United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Olihan siinä monen sorttista pahuutta!» »Ja mene tiedä miten paljon se olisi siihen vielä lisää pulittanut, jos en minä olisi kieltänyt pölpöttämästä. Vaan herkesipäs, kun minä sanoin!» »Herkesi se. Vaikka kyllä sitä harmitti, koska se sitten vielä lisäsi ne kaupantekiäissakot», myönnytti Antti.
Ja sieltä hän tarkasti Sannia, joka taas iloisesti jatkoi puhetta Körnerin kanssa, aivan kuin ei sitä mikään olisi keskeyttänytkään. Voi kuinka se Siiriä harmitti. Hän tällä haavaa melkein vihasi Sannia, eikä voinut kuitenkaan silmiään hänestä ottaa. Kauniimpi, kauniimpi, kauniimpi kuin koskaan ennen hän oli. Tuo sininen puku somin maailmassa.
Ja häntä harmitti, että tuo oli tuotu siihen juuri nyt, kun hän itse oli vanha ja väsynyt eikä enää entisissä roveissaan. Häntä suututti niin, että kumea mörähdys pääsi hänen kurkustaan. Kuitenkin päätti hän aluksi pysyä niin tyynenä kuin mahdollista.
Kivi lensi kauvas, putosi viimein alas ja ploks! vajosi heti syvyyteen. Katri nauroi. Ethän saanut ainoatakaan voileipää, ilkkui hän. Tuo Yrjöä kovin harmitti. Kunpa olisi minulla pallo mukanani, niin näyttäisin, että voisin sen heittää korkeammalle ilmaan, kuin kumpikaan teistä, sanoi hän. Saat heittää minun palloani, lausui Katri ja otti taskustaan samalla kauniin pallon, jonka antoi Yrjölle.
Mutta Siiri puolestaan ei häntä liioin rukoilisi. Eikä näyttäisi vähääkään siitä välittävänsä. Niin, oikeastaan hän ei siitä välittänytkään. Se vaan häntä harmitti, että niin sokeasti oli luottanut häneen. Oli uskonut hänestä kaikkea hyvää ja rakastanut häntä. Että hän oli ollut niin tyhmä. Sitä hän nyt vaan itki, ja sitä hänen täytyi itkeä koko yön.
Vanhuksesta tuntui kuin olisi kasvatti tavoitellut jotakin, mutta mahdotonta oli ymmärtää, mihin päin hän oikeastaan pyrki. Meyeriä harmitti kovasti tuo Jerikon uneksiva olento ja hän näki suuret toiveensa Jerikon suhteen ihan tyhjään rauenneen, mutta hän ei keksinyt keinoa, millä asiat saisi muuttumaan.
Molemmat välttivät hämillään toisiaan, vaikka minusta näytti, että he kuitenkin toisilleen hymyilivät. Minua harmitti ja kummastutti tuo, mutta se kaikista enimmän, mitä vanha mies oli sanonut. Sulhanen ja morsian? Mitä se oli? Isäntä oli myöskin laskeutunut kartanolle ja tervehti tulijoita.
Voi, omituisia päitä noita. Näristäjä. Muuan nokkaviisastelia, Joka, teräskauppiaan puodissa Minkä pöydänteellä vaan nähdä saapi Kuin jos omia olisi, tarkastaapi, Heti valmis ol malttavaisen tään Kaikki kiiltokalunsa näpläämään, Net arvaen hupsumaisesti: Kehnot kalliiksi, hyvät huokeiksi; Mitään ostamatta sitt' pöyhkeänä Jo pötkivi taasen tiehensä. Tämä vihdoin kauppiaa harmitti.
Petroniusta harmitti, ettei hänen älynsä keksinyt tähän mitään vastausta. Hän ei kuitenkaan tahtonut sitä myöntää, vaan virkkoi jotakin sanoakseen: "Se on uusi lahko..." Ja hetkisen perästä hän alkoi: "Kautta Paphon lehtojen jumalallisen asujattaren, kuinka tuo tuollainen tekee elämän ikäväksi!
Kadulla vasta Ville taas vähitellen pääsi tolkkuunsa. Ensin häntä harmitti. Voi perhana, hän ajatteli, mikä minulta vei rohkeuden? Ihmisiähän ne ovat nekin, ei sen kummempia. Kahdella jalalla kävelevät, ihan niinkuin minäkin. Hitto vieköön! Siinä seisoin kuin mikä justiin, mitähän sekin neiti minusta ajatteli? No, ihme kumma, että pitää olla semmoinen tallukka!