United States or Monaco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitte hän heitti taas kuokan olalleen ja meni kumppaninsa kanssa tietä pitkin ohrapellon vieritse, mutta Louise kääntyi pahoilla mielin kotiin. "Niin katsokaas herra Markus, sellaista sitä saa, kun tahtoo toiselle hyvää", sanoi rouva Griebel, kun tämä tuli alas katsomaan rouvaa kyökissä.
Tien mutkassa oli tytön vartalo vielä kerran perää vastaan näkynyt terävässä muodossa, kummallisena ja vieraana; paljon enemmän ruskean Fellahin tyttären Niilin rannoilta näköisenä, kuin rotevakasvuisen lapsen Thüringin metsistä. "Ah, herranen aika, miten lystisti te kysytte!" nauroi rouva Griebel.
"No, nyt kuulette sen itse, herra Markus," muistutti rouva Griebel, vähän ärtyneenä ja osoitti peukalollaan puhujaan. "Ja vielä vaaditaan, että tuollainen hyödytön poika, jolla ei edes ole kynää eikä mustetta omalle äidillensä, pidettäisiin kunnioitettavana henkilönä. Sitä saat odottaa, Pietari". Näin sanoen kapusi hän muristen ja vaivalloisesti rappuja alas viedäksensä persiljan keittiöön.
Hän oli muuttanut pukua ja kammannut sateen ja myrskyn pörröttämät tuuheat hiuksensa; hän oli muhkea, melkein juhlallinen. "Todellakin kuin sulhaspoika!" huudahti rouva Griebel keittiöstä. "Mutta puistossa pisartelee vielä puista ja pian on muhkea, kaunis takkinne yhtä märkä kuin toinenkin. Ja kai minun täytyy illallisen kanssa uida luoksenne kaikkien vesilätäkköjen poikki?"
"Mutta parahin rouva Griebel, voi kantaa yhdeksänkin sellaista kultaiseen kaulanauhaan kiinnitettynä, kuten olen tätini omaisuuden joukosta löytänyt", sanoi talonomistaja suuttuneena, mutta sentään leikillisesti: "Koska suotte, tahdon sen vast'edes todistaa, jolloin itse voitte tulla vakuutetuksi, että kaksi kultarahaa puuttui nauhasta, eikä kukaan voi epäillä, ettei toista ole maatilalle lahjoitettu.
Pietari Griebel oli sopivan matkan päässä saanut kuunnella hänen sappea kuohuvaa vastaväitettänsä sekä kaikkea hänen jyryänsä ja meluansa. Mutta rautatien rata olikin menevä suoraan hänen pihapiirinsä yli ja niin lähellä asuinhuoneen kulmaa, että tuon vanhan mädäntyneen rakennuksen muutaman vuoden kuluttua välttämättömästi täytyi pudota alas yhdeksi soraläjäksi.
Tästä huolimatta liikutti tuo perinpohjainen muutos nuorta isäntää vähän tuskalloisesti olipa hän kuitenkin hyväksynyt sen, siitä tietämättä. "Aika jo olikin, että ymmärtäväinen ihminen kerran astui tähän kalmistoon", jatkoi rouva Griebel vähääkän huolimatta nuoren herran noloudesta.
Herra Markus istui sohvalla huoneen nurkassa, edessänsä oli pieni matkalaukku, josta hän oli ottanut palasen nielaastaria hän tahtoi nimittäin lopettaa jutun, ennättääksensä, ettei rouva Griebel, kuten oli luvannut, tulisi sitomaan haavaa mutta samalla hetkellä oli hän jo unhottanut aikomuksensa.
"Ja sentään on tarjotin kolissut ja helissyt kovempaa kuin olisi pitänyt... Mutta te katsoittekin niin hajamielisenä tuonne seinään, ikäänkuin, sieluni kautta, olisitte rakastunut rouvaan". Hän nauroi ja nousi ylös. "Aina korviin saakka, rouva Griebel". Sellaisen olisi sen pitänyt olevan, sama se vanha vaiko nuori. "Ai, ai, herra Markus, älkää tehkö poikamaisuuksia!"
"Ja tätä minun täytyy kärsivällisesti ja mykkänä kuin kala katsella!" huudahti rouva Griebel aivan liikutettuna ja näytti tytön ahavoittuueita sormia, jotka solmisivat samettinauhaa. "Minun täytyisi nähdä, miten amtmannin piika aivan silmieni edessä solmiaa kaulaansa muistorahan, jota Luiseni kolme vuotta päivät läpeensä on kaulallansa kantanut!