United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Risto kokee lohdutella häntä sekä itseään, ja kertoo kirjoittaneensa nyt juuri kauniin runoelman tulipalosta, jonka hän on verrannut tulta suitsuavaan vuoreen ja kaikkia tuhoja tekevään pyrstötähteen, joka tuo hirmuista kostoa kurjalle ihmiselle ja käyttää tulen petollisia henkiä palvelijoinaan; runonsa toivoo Risto saavansa myödyksi köyhän nikkarinlesken hyödyksi.
"Woi!" sanoi isäntä surullisesti, "ei Jumala kuule minun rukoustani! Olen koettanut rukoilla häneltä liewitystä kauhealle tuskalleni, mutta minä oikein wapisen, kun yrittelen rukoilla häntä. Woi! Hirmuista on langeta eläwän Jumalan käsiin."
Mutta Marfa ei tiennyt tai ei tahtonut vastata siihen kysymykseen. Se arvoitus kiusasi Helenaa koko päivän, niin että surukin siitä heikkeni. Se vaivasi häntä, sillä hän ei uskaltanut itse lisätä sitä sanaa, joka oli lähimmin siihen sopiva. Se olisi hirmuista! Marfa aivan varmaan tietää jotakin, miksipä hän muuten olisi keskeyttänyt kuolevan puheen. Ja hän tosiaan oli sen keskeyttänyt.
Oletko kuullut, sanotaan Kamenskajan olevan niin epätoivoissaan, että on henki vaarassa, kääntyi hän miehensä puoleen, lähtisit sinä hänen luokseen. Se on todellakin hirmuista, sanoi mies. No, menkää nyt puhumaan hänen kanssansa, minun täytyy kirjoittaa kirjeitä. Tuskin oli Nehljudof päässyt viereiseen huoneeseen, kun täti huusi hänelle edellisestä: Kirjoitanko siis Mariettelle?
Aina, aina vaan hänen täytyi pysyä lapsena! Mitä hyötyä siitä oli, että aina koetettiin salata häneltä kaikkea surullista, kun ei kuitenkaan voitu poistaa häneltä sitä hirmuista surua, joka aavistuksen-tapaisena vapisutti koko hänen olentoansa.
Siinä unessa oli vaan ollut niin, että Hannes oli tullut polisimestariksi, ja kaikki kumarsivat häntä, niinkuin nyt polisikamarissa; mutta unessa oli sen yhteydessä ollut jotakin hirmuista. Oli niinkuin joku kuoppa ja Hannes perääntyy perääntyy eikä huomaa sitä ja putoaa siihen... Jos tätä nyt ollenkaan kannatti muistella näin suuren hyväntunnon rinnalla!
»Kyllä se niin on, kyllä se niin on, kyllä se on oikein mitä isäntä sanoo, kyllä se on oikein», kuului miesjoukosta varmat vakuutukset. Kauvan keskusteli siitä vielä miehet, miten hirmuista olisi, jos ei tuommoinen pahantekijä saisi rangaistustaan. Ja aivan oikealta tuntui että todistajana ollessa ei saa puhua muuta kuin sitä mikä puolustaa Jukkea.
Se oli hirmuista, että tuo herrasmies, joka talonpojaksi muuttumalla oli hankkinut itselleen omaisuuden, oli nyt juuri hänen luonaan, kun hänen Antoninsa oli kuollut, se ainoa poika, jonka hän oli tahtonut tehdä herrasmieheksi, jonka hän oli opettanut vihaamaan maata ja lähettänyt Pariisiin turmeltumaan laiskuudessa ja paheissa.
Tämän huomasi Tahvo ja kauhistuen virkkoi: »Voi hirmuista, kun veri tulee aivan tohtonaan sieramista hevosparalta... No noita pöljiä Jumalan vaivasia, niitä ei tarvitse ei kylvää eikä kyntää, niitä, kasvaa itsestään kuni sieniä metsään. Mennyt on siitä hevonen.»
Nyt ojensi hän päänsä pystyyn, nosti kätensä vierasta kohti ja lausui: Ei ollut hän vielä loppuun hirmuista kiroustansa sanonut, niin jo rupesi vieras vaalenemaan, horjumaan; kaatui sitten lattialle ja rupesi ylönantamaan.