United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli niin omituisen rauhaton tänä iltana. Erkki oli sanonut pian taas lähtevänsä, ja siitä oli Aune pahoillaan, pahoillaan etenkin, kun hän ei saanut näyttää suruansa. Tuntui raskaalta teeskennellä iloisuutta. Hän oli aina ennen ollut suora Erkille. Kesken oli hän nyt lopettaa laulunsa, mutta hän voitti liikutuksensa ja jatkoi. Hän sulki ainoastaan nuotit, säesti ulkoa ja lauloi.
Mutta kyllä se kaikissa tapauksissa oli kummaa, ettäs menit tuolle Häyrisen Erkille, köyhälle torpan pojalle, kun olisit nuoria talonisäntiäkin saanut vaikka kuinka monta! Kaikki ihmiset sitä ihmettelivät! Arvasimmehan jo silloin, että hänestä oli tuleva kelvoton juoppo-renttu. Mutta rakkaus on sokea, sanotaan, on tosiaankin! Eikö sinun nyt kelpaisi olla varakkaan talon emäntänä?
Erkki on hakemassa morsiantaan.» »Olisi minulla vähän asiaakin ollut, mahtaisiko Erkki ottaa toimiakseen? On näet minulla hyvät piipunvarren luut ja niihin pitäisi saada Kajaanista tahi Oulusta uusi letka. Tuommoiset luut.» »Ka, minkäpä tähden hän ei ottaisi semmoista asiaa. Kyllä minä toimitan Erkille, ja eiköpähän itsekin mahtane kohta tulla, jo ennen puolisia läksi.»
Iltapäivällä lähti Erkki ja Tuomas kylään Hentilän mökille ja siellä he varmemmasti saivat kuulla Hikliinin naimapuuhista. Aivan Paakan omasta suusta he kuulivat, että Hikliini on puhemiehekseen Pakkaa hakenut ja nuo kuulumiset eivät Erkille mitään iloisia olleet, vaikka ei hän siitä muille mitään puhunut. "No kaikkia!
Asioitsija hypähti seisaalleen, ojensi kätensä Erkille ja huudahti iloisesti: »Tuossa on lapaa!» Olli-Pekka erotti kädet ja kaikki remahtivat nauramaan: »Siinä ei pitkiä kiistelty.»
Erkki oli Aunelle kertonut lapsuudestaan, koulu- ja ylioppilas-ajoistaan. Hän oli kertonut synkkämielisyydestään ja taisteluistaan ja äidistä, joka oli hänen ainoa ystävänsä. Aune taas puolestaan oli esitellyt Erkille puut Tähtiniemellä, joiden oksille hän pienenä oli kiivennyt saadakseen siellä rauhassa lukea.
Kreetan piano oli pieni kantele, johon hän itse oli teräslankaiset kielet laittanut. Rakastatko meitä? sanoivat metsän kasvit Erkille. Rakastan, vastasi hän. Mene sitte kaupunkiin, kuiskasi metsä; sieltä löydät toisen, joka meitä rakastaa, ja hän antaa sinulle oppia tullaksesi kerran viisaimmaksi mieheksi luonnon tuntemisessa. Sama kysymys suhisi hiljaa Kreetan kanteleesta: rakastatko minua?
Lähenevä vaara antoi taas Erkille kaiken kylmäverisyytensä takasin ja hänen onnistui päästä veneille ennen Venäläisiä. Suomalaisten päättävä asento sekä se uljuus, jolla he tekivät vihollisen ensimmäisen rynnäkön tyhjäksi, vaikuttivat ettei Venäläisten katteini enään rohjennut panna väkeänsä toiselle samanlaiselle tappiolle alttiiksi. Taistelun kestäessä soivat kellot yhtenään.
Voimakkaana ja kirkkaana kaikui hänen äänensä: »On Herra sun tukes horjumaton, Kun maalliset vaihettelee.» Se oli jäähyväislaulu Erkille. »Kiitos», Erkki läheni Aunea. »Te annoitte minulle hyvät matkaeväät.» Hän puhui iloisesti ja tyynesti. Aunea melkein hermostutti. »Olen teille sydämestäni kiitollinen.» »Eipä syytä. Lauloin osaksi itselleni.» Hänen äänensä oli surullinen.
Erkille maistui kahvi sekä äidin ja siskon leivokset niin hyvältä, tuon pienen kodin kahvipöydän ääressä, ett'ei hän mielestään sellaista kahvia eikä sellaisia leivoksia ollut sitten maistanut, kuin hän kotoaan lähti. Siinä he nyt istuivat kahvipöydän ääressä juttelemassa.