Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
»Ei ota, ei ota!» sanoi äiti itku kurkussa. »Kyllä tämä nyt kuolee! Kyllä tämä nyt kuolee!» Vähän ajan perästä erosi pikku Mantan henki ruumiista. Puhdas lakana pantiin kätkyeen ja lapsi ummistettiin yöksi siihen. Isäntä, emäntä ja Heikki menivät kamariin maata. Manta ja minä jäimme pirttiin.
Heidän sisälle tullessaan paloi pesässä hiiltyneet rangot ja tyttö odotteli Riikkiä, yksinänsä vuoteella maaten, mutta huomattuaan että heitä kaksi oli hyppäsi jaloillensa. Ja Heikki näki, että Sandra Riikkiä kovin pelkäsi. Riikki nosti lapsen Heikin selästä ja antaen Sandran syliin sanoi: Ota sinä tämä niinkauan kuin me asioissa ollaan. Eikä lapsi herännyt.
Sitä juuri mahtoi Snellman tarkoittaa, kun hän sanoi: niitä on ihmisiä, jotka tyytyvät kysymykseen, kasvaako tämä tai tuo kukka tunkiolla vai tunkion vieressä, ja jotka ovat valmiit unohtamaan aatteiden korkean taivaanlaen. Semmoinen pikkusielu oli juuri Heikki. Mutta hän tahtoi näyttää, että hän vielä voi vapautua tuosta pikkumaisuudesta. Hengen suuruutta oli kyllä hänessäkin!
Ilolla otti Heikki tutut sotakalunsa, jotka leski vapisevalla kiireellä auttoi hänen päälleen, sen perästä sanoen hänelle jäähyväiset näillä sanoilla: "Jumala avuksi lesken ja orpoin puolustajalle, ja turmio kaikille, mitkä hänen eteensä sattuvat!"
Ei se lyö eikä anna muidenkaan lyödä, kun suureksi kasvaa; vaan lupaa olla ystävällinen sekä sinulle että muillekin hevosille ja eläimille. Tule nyt, Heikki, tänne Pollea taputtamaan. Jo kohotti Polle yhä enemmän päätään ja korviaan pyöräytti, ja sen silmistä näkyi, että se alkoi leppyä. Vielä ne, Polle, sinulle ilopäivätkin koittaa, puhui haltia yhä hellemmällä äänellä.
Ja Heikki ajatteli: ostankin niillä pirun rahoilla huikean lautan ja tuon koko Veneh'ojan pontulle ja niin lähdetään laulaen ja riemuiten kunne vapaa virta viepi. Tapahtui myös niin, että he pitkien vastatuulten sattuessa menivät maihin jättäen haahden Heikin vahdittavaksi.
Pelottavan näköinen hän oli, kasvot kalpeina, musta parta liehumassa. "Raukkoja ja lurjuksia te olette!" Mutta ylhäällä oli Nuottamiehen suvantoon vasta saapunut kaksi lauttaa, joilla oli kiire alas merensuulle. Heikki tunsi miehet ylimaan rohkeiksi pojiksi, jotka eivät pelänneet kosken kuohuja. Hän meni miesten puheille.
"Nyt on Heikki mennyt, nyt ei ole enää meillä Heikkiä", hätäili äiti, kun hänen lähtönsä tuli tunnetuksi. "Kyllä routa porsaan kotiin tuopi", sanoi isä yhtäkaikkisesti. Toteutuiko tuo sananlasku? Senpä saamme nähdä. Mihin ohjasi Heikki askeleensa? Siikajoelle, pieneen sotamiehen torppaan Liisan luo.
Kuta enemmän provasti tätä ajatteli, sitä vaikeammaksi näki hän eukon vakuutuksen kumoomisen, sillä olihan Heikki orpolapsi, jonka vanhemmista ei niin mitään tiedetty. Miten olikaan, kolmen keskustelussa oli päätetty, ettei mitään vielä puhuttaisi tästä asiasta. Liina ja Amanda olivat vetäyneet edellisen kamariin.
Mutta kun Heikki vihdoin kavahti ajatuksistaan, vuotivat kyyneleet virtanaan hänen silmistänsä, vapaasti, niinkuin ennen lapsuudensurujen kohdatessa keventäen ja lohduttaen. Lumet olivat sulaneet ja kesä täydessä voimassaan, kun Heikki oli matkalla vanhaan kotitaloonsa. Hän oli jo melkein suorittanut pitkän hevosmatkansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät