Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Selkä edellä perääntyen hän antoi heidän työntää itseänsä ovelle, siitä eteisen läpi aina rappusille asti, mutta siihen tultua äkkiarvaamatta riuhtasi ensin toisen heistä ja sitten toisen käsistään, ja molemmat lensivät suinpäin alas rappusia. Samaa tietä meni seuranneesta joukosta vielä yksi, jonka hihasta hän ehti saada kiinni.
Joku nainen häämötti eteisen kellahtavaa valoa vasten. Hänkin tuli ulos auttamaan miestä matkalaukkujemme kantamisessa. "Minä toivon, sir Henry, että sallitte minun nyt ajaa kotiin", sanoi tohtori Mortimer. "Vaimoni odottaa minua." "Luultavasti kumminkin viivytte päivälliselle asti?" "En, sitä en voi. Arvattavasti on minulla työtäkin siellä kotona.
Esteri meni kammariinsa, pukeutui kiireellä ja lähti Holmalle. Lauri ei ollut vielä tullut. Konsulinna oli yksin kotona. Hän sulki Esterin syliinsä. »Vihdoin tulet», sanoi hän. »Minä olen odottanut sinua hymyinesi ja toivon, minäkin, saavani kuulla sinun nauravan!» Eteisen ovikello soi. Esteri riistäytyi irti ja juoksi eteiseen. Konsulinna kuuli hänen nauravan.
Hänen jalkansa sattui sitten nurmella olevaan lahonneeseen puupalaseen. Se oli kappale penkkiä, jossa hän niin usein oli istunut omaistensa kanssa, sitä samaa penkkiä, joka oli laitettu samana päivänä, jolloin Julien ensimmäisen kerran kävi heillä. Sitten tuli hän eteisen kaksoisovelle, jota hänen oli kovin vaikea saada auki, sillä ruostunut iso avain ei ottanut kiertyäkseen.
Englantilainen lopetti muistiinpanonsa ja halusi tarkastaa kopit. Nehljudof meni hänen perässään väsyneenä ja haluttomana. Kulettuaan eteisen ja yököttävä-hajuisen käytävän läpi, missä he hämmästyksekseen näkivät kahden vangin laskevan vettä suoraan permannolle, tulivat tirehtöri, englantilainen ja Nehljudof vartijain seuraamina ensimäiseen pakkotyöläiskoppiin.
Mutta ei hänelle ollut kertominen pääasia, vaan miettiminen. Usein tuli mummoon kuitenkin omituinen tarve lähestyä toisia. Niinpä Henrik kerran näki, kuinka hän tapasi Alinan eteisen ja lasiverannan kynnyksellä ja ilman mitään syytä pysäytti tämän, otti kaulasta ja liikutettuna taputti selkään. Sinä minun Alinani, minun Alinani. No mitä nyt, mamma kulta?
Mutta oikeaa halua ei minulla tällaiseen ollut, sillä todellinen mieleni paloi muuhun. Tapahtuipa sitten eräänä päivänä kevättalvella vuonna 1844, että eteisen ovikelloa soitettiin ja minä riensin ovea avaamaan. Ovella eräs vanhemmanpuoleinen herra, jolla oli mukanaan isonlainen poika, kysyi ruotsalaisäänenpainolla oliko isäni kotona ja ottaisiko hän nyt vastaan.
Jaana oli oikeastaan pistäytynyt vain juomaan eteisen suuresta sammiosta. Mutta kauppiaan sanat kiinnittivät niin hänen mieltään, että hän jäi uteliaana jatkoa kuuntelemaan. Kauppias oli hänen mielestään todellakin oikeassa. Maailma oli tehty susia eikä ihmisiä varten. Ihmisellä oli siinä kunniata niin paljon koin ihminen kunniata otti. Mitä jos hänkin, Jaana, puraisisi luontonsa kerran?
Mutta samassa näkyi herra Freymannin pieni, säntillinen ruumis eteisen ovella; hän pysähtyi ikäänkuin kivettyneenä, katseli ihmeissään portaille, josta frakkipukuinen Planchette ja nuo neljä »ylioppilasta» laskeusivat.
Tämän harson läpi saattoi nähdä pitkänlaiseen, valkoseinäiseen eteiseen, jossa oli seinäpeili ja viiniläisiä tuolia. Eteisen oviaukosta näkyi sisään salin parkettipermanto, jonka kiiltäviin, vahattuihin tammiruutuihin kuvastuivat mustansinisellä sametilla vuorattujen nojatuolien jalat. Ikkunaa vastaan näkyi naisen veistokuva raskaiden tummien ja keveiden valkoharsoisten uudinten alla.
Päivän Sana
Muut Etsivät