United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pienuudesta pitäen on hän ollut harvasanainen ja ajatuksiaan muille uskomaton mies ja siksipä hänestä pitäjän mielipide useinkin arveli, että »jos hän ei juuri tuhmimpiakaan ole, niin eipä järin teräväpäinenkään».
Liinan tuska kantoi alusta alkaen tätä tyyneyden merkkiä, jonka se niin usein ottaa hyväksensä nuorissa, kiinne-tapaisissa luonnoissa, silloinkuin he näkevät, että heillä ei ole mitään. Seuraavana päivänä, sanoman saatuansa, oli hän taasen perheessä, harvasanainen, kuten tavallisesti, mutta taivaallinen tyyneys otsalla ja jotakin haaveksivaa katseessa.
AAPO. Ja kuulkaamme jokaisen mieli. JUHANI. Mitä sanot, Lauri, harvasanainen aina? LAURI. Sanoisinpa jotain. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. JUHANI. Häh? AAPO. Mies hourii taas. JUHANI. Muuttaisimme metsään? Mitä hulluuksia! AAPO. Ole huolimatta. Katso näin olen tuumaillut. Sinulla, Juhani, on ensiksi valta astua isännyyteen, jos niin tahdot.
Pyökäinen oli nyt huolestuneen näköinen ja harvasanainen. Ei puhunut paljon mitään ennen kuin pöydältään otti käteensä paperin, jossa näkyi leimat. Sitten sanoi: »Täällä se nyt on kihlakunnanoikeuden päätös teidän asiastanne, mutta tämä ei ole hyvä minun eikä varmaan teidänkään mielestänne. Sen vuoksi ilmoitinkin tyytymättömyyteni tähän päätökseen.
Niitä hän sitten vielä läpi koko elämänsä täydenteli ja käytti varsinkin vankilassa olonsa ja karkoitusaikansa ulkomailla monipuolisiin tutkimuksiin. Yksityiselämässä oli Liebknecht hyvin hiljainen ja harvasanainen. Hän saattoi väliin esim. kutsuissa tuttaviensa luona istua aivan mykkänä koko illan.
Kun minä nyt siirryn kertomaan näistä pidoista, jotka minulle piti oleman niin täynnä tapahtumia ja mielenliikutuksia, olen päättänyt olla hyvin harvasanainen, ja minulta jää sentähden monta kohtaa ja tapaa, jotka kuuluisivat täydellisempään kuvaukseen elämästä tuolla pohjoisessa, kertomatta.
Mellet'in ja Inkerin välillä on keskustelu enimmiten harvasanainen, kun toinen ei taida lapinkieltä, ja toinen taitaa vaan hiukan norjankieltä. Mutta mistä nuo kauniit punaiset ruusut nuoren Lailan poskilla? Onko tämä korkea, kaunis muukalainen, tämä "paha Daro" rohjennut kuiskata Lailan korvaan jotakin, joka ensi kerran saa hänen sydämensä kovemmin sykkimään? Se ei ole luultava.
Sen taivas on aina sysimusta, niinkuin on hänen oma sydämensä sinä hetkenä, jolloin tuo harvasanainen elämäntunnustus Onneton puhkeaa hänen povestaan: »Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie, mut synkempi vielä on eloni tie...» Se on kummallinen runo, jonka epätoivoinen mieliala välittyy lukijaan taidekeinoilla niin vähäisillä, että hämmästyy, jos rupeaa niitä lähemmin tarkastamaan.
Harvasanainen tuo nytkin näyttää olevan, mutta vastasipa sentään.» »Ette luule sitten olevan mitään pahaa peljättävänä?» »En.» »Jumalan kiitos. Oikein tuntuu kuin raskas kivi olisi hartioilta nostettu.» »Menkää sisään nyt, ettei hän rupea epäilemään, mitä me täällä niin kuiskuttelemme. Iltapäivällä käyn uudelleen katsomassa.»
Nuoret mies-raukat, kun eivät saa muuta vastausta kuin niin, ei ja vai niin. Mutta kuinka sitten on Berndtsson käyttäinnyt? Jumala tiesi; mutta varmaa on, että hän, puhuessansa hänen kanssansa, on yhtä vilkas, kuin muuten kuiva ja harvasanainen.