Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Päin vastoin, veikkoseni; ymmärräthän, että tuo timantti oli meidän ainoa apumme: sillä saatoin minä voittaa takaisin hevosemme valjaineen päivineen ja siihen lisäksi matkarahat. Athos, sinä saat minun vapisemaan! huudahti d'Artagnan. Minä puhuin siis tuosta timantista pelitoverilleni, joka myöskin oli sen huomannut.
KENTIN KREIVI. Olen. OSWALD. Mihin saamme hevosemme panna? KENTIN KREIVI. Liejuun. OSWALD. Hyvä mies, sano se, jos rakastat minua. KENTIN KREIVI. En rakasta sinua. OSWALD. Se ei minua koske. KENTIN KREIVI. Jos saisin sinut Lipsburgin lammastarhaan, niin kyllä näyttäisin että koskee. OSWALD. Miksi mua näin kohtelet? En tunne sua. KENTIN KREIVI. Sinut, mies, tunnen niinä. OSWALD. Ken olen sitten?
Hän ei hiljentänyt vauhtiaan eikä koskaan katsonut taakseen, vaan lensi suoraan eteenpäin aivan kuin hänellä olisi ollut määrätty päämaali. Luutnantti Gérard ja minä olimme keveämmät kuin hän, ja hevosemme olivat yhtä hyvät kuin hänenkin, niin että me pian aloimme tavottaa.
Valjastin sitten hevosen reen eteen ja olimme me pian tästä vaarallisesta paikasta poissa. Samana päivänä ehtoolla tulimme yhteen taloon, jonne ei mitään tietä käynyt; mutta kuin meidän hevosemme siitä huonosta kelistä oli vallan ulos-väsytetyksi tullut, täytyi meidän tässä hetki levätä. Täällä oli kaikki hävitettyä ja autiota, ja ainoasti kahdella huoneella katto joinkin jäljellä oli.
Tänään ollessamme viimeistä päivää "pyhällä maalla" painamme mieliimme unehtumattoman kuvan Libanon'ista, jota jo psalmien-tekijät ylistelevät; sitä lujemmin piintyy se mieliin, kun se on vaivoin saatu. Nyt iloitsen siitä, ett'ei kyytivaunuissa ollut meille tilaa; mutta en toivoisi pahimman vihollisenikaan täytyvän ratsastaa niin huonoilla konilla, kuin meidän hevosemme olivat.
Ystäväni lohduttelee häntä sillä, että se on mahdotonta, koska ei pitkäsiimallakaan erota sulaa vettä millään suunnalla. "Lautta voi olla satoja virstoja pitkä", vastaa Tilda siihen. Mattikin on tuossa tuokiossa pistänyt hevosemme aisoihin ja ympärillämme äkkiä syntyneestä hälinästä ja kiireestä huomaamme mekin vaaran olevan lähellä.
Jo itse tämän paikan luonne teki epäluulot mahdottomiksi. Wicksonin metsästyspuisto tulisi varmaankin olemaan viimeinen paikka koko maailmassa, minne Ernestiä etsivät Rautakoron vakoojat suuntaisivat matkansa. Sidoimme hevosemme lammikon rannalla sijaitsevaan punapuumetsikköön.
Luulenpa nuoren herran tahtoneen esitellä meitä kumppanillensa; mutta Ilse ei viipynyt; hän nyykäytti päätänsä ja kääntyi, ja minä tein tietysti samaten. Herrat kävelivät hitaasti meidän perässämme. "Vaunut tulevat tuolla kulmassa!" sanoi nuori herra äkkiä seisahtuen. "Niin, niin, ovathan ne meidän hevosemme! Erkki setä palaa Dorotheenthalista!"
TUOMAS. Mitä teemme siis? AAPO. En tiedä muuta keinoa kuin kiirehtiä kohden Jukolaa, kiirehtiä kalvean kuoleman tähden. Kaksi aina ratsastakoon Valkoa ja muut heitä juosten seuratkoot. Niin tapahtukoon: juosten vuorotellen, vuorotellen ratsastaen. Hevosemme kautta pääsemme siis sotkemasta hankea kaiken tien, ja Jumalan avulla ehkä pelastumme vielä.
Hän valjasti itse meidän hevosemme, auttoi tätejä rattaille, nosti minut heidän syliinsä ja antoi minulle ohjakset sanoen: »Pidä, lapsi, sinäkin Herra edessäsi ja anna Hänen kasvattaa omatuntosi niin herkäksi, että pahateko tuntuu siinä niinkuin rikka silmässäsi.» Hitaasti ja vastenmielisesti lähti hevonen liikkeelle. Sillä oli ollut hyvät päivänsä silläkin. Vitkalleen alettiin pitkä paluumatka.
Päivän Sana
Muut Etsivät