United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elokuun keskivaiheilla on tämä harso tihentynyt ja kattaa lempeänä, pehmoisena huntuna kesäiset lehdot.
Muistan miten meidän talousapulaisemmekin vastasi äreästi eräälle, joka kysyi telefoonissa "sitä vanhaa rouvaa": "Ei täällä mitään vanhoja rouvia asu". Rva B. kävi kyllä joskus ulkona, mutta silloin hänellä aina oli musta, tiheä harso kasvoillaan ja kun meillä joskus oli vieraita, esitettiin hänet nimellä rva Braun Brüsselistä.
Kun nuorukainen katsahti neitoon, oli se kuin tähden tuike illalla, jolloin harso hiljalleen laskeutuu yli lehväisen lehdon; kun neitonen katsahti nuorukaiseen, oli katseessa etelämaisen auringon häikäisevä hehku.
Se oli Drevstadista tuleva kyyti; hän tunsi niin hyvin hevosen kuin muutkin romut. Ei se juuri se ollutkaan, jota hän niin katseli; mutta siinä istui joku ... eräs nais-ihminen jolla oli hattu ja harso... Ei hän tiennyt ... mutta eikös näyttänyt tuo päänkeikaus ... eikös se näyttänyt...
Ensimmäinen, minkä minulle ompelit sekin oli musta harso. Vai niin? Ylioppilaslakkiini. Sillä kertaa oli isä meiltä kuollut. Ompelinko minä silloin? Ajattelepas, kun en sitä muista. Niin; sinähän olitkin niin pieni silloin. Niin, pieni olin vielä. Ja sitte kaksi vuotta sen jälkeen, kun äitisi kuoli, ompelit suuren harson hihaan minullekin. Minusta niin piti olla.
Kallistratos löi kätensä yhteen. Silloin aukeni lyyran ja huilujen soidessa se huoneen seinä, joka oli trikliniumia vastapäätä. Neljä tanssijatarta, valitun kauniita tyttöjä persialaisissa puvuissa, s.o. vain läpinäkyvä ruusunpunainen harso ruumiinsa verhona, juoksi symbaalejansa lyöden kukkivien oleanderien muodostamasta pensastosta.
Ja yhtä kerskailevaa oli kaikki, mikä hänelle kuului. Esimerkiksi hänen harmaa, silkinsekaisesta villakankaasta tehty leninkinsä ja tuo musta harso hänen olkapäillään, kuinka nekin rehentelivät ja levittelivät itseään, ikäänkuin olisivat tahtoneet sanoa: katsokaa meitä. Mitä te muut olette meidän rinnallamme.
Vaateriekale, olen jo sanonut ... hento kuin harso ja nenän alta hieno kuin mamselli. Mitä hän sanoi? Siitä en päässyt oikein selville, sillä hän houraili ja puhui jos jotakin sekamelskaa ... mutta niin paljon minä ymmärsin, ettei hän omasta tahdostaan ollut joutunut virtaan, vaan oli tuon itikkavaivaisen joku lurjus sinne heittänyt ... siitä lyön vaikka vetoa.
Päässä oli hänellä valkoinen harso, joka aaltoili takana tuulessa, ja tuore myrttiseppele, jonka Ellen-Lisbet oli vanhan lupauksen mukaan salaa lähettänyt, monta kyyneltä vuodattaen. Kädet olivat hänellä kovasti puristettuna kauniin virsikirjan ympäri, jonka äiti oli antanut aamusilla ynnä suutelon kanssa. Hänen vieressänsä komeili Martti, päässä suunnattoman korkea silinterihattu.