Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Silloin helkkyy herkkä luonnonkannel, Tuhatkielin laulaa virttä elämän, Tuhat luonnotarta kuuluu kaikkialta Elon antajaansa lauluin kiittävän: Kuohukoski vuorten valanteessa, Joka vauhkon lailla, vaahtosuuna, Kallion kieleltä kuiluhun syöksee Riemuten hurjasta leikistään, Kiittää mahtavalla laulullansa Kostajata julman sortajansa.
Olihan tyttö kaunis, myönsi hän kyllä mielellään. Eikä hänessä muutakaan vikaa ollut, täytyi hänen myöskin itselleen tunnustaa, oli nuori ja herkkä, ja sitäpaitsi oli hänellä vielä se aivan erikoinen ansio, että hän todellakin rakasti Väinämöistä. Olisihan Väinämöisen siis kaikesta päättäen ollut velvollisuus olla onnellinen. Epäilemättä, mutta hän ei ollut kuitenkaan.
Ja niin herkkä oli hänen hellyytensä, ettei korsi taittunut hänen käydessään, ja niin keveät olivat hänen askeleensa, ettei kastehelmi maahan läikähtänyt. Ei hän tullut minun tyköni taivaallisessa loistossaan eikä astunut minun eteeni elämäni aurinkona.
On sielu luotu rakastamaan; kaikkeen se huvittavaan herkkä on, ja pian sen tekoon tempaisevi mielihyvä.
Mistä tuli tuo voimallinen hengen elämä, tuo ylevyys, jonka johdosta heidän täytyi tuntea syvää kunnioitusta pikku poikaansa kohtaan, joka pari kuukautta sitten oli vaan ajattelematon, vallaton lapsi? Hänen omatuntonsa oli erittäin herkkä; hän muisti pienet syntinsä, luetteli ne ja anoi Jumalalta anteeksi.
Eerosta oli, kuin ukkosta olisi ollut ilmassa. Hän oli herkkä tuntemaan sellaista. Hän tunsi sen sekä ruumiillisesti että henkisesti, tunsi kipeyteen asti. Hän kärsi aina kesäisin, ennenkuin ilmaan keräytynyt sähkö pääsi purkautumaan, ja hän tunsi samaa tänä iltana henkisesti. Olisikohan äiti puhunut, jollei olisi ollut niin väsynyt? Se olisi ollut niin vapauttavaa.
Tunsi vaan, että mieli oli avonainen ja herkkä kuin pienellä lapsella. Myöhään yöhön hän siinä istui, hajanaisesti ajatellen ihmeellistä pelastumistaan ja sitä, minkätähden hänen niin usein täytyy joutua hukkumishätään, että oli jo kolmas kerta. Miksikä juuri nytkin hänen täytyi astua se askel, jonka alla maa lohkesi ja minkätähden ne metson ampujat sattuivat siihen tilaan, että joutuivat apuun.
Klaus oli heti miehen tuntenut Kyöstiksi, Johanneksen veljeksi. Muistaen aamullista puhettaan neiti Marian kanssa pelkäsi Klaus jonkun muunkin tietävän, kuka tämä mies oli, jota takaa ajettiin. Hän tiesi, miten Marian herkkä luonne ottaisi pahaksi sanoman, että mies oli Metsämaan Kyösti. Hän pelkäsi Marian saavan tuon tietää.
Hänen herkkä mielensä innostui siitä niin, että hän juoksujalassa riensi jatkamaan tehtäväänsä, jonka oli pastorilta saanut.
On siis olemassa se herkkä kaikupohja, joka helähtää ja joka herättää joka kerta, kun joku satutettu parahtaa Euroopan yleinen mielipide? Se on.
Päivän Sana
Muut Etsivät