Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Viskaali oli noussut tervehtimään Elliä. Kohteliaasti, niinkuin ennenkin. Ja samalla katseella kuin ennenkin. Antoi kättä, kysyi mitä kuului. Huomasiko hän, että käsi oli kylmän kostea? Ja tekikö hän siitä mitään johtopäätöstä. Mitä liikkui Hermanin mielessä? Tuossa hän seisoi suorana ja ryhdikkäänä, kasvoissa terveyttä ja eloisuutta. Mutta mitä liikkui hänellä mielessä?
Elä tule, elä tule! huusi Elli ja koetti karttaa että hän ottaisi hänestä kiinni. Hermanin kädet putosivat alas, suuret silmät katsoivat äitiin ja suu rupesi hömmäilemään. Mistä syystä oli äiti hänelle vihainen?
Elli ei oikein olisi malttanut, hän oli ajatellut saada työnsä sinä iltana valmiiksi. Mutta hän laski sen nyt kuitenkin pois kädestään. Ei kuulunut hiiskahdustakaan Hermanin vuoteelta ja Elli siitä mielissään nukkui tuota pikaa. Puolen yön aikaan hän havahti äkkiä. Joku seisoi huoneessa. Rouva, rouva, nouskaa ylös! kuului säikähtynyt ääni hänen korvissaan. Ja samassa pamahtivat kellot soimaan.
Sanoi vaan joko: eihän minua mikään vaivaa, taikka: elä ole utelias, mitäpä sinä sillä tiedolla teet, et sinä niitä seikkoja kuitenkaan ymmärrä j.n.e. Elli herkesi kyselemästä, tarkkasi vaan hänen olentoaan ja koetti sen mukaan arvata millä kannalla asiat olivat. Ei hän oikeastaan köyhyyttä peljännyt eikä konkurssia, sillä hän luotti täydellisesti Hermanin hyvään älyyn.
Suuteli ja hyväili aina rajusti, eikä pitänyt lukua, jos toinen vaikeroitsikin hänen käsissään. Se on vaan lemmen myrskyä, hän sanoi. Kun hän vihdoinkin heitti hänet irti, täytyi Ellin aina kammata hiuksiaan ja korjata pukuaan, sillä Hermanin lemmen myrsky sai ne joka kerran epäkuntoon. Kas nyt taas, minkälaiseksi minut laitoit, hän oli riitelevinään siellä peilin edessä.
Hedwig, ennenkuin häntä seurasi, tarttui munkin käteen ja kosketti sitä huulillansa, lausuen hiljaa: "Oi! kuka ikänä lienette, kiitoksia! minä rakastan teitä!" Kulkiessaan Hermanin ohitse, Magdalena ei voinut olla päätään kääntämättä. Unterwaldilaisen silmät olivat häneen yhä kiintyneet. Kilian, joka viimeisenä kulki, lähestyi Beit-Weber'iä ja sanoi tälle: "Rohkeutta! runoilija.
Tultuaan kotia, kiirehti hän laittamaan pois unisen neitsyen, joka vastenmielisesti tarjosi hänelle palvelustaan, sanoi riisuvansa itse, ja vavisten meni huoneesensa, luullen siellä löytävänsä Hermanin ja toivoen olla häntä löytämättä. Ensi silmäykseltä vakuuttautui hän ettei häntä siellä ollut ja kiitti sallimaa esteestä, joka oli tullut heidän yhtymyksensä väliin.
Kolmen päivän kuluttua toi Lisaveta Ivanovnalle nuori, vilkassilmäinen neito kirjelipun muotikaupasta. Lisaveta Ivanovna aukaisi sen levottomana, aavistaen rahavaatimusta, ja tunsi äkkiä Hermanin käsialan. Te, kultaseni, olette erehtyneet; tämä lippu ei ole minulle. "En, kyllä se on teille!" vastasi rohkea tyttö, salaamatta viekasta hymyään. "Lukekaa, olkaa hyvä."
Päivän Sana
Muut Etsivät