Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Johannes ei ollut aikansa niukkuutta teeskennellyt. Hän teki todellakin työtä aamusta iltaan, oli aina tehnyt, vaikka hän vaikeina hetkinään, joita hänellä tuon tuostakin oli, syyttikin itseään ankarasti veltosta nuoruudestaan. Hän oli erään tehtaan isännöitsijän poika Länsi-Suomesta. Hänen lapsuutensa oli ollut sangen surullinen.
Mutta kumpikin tarrautuivat he vain sitä lujemmin toisiinsa, mitä selvemmin he aavistivat tämän tulvehtivan autuutensa lopun olevan lähenemässä. He tahtoivat ummistaa silmänsä. He eivät tahtoneet muistaa sitä. He tahtoivat vain hetki hetkeltä kerrata toisilleen: »Eikö totta? Me kaksi olemme onnelliset?» Niin oli ainakin näinä heidän hyvinä hetkinään. Tuokioina, jolloin he sulivat toisiinsa.
Nämä seitsemän vuotta olivat heille kuin yksi ainoa päivä, sillä heistä näytti kuin olisi aurinko vain yhden ainoan kerran noussut, sitten ikuisesti pysähtyäkseen taivaankannen keskipäivän korkeudelle. Vapaina hetkinään harjoitti mies maalaustaidetta, eikä viipynyt kauan, ennenkuin Anna Jolanta lahjoitti hänelle jäljennettäväksi uuden mallin, pikku Julian, jolla oli isän hiukset ja äidin silmät.
Kaikki tuo katkeroitti vanhan Carusellin mieltä ja olisi varmaankin ollut omiaan saattamaan hänen harvat hapsensa murheella hautaan, jos hänellä olisi ollut niitä ja ellei hän olisi yksinäisinä hetkinään lohduttautunut sillä, että yleisön maku silminnähtävästi oli huonontunut. Mutta sekin oli sangen heikko lohdutus! Sillä olihan yleisö toiseltapuolen aina oikeassa. Nalle tuli hänen avukseen.
Pitikö hänen poikansa ainoa elämän toiwo ja lähde koettaa saada kuoliaaksi kuristetuksi? Pitikö hänen turhaksi tehdä kaikki ne jalot ja ihanat tunteet, joita hän poikansa kertomusten johdosta oli ikäwinä hetkinään niin usein saanut tuntea? Jos hän niihin myöntyisi, tuntui hänen tunnossaan siltä, kuin hän olisi katkaissut wiimeisenkin eheänä olewan säikeen poikansa elämänlangasta.
Hän oli vain mielihyvällä merkinnyt tosiasiaksi, että paha oli kääntynyt hyväksi hänelle. Kestetyt kärsimykset olivat vain häntä karkaisseet ja terästäneet. Signe oli antanut surun lahjan hänelle. Ja siitä oli Johannes joskus jaloimpina hetkinään voinut tuntea häntä kohtaan oikein vilpitöntä kiitollisuutta. Nyt hän ei voinut.
Lämmin, syvä usko Jumalaan valaisi ja ilahdutti tätä yksitoikkoista jokapäiväiselämää. Kodin puutarha oli aivan kirkon ääressä. Jeannen oli niin helppo päästä sinne vapaina hetkinään ja vaipua pyhäin kuvien edessä hiljaiseen rukoukseen. Kun kello soi auringon laskiessa, lankesi hän aina polvilleen ja kiitti kuluneesta päivästä. Joskus unohti vanha lukkari soittaa iltarukoukseen.
Kaikki henkisesti tai ruumiillisesti kykenemättömät, kuuromykät, rammat, sokeat, jopa mielisairaatkin kuuluvat tähän luokkaan ja käyttävät sen merkkiä. Vahvemmat tekevät usein miehen työn, heikommat luonnollisesti eivät tee mitään, mutta ei kukaan, joka voi jotakin tehdä, tahdo tykkänään luopua työstä. Mielisairaatkin koettavat valoisina hetkinään tehdä, mitä voivat».
Sellaisen luonteen tuskat ja kärsimykset ovat jo miltei voitetut niin pian kuin hän todellakin on huomannut olevansa sairas ja sitä sairautena pitää ja on päättänyt olla synkkinä hetkinään puhumatta ja toimimatta niinkuin hänen kuvittelunsa ja luulottelunsa todellakin olisivat todenperäiset.
Eikä mitään kolkkoa, kylmää nuorenmiehen kotia vain, ei neljää seinää, joiden sisällä autius ja tyhjyys asuisi, vaan oikeata, kotoista, lämmintä ja turvallista tunnelmaa, jonka voisi luoda vain rakas nainen rakastavan miehen rinnalla. Sellaisina hetkinään hän aina tunsi ikäänkuin etääntyvänsä Liisasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät