaisten pitänyt kalastaa! ... mutta kun nuoriso pääsee valtaan, niin... Ja sitten voivottelivat he ja huokailivat, ikävöiden vaimojaan ja lapsiaan.
Hän käveli nopeasti kuitenkin vavahtaen joka kerta, kun tuuli puhalsi kahisevia lehtiä sivukäytäviltä. Hengästyneenä hän saapui pienen temppelin luo ja silmäili ympärilleen. Mutta ei missään näkynyt kantotuolia eikä orjia. Kaikkialla oli hiljaista. Plataanien oksat vain huokailivat tuulen käsissä.
Anna Liisa polki rukkiaan, jotta kiiju hurisi, ja jatkoi juonitteluansa hänkin: »On... on niitä rikkailla tarjokkaita, vaikka niillä ei kotiakaan olisi... Kaikki ne vain tätä köyhän kotia ylenkatsovat ja kiertävät.» Niin juonittelivat he ihan tosissaan... He huokailivat katkerina, ja Maija Liisa aikoi jo lähteä suuttuneena matkaansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät