Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Emersonin silmät olivat kiinni käsikirjoituksessa tai häipyivät kauas etäisyyteen, kun hän sointuvalla äänellä sanoi sanottavansa eikä hän tehnyt ainoatakaan liikettä käsillään. Hän tuntui olevan omissa ajatuksissaan kuin vuoristossa liikkuva yksinpuhuja. Sellainen oli tämä runoilija, puhuja, ajattelija, kirjailija ja idealisti. Hänen neronsa ilmeni hienostuneessa voimassa.
Hän uskoi, että häntä suorastaan vainosi jonkinlainen hellittämätön kova kohtalo, niin että hänestä tuli oikea itämaalainen sallimaanuskoja, ja kun hän oli aina nähnyt, että hänen unelmansa häipyivät tyhjiin ja hänen toiveensa raukesivat, niin ei hän uskaltanut enää mitään yrittääkään, vaan horjui ja epäili päiväkaudet ennenkuin kävi yksinkertaisempiinkaan asioihin käsiksi, sillä hän oli varma siitä, että aina tekisi nurinkurin ja että kaikki kääntyisi hänelle pahoinpäin.
Viskautuen nojatuoliin hän vaipui mietteihinsä ja hämärässä häipyivät hänen silmistänsä vähitellen kaikki nuo äskettäin hankitut kalleudet, häipyivät ja hälvenivät hänen unelmansa kanssa tulla rikkaaksi, mahdottoman rikkaaksi. Vihdoin havahtui hän ajatuksistansa siitä, että ovi äkkiä avausi: »Päivällinen on valmis!» kuului palvelija huutavan.
Vain muistomme hienot ne säilyivät kunis uutehen lempehen häipyivät. VIIMAN VIEM
Siellä he auttoivat minut lankkuaidan yli sillä oven avaamiseen ei ollut aikaa, ja itse häipyivät kuulumattomiin. Seisoin henkeäni pidätellen aidan takana. Kuulen kuinka poliisi juoksee kulman ohi, meidän kadullemme poikkeamatta. Ei siis tavottanut heitä. Ja minä huokasin kevennyksestä. Nyt, luulin, on onneksi kaikesta päästy. Mutta voi kauhistusta! Seuraavana päivänä ilmestyi poliseja kouluun.
Kun muistan ystävät ja ilot huimapäiden, jotk' kuoloon häipyivät, kuin lehdet valtaan säiden, mun on, kuin sen, mi viipyen jäi juhlasaliin vielä: valo hämärtäy, kukat kelmeiks käy, ja yksin hän on siellä! Noin usein hämyss' yön, kun unta en saa silmiin, kuin kautta vihmevyön nään entispäivät ilmiin.
Hän ei kurkistanut enää tähtiin, jotka toisensa perään häipyivät taivaankumulta, hän antoi katseensa liidellä allaan olevilla laajoilla tasangoilla. Aamuauteresta pistäiksi kaupungin rauhaisessa satamassa kelluvien laivojen mastot näkyvin. Tuon loiston ja touhun torin tavallinen humu oli tauonnut.
Rikkaammat möivät kaikki, mitä oli, ja joutuivat häviöön; vähävaraiset joutuivat puulle paljaalle, köyhimmät häipyivät mikä minnekin, mikä mieroa kiertää, mikä kotoisalla koikkelehtii. Talven söivät akanakakkuja ja olkileipää.
Se oli kuin leveä tie, leveämpi täältä, mutta kapeni kapenemistaan jälelle päin, kaukaisen etäisyyden perille, niinkuin pitkän kaitaisen lahdelman pohjukkaan, niinkuin jonnekin, mistä oli lähdetty aikoja sitten, milloin lie. Ainoastaan lyhyen hetken oli se auki edessä ja meni umpeen samassa. Sinne häipyivät pikkuiseksi, mustaksi, näkymättömäksi pisteeksi koti ja kaikki, mitä sielläpäin oli.
Päivän Sana
Muut Etsivät