United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun nyt olivat istumassa ja kaikki oli hiljaa, sanoi matami Torvestad: "No pikku Erik Pontoppidan! voitko kertoa minulle mistä puhuttiin seurakunnassa?" "Pyhennyksestä" sanoi vaaleanaamainen poika oven suusta nopeasti ja yksitoikkoisesti ikäänkuin olisi painettu sähkökellon nappia. "Mitä virttä te lauloitte Henriette! muistanet kai?" kysyi äiti.
"Hyvin?" hän hymyili hienosti ja kärsien, juuri kuin tuo ajatus olisi ollut hänelle varsin vieras. Mutta olihan hän ollut rikas? Eikä suinkaan hän minkäänlaista puutetta ollut kokenut, vaan saanut kaikki, mitä tahtoi? Tietysti... Tuo kärsivä hymy tuli takaisin. "Hän oli rehellinen kauppias." "Kuka?" "Vanha Erik, tiedämmä." Judith alkoi ajatella, ettei tuo hieno rouva ollut täydessä järjessään.
Poika parka, Erik parka, kyllä hän on saanut viettää oikeata koiran elämää siellä kaukana niiden rosvojen parissa. Olisipa kyllä jo aika tulla hänen kotiin. Itsekseen hän ajatteli: tuohan muuten oli pikemmin vain virkakertomus ylipäällikölle kuin kirje isälle.
Ja siinä istuu Helena taas yksin, Helena parka, ja kuuntelee tuota yksitoikkoista, vierasta kieltä, jonka ääniä hän ei voi huomata kauneiksi. Hän näkee, kuinka Erik innostuu, kuinka käly Hanna kylmästi ja viisaasti kuin vanhus sekautuu puheesen, kuinka Lilly leimahtaa.
Hanna, niin hän on toistaiseksi asian puolella sydämmestään ja sielustaan. Mutta kuinka sitte, jos Erik, kuten toivon, kohta naipi ja tänne tulee uusi emäntä, sitä asian puolta hän ei liene vielä tarkoin punninnut. No, minä olen sitä varten asettanut niin, että Erik siinä tapauksessa saa hoitoonsa vanhan isäin kartanon Hilnäisin tuolla puolen jokea.
Lääkäri huomasi hänen aikomuksensa peruuttamattomaksi, autteli häntä kyydin, ajoneuvojen ja peitteiden hankinnassa ja pyysi häntä varomaan kovia mielenliikutuksia sekä vilustumista. Erik Hornille lähetti hän kiireimmiten sanan ja muuten teki Helenan avuksi, mitä voi. Kahden tunnin kuluttua oli Helena jo matkalla ja seuraavana päivänä läksi Pietarista pikajunalla Moskovaan.
Ulkona puutarhassa seisoi Erik Horn nojaten kivipöytää vasten ja katsoi lehmusten varjojen tanssia linnan seinällä, ilta-auringon kultaloistoa valkoisilla muureilla, katsoi silmiään räpäyttämättä ylös pieneen ikkunaan, jonka valkoiset verhot iltatuulessa paisuivat ja häilyivät ulos ja sisään, ikään kuin houkutellen häntä sinne.
Minun ei olisi koskaan pitänyt olla näkemässä sellaista eläinrääkkäystä. Saata minut vaunujen luo, minä lähden heti kotiin. Totta minun sitte pitänee tulla mukaan, mutta ole nyt järkevä. Ei, jää sinä vain tänne, minä en voi oikein hyvin, ukkosilma rasittaa minua. Erik tunsi sisarensa; milloin hän tahtoi jotakin, tahtoi oikein todella, oli paras myöntyä.
Hän avasi vankihuoneen oven, ja he seisoivat Appellonan ruumiin edessä, joka väkevästä myrkystä jo oli ruvennut mätänemään. Cecilia päästi perkeleellisen naurun, nähtyänsä ruumiin mustan, turmellun muodon. "Nyt saa Erik rakastaa häntä niin paljon kun haluttaa," sanoi hän riemuiten, jättäen abbotin kanssa käsikädessä holvin.
Jos ei Erikin orpana, Pommerin herttua Ragislao ja hänen sisarensa poika, Pfaltsin kreivi Kristoffer Baijerilainen, joka sitte tuli Erikin sijaan kuninkaaksi, olisi elänyt, niin olisi Erik luultavasti julkisesti antanut kätensä tuolle riettaalle vaimolle alttarin edessä ja suonut hänelle Filippan sijan kolmella pohjan valtakuntain hallitus-istuimella.