Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
He odottivat hiljaisuudessa, toinen toistansa taikka laattiaan katsoen, ihmetellen, mitä nämät tunnit tuottanevat, peläten myöskin, ja samalla kuin he halasivat, että tästä epätiedosta loppu tulisi, he tätä loppua kammoivat. Helenaa ahdisti tämä pelko kovimmin, sillä hän oli ruvennut rakastamaan imettäjää niinkuin äitiänsä.
Niinkuin he olivat rakkaita silloin; hänen sylissään istui, käsi kaulassa ja tarinoitteli. Ja vakuutti aina, ettei hän kestään niin pitänyt kuin omasta kulta Maristaan. Tuossa sen nyt näki; ei tuntenut enää. Mutta semmoinenhan oli maailman meno, eikä Helenaa siitä voinut syyttää; monta palvelijaa oli talossa ollut, jaksoiko hän niitä kaikkia muistaa.
Seuraavana päivänä lähdimme kaikki kolme matkalla, jota kesti aamusta iltapuoleen asti. Vihdoin kuitenkin saavuimme perille, suurenlaisen talonpoikaistalon edustalle. Viikon päästä sen jälkeen ajoi isäntäni minulla pappilaan ja kolme viikkoa myöhemmin sain viedä Helenan ja isäntäni juhlapuvussa kirkolle. Kotimatkalla näin vilahduksella, kuinka isäntä suuteli Helenaa.
Jonkun ajan perästä tunsi Trevori itsensä kyllin väkeväksi ylösnousemaan ja meni, korpraalin käsivarteen nojaten, metsään, katsellaksensa ympärillensä Helenaa. Mutta ei yhtään elävää sielua ollut siellä, ainoasti useain villien hengettömät ruumiit makasivat tuolla verisellä ja tallatulla nurmella.
Näkyi selvästi, että pappa oli kertonut hänelle kaikki ja sanonut, ettei Helena usko. Kyllä, kyllä me toimeen tullaan, puhui rovasti vielä papan mentyäkin ja talutti Helenaa kädestä sisähuoneeseen. No, pikku neiti, istuhan tuohon noin, vanhaa ukkoa vastapäätä. Ei rovasti ollut lainkaan niin vanhan näkönen kuin sen ikäiset ovat.
Georg seisoi toisella puolen pöytää, ja näkyi selvästi, että hänen oli vaikea keksiä syy minkä nojalla tulla samalle puolelle, kun ei löytänyt mitään sanottavaa. Ja ilman sanottavaa se juuri tuntuikin mahdottomalta. Eikö mekin mennä? sanoi Georg vihdoin ja rupesi tulemaan ikäänkuin hakeakseen Helenaa.
Hän tuli sisään aivan vapaasti, mutta kuin näki ja tunsi esimiehensä, haihtui hänen varmuutensa kerrassaan. Hän oli nähtävästi luullut saavansa yksin pitää seuraa Helenalle. Pakollisesti tekeytyen tyyneksi tervehti hän ensin Darja Mihailovnaa ja sitte Helenaa ja herroja. Hornia ei miellyttänyt Petrovin tulo.
Mutta Marfa ei tiennyt tai ei tahtonut vastata siihen kysymykseen. Se arvoitus kiusasi Helenaa koko päivän, niin että surukin siitä heikkeni. Se vaivasi häntä, sillä hän ei uskaltanut itse lisätä sitä sanaa, joka oli lähimmin siihen sopiva. Se olisi hirmuista! Marfa aivan varmaan tietää jotakin, miksipä hän muuten olisi keskeyttänyt kuolevan puheen. Ja hän tosiaan oli sen keskeyttänyt.
Niin vienosti paistoi akkunasta täysikuu Esan vuoteelle heikontuneella valolla, ikääskuin hälvenevä muisto menneistä ajoista! Niin monta onnellista hetkeä hänen elämässään oli se valaissut! Vihdoin hän vaipui levottomaan uneen. "Ehkä hän huomenna on sänkyni vieressä!" oli hän toivonut. Aamu tuli, mutta Helena ei tullut. Seuratkaamme nyt Helenaa hänen matkallaan.
"Niin, Helena, toden perään ja Jumalan pyhässä nimessä!" "Amen!" Kuului ystävällinen ääni heidän takanansa. Se oli pappi, jota pelko, että jotain voisi onnetonta Helenaa kohdata, oli pakoittanut menemään kirkkoon, jotta hän voisi auttaa ja tukea, jos tarvittaisiin. Nyt oli hän näkymättömänä kuullut katuvaisen nuoren miehen tunnustuksen, ja tämän kohtauksen liiempi selitys oli tarpeeton.
Päivän Sana
Muut Etsivät