Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Iloisesti vastasi hän: Erik Aleksandrovitsh, tahdotko tietää, mitä minulla on sanomista hänestä? No, saathan itse nähdä Helena Nikolajevnan huomenna. Sen verran minä vain sanon, että hänellä on selvä pää ja että hän tietää ja osaa enemmän kuin hänen ikäisensä tytöt tavallisesti. Horn työnsi sivulle vaaleat viiksensä ja hymyili hiljaa itsekseen.
Kaarle Kustaa Horn kuoli siihen aikaan, kuin hänen ihanteensa, kolmannen Kustaan, kunnia oli juuri korkeimmillaan. Hänen poikansa Erik oli mukana Suomen viimeisessä sodassa ja sen ensimmäisessä taistelussa. Sillä juuri täällä hänen isäinsä kartanon luona jymähti ensimmäinen tykin laukaus, tästä kautta marssi ensimmäinen plutoona venäläistä jalkaväkeä rajan yli.
Puhelu kävi Ranskan kielellä, jota Martinov ei kuitenkaan osannut täydellisesti. No, sisko Hanna, sanoi Horn, kuin päivällisen tilaus oli tehty, minä olen sitonut sinun aikasi huomiseksi. Huomennahan se juhla on, Dimitri Semenovitsh? Mikä juhla? kysyi Hanna. Minulla ei ole muassa muita kuin matkapukuja.
Helena kovin peljästyi, ja nyt päätettiin toimittaa Erik pois Pietarista, sen kiusauksista ja iloista. Sattuikin niin hyvin, että Suomen kenraalikuvernööri juuri silloin tahtoi vaihtaa ajutanttia, ja Erik Horn tarvitsi ainoastaan toivoa sitä paikkaa pojalleen, niin sai olla varma sen saannista.
Niin onkin! jatkoi Horn niin ylevällä suuruudella, että pilkkanauru katosi vastustajan huulilta. Kas siinä yksi noita ajatelmia, joita muinaisajan viisaus linkoaa vuosituhansien läpi alhaisen kunnianhimon julkeata otsaa kohti! Tahdon nyt sanoa teille, kreiviseni, minkätähden kiitin teitä. Luulin jo hukkaan eläneeni.
Toisessa lyhemmässä seinässä oli ovi nähtävästi vasta tuonnottain muurattu kiinni ja kalkittu. Palvelija pyysi heidän korkeasukuisuuksiansa astumaan sisään ja odottamaan hetkisen: naiset eivät vielä olleet valmiit. Horn ja Martinov astuivat saliin. Odotusaikaa viimemainittu käytti näyttääkseen Hornille vanhan haidamaki Haidullan eli Aleksanderin muotokuvan. Se tosiaan oli hirvittävä olento.
Se seikka, että niin miehet kuin naisetkin olivat ratsastuspuvussa, saattoi tämän pikku juhlan näyttämään tilapäiseltä, viehättävältä ja hauskalta kuin jokin maalaisjuhla. Kuin Erik Horn kävi istumaan Helena Nikolajevnan viereen, katseli tämä ympäri huonetta. Minä en näe teidän sisartanne, sanoi hän.
Mutta, Helena Nikolajevna, sanoi Horn oudostuen. Ei, älkää vastustako, översti hän katsoi suoraan hänen silmiinsä ja punastui myöntäkää vain, kyllä kuitenkin näen, että olen arvannut oikein. Hänen silmäluomensa punastuivat ja kaksi kyyneltä tunkeutui esiin. Teidän sisarenne ehkä vielä lisäsi: siellä käy koko rykmentin upseerit, mutta ei kukaan...
Nyt käsitti hän varsin hyvin, että, koska hänessä ensimmäinen hevoskilpailu voi herättää tällaisen kiihtymyksen, hän myöskin olisi tahtonut olla katsomassa härkätaisteluja, jopa Caesarien verisiä näytelmiäkin. Horn oli koko ajan tarkastellut Helenaa, tuskin itsekään tietäen, mistä syystä, mutta se nuori neito oli tehnyt häneen syvällisen vaikutuksen aivan ensi näkemästä asti.
Tähän yhtyi kreivi Hornkin, ja kilvan riennettiin nyt äsken tulleelle huomaavaisuutta osoittamaan. Ainoastaan kreivitär Horn osoitti, ollen hämmästyvinään, niitä selviä jälkiä, joita odottamattoman vieraan märät, kannuksilla varustetut saappaat olivat kalliille matoille jättäneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät