United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta nyt, kun kuoret olivat enemmän tahi vähemmän ruhjouneet tai haljenneet, pitivät ne yksinkertaisempana haudata ne kokonaisuudessaan, ja jotta ei liike sisäänkäytävässä tulisi ehkäistyksi, olivat ne jättäneet tuohon kookkaaseen vahamöhkäleeseen muutamia käytäviä, jotka tarkoilleen olivat sovelletut, ei niiden omaan, vaan koiraksien kokoon, jotka ovat suunnilleen kaksi kertaa niin suuret kuin työmehiläiset.
Kenkäni olivat tähän aikaan kauheassa tilassa. Anturat olivat, pala toisensa perästä, lohjenneet pois, ja päälliset olivat haljenneet ja hajonneet, että koko kengän muotokin oli kadonnut. Paitani ja housuni, tahraantuneina hiestä, kasteesta, ruohosta ja Kent'in mullasta, jolla olin maannut ja lisäksi rikki revittyinä olisivat voineet peloittaa linnut tätini puutarhasta, kun seisoin sen portilla.
Kuinka elävästi minä muistan rakennuksen kosteuden, pihan viheriät, haljenneet liuska-kivet, vanhan, vuotavan vesitynnyrin ja muutamien noitten jylhien puitten surkastuneet varret, jotka näyttivät tiukkuneen enemmän sateessa, kuin muut puut, ja huokuneen vähemmän päivänpaisteessa! Kello yhdeltä söimme päivällistä, Mr.
Taivas oli pilvinen ja vaaleanharmaa vesi oli käynyt tuhkaharmaaksi; vuoret olivat paljaat ja haljenneet, ja synkän taivaan kanssa ikäänkuin sopusoinnussa oleva maisema oli hiljainen ja autio. Soutajat huokasivat syvään.
Tuleeko Tuonen tuima isäntä aina täten kesän kukkaset korjaamaan? Se oli tullut myöhemmällä, saapunut myrskyssä ja ukkosessa. Pitkien poutien jälkeen oli sen voima ollut tärisyttävä. Vankuen ja vonkuen olivat taivaankannet kahtia haljenneet, maat ja metsät liekkimerinä läikkyneet, veet vihisten vyöryneet, pellot pöllynneet. Sitten oli kaikki rajuksi rankkasateeksi purkautunut.
Tämän oli hän kaivanut käsiinsä siellä olevasta vanhasta kirja-kokoelmasta. Kirja oli vanha ja sen kannet haljenneet. Niiden välistä oli hän löytänyt kellastuneen paperin ja sanoi sen äsken huomanneensa kansia pölystä pyyhkiessään. "Tästä saamme nyt vihdoin tietoja Siirnitsasta", sanoi hän, "kun vaan lukea osaisimme; sillä tämä on kirjoitettu vanhan tavan mukaan saksalaisilla kirjaimilla."
"Kyllä, isä hyvä", vastasi Anna Martinowna. "Mutta mitäpäs minä soittaisin? Tuskinpa se on vieraasta hauskaa." "No mitäs sinulle sitten siellä pinksionissa opetettiin?" "Olen jo unohtanut melkein kaikki tyyni ... kielistäkin on useat haljenneet." Anna Martinownan ääni oli varsin miellyttävä, heleä, ikäänkuin vaikeroiva ... siihen laatuun kuin on muutamilla petolinnuilla.
Kun ajattelen tämän lukukauden loppu-osaa, pyörivät sekaisin edessäni jokapäiväisen elämämme puuhat ja ponnistukset; kesän katoaminen ja muuttunut vuoden-aika; hallaiset aamut, joina meitä soitettiin ylös vuoteistamme, ja pimeitten iltojen kylmä, kylmä haju, joina meitä soitettiin vuoteisimme jälleen; ilta-kouluhuone, joka oli himmeästi valaistu ja huonosti lämmitetty, ja aamu-kouluhuone, joka ei ollut mitään muuta, kuin suuri värisyttämiskone; keitetyn häränlihan ja paahdetun häränlihan, keitetyn lampaanlihan ja paahdetun lampaanlihan vuorottelemiset, voileipien kasat, kissankorvaiset kirjat, haljenneet krihvelitaulut, kyynel-jälkeiset kirjoitusvihkot, kepitykset, linjaalilla hutkinnat, tukistukset, sateiset sunnuntait, ihraiset puddingit, ja saastainen läkin lemu, joka ympäröitsi kaikkia.