Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Robert ei voinut vastata mitään; hän veti Gabriellen luokseen ja sulki hänet liikutettuna syliinsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: "emme milloinkaan, milloinkaan tule eroamaan."
Jos hän, istuessaan juttelemassa kreivittären kanssa, vaikka vaan etäältäkin kuuli Gabriellen äänen tahi näki hänet vilahdukselta, saattoi hän, niin ettei kreivittären haukansilmäkään huomannut muutosta hänen ulkomuodossaan, vaipua suloiseen haaveiluun aivan kuin hän olisi kuullut etäisen laulun epäselviä säveleitä.
Jumalanpalvelus oli nyt päättynyt, kansa virtasi ulos kirkosta. Robert riisui papin kaapunsa, järjesti käsikirjat ja valmistui menemään kotiin. Silloin hän kirkon ovella huomasi Gabriellen, joka hymyillen viittasi hänelle. Ystävällisesti nyykäyttäen päätään meni hän vaimoaan vastaan ja kysyi mitä asiaa hänellä oli.
Ja viisautta ma rakastan ja rakkautta ma seurajan. Olen kera helläin mä puolisojen, on sydämmelläin joka lapsonen. Mun joskus peittää yön varjot voi, hyviä heittää en silti voi. Sua aamusilta jos pakenen, niin suussa illan jo suutelen. Arvoitus, joka tosin ei ollut Gabriellen paraimpia, herätti kuitenkin suurta huvia ja sai aikaan Henrikin puolelta mitä hullunkurisimpia arvailuja.
Gabriellen kasvoille oli, Robertin puhuessa, levinnyt tyytymätön, levoton ilme ja hän kohotti tuskin huomattavasti olkapäitään. "Te olette siis itse täydellisesti onnellinen:" kysyi hän sen jälkeen äkkiä. Robert ei vastannut heti; Gabriellen sanat näyttivät liikuttaneen häntä, sillä hän rypisti kulmakarvoja ja puristi huulensa kokoon.
"Jumala siunatkoon teitä, pastori kun tulitte, Jumala siunatkoon!" Pyyhittyään nutun hihalla silmiään jatkoi hän: "nyt ovat asiat niin hullusti, niin kovin hullusti, ettei tiedä mihin tästä vielä joutuukaan!" "Rauhoittukaa Larsson", sanoi Robert nousten seisaalleen ja työmiehen ja Gabriellen seuraamana lähtien tupaan, "saattehan nähdä, että kaikki käy paremmin kuin luulettekaan?
Louise suuteli pientä älykästä saarnaajaa ja Petrea nousi pöydästä jättäen siskot, herrat ja Henrikin kanssa aloittamansa valtiollisen keskustelun ja istahti syrjään Gabriellen kanssa sekä rupesi kertomaan hänelle «Thiodolfin matkoista», jotka enemmän kuin mitkään muut olivat «pikku neidon» lempikertomuksia.
Vaan tohtori ei ollut sitä huomaavinaankaan: hän pakoitti Gabriellen hakemaan esille duetin ja niin he alkoivat laulaa, Gabrielle heikolla, vapisevalla äänellä, joka kuitenkin vahvistui, kun hän tunsi miten lujasti ja tasaisesti tohtorin vahva tenori häntä tuki. "Kas niin, sehän kävi oikeen hyvin!" huudahti hän heidän lopetettuaan. "Teillä on kaunis ääni, kun vaan laulatte selvään.
Ei kuitenkaan Ernst saa nähdä minun valvovan, olen luvannut hänelle sen. Hyvää yötä, Cecilia kulta!» Tahdomme pistää tähän pienen kuvailun kirjoittajasta, Henrikin, Louisen, Eevan, Leonoren, Petrean ja Gabriellen äidistä. Hän ei ollut kaunotar, mutta luonto oli antanut hänelle jalon vartalon, joka vieläkin oli hieno ja hoikka kuin nuoren immen.
Nopein askelin kiirehti hän ohitse, koettaen niin paljon kuin mahdollista katsoa syrjään, välttääkseen heidän katseitaan ja päästäkseen tervehtimästä. "Olipa tuo minusta aika ylpeän näköinen ihminen", sanoi Vester, Gabriellen mentyä ohitse. "Mutta kyllähän sen näkeekin, että hän on hieno nainen, on vaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät