Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Kuin tuupaten tuli uhkamielinen ajatus, että jos vielä äiti sanoo, niin hän vastustaa, raaskii sanoa vaikka mitä. Ja hän mietti, mitä sanoisi. Vaan kun ei äiti mitään puhunut, niin istui Elsa ääneti, murjotti vihassa.
Elsa ihmetteli tätä Karhulan äkkinäistä ystävällisyyttä, ja sanoi, hänen pois mentyänsä, miehelleen: »Toivonen, Toivonen, paree olisi ollut, jos et olisi koko virkaa ottanut vastaan! Karhulaan ei ole luottamista, se on petturi ja kaivaa vielä sinullen kuopan, saattaaksensa sinun hukkaan. Toivonen kulta, varo tuota Karhulaa!»
"Sinussa on ihmeellinen henki, kun sinä pidät semmoista huolta niinkuin minustakin, vallan oudosta ihmisestä. Ihme kuin jumalisuus kulkee perintönä vanhemmista lapsiin!" "Jospa se kulkisikin perintönä, vaan kun tahtoo olla ihan päinvastoin", tuumi Elsa. "Koettakaa kääntyä Jesuksen puoleen ja turviin te itse, älkää muita ihmetelkö.
Ja tuntui tyydytystä mielessä, jossa oli asunut Viion eläissä voimakas ja masentava kaipuu pojattomuudesta, mikä oli tietämättä pohjastanut myöhemminkin. Kun Elsa nousi, tunsi Viion leski äkillistä iloa aivan kuin päivän säde olisi pilkistänyt keskellä talvista pimeyttä. Oli turvallista nyt. Huolet, jotka olivat huoistuneet sen avun kautta, mitä Mari tarjosi, katosivat nyt jälettömiin.
Heti käsistä kiinni tormusivat ja siinä hyppivät lieskasivat iloissaan. "Isä, isä!" hoki Hilma. "Setä, setä!" Elsa hoki. Setä naurusuin astui keskikujaa pallerehtava tyttö kummallakin sivulla. Mutta kuin tulivat Hellin luo ja tyttö kädet ojennuksissa seisoi ja hätäilemällä pyrki "itän tyliin", niin silloin saivat Elsa ja Hilma tyytyä takin liepeestä kiinni pitämään.
Elsan poissa ollessa oli Kalle hoitanut vähäistä lintujen ravintolaa, niin, että huoneen oven ympärillä lenteli lintuja parvissa ja hyppelivät ulos ja sisälle auki olevasta häkin ovesta. Heillä oli koto siellä, mutta koto, joka ei poistanut heiltä vapautta. Vuosi kului. Elsa kukoistui ja metsän kaiku saneli hänen laulujansa. Hän oli palannut vanhoin tapoihinsa ja töihinsä.
»Ei taitaisi olla monta tuttavaa enää minulla koko kaupungissa, se on nuori suku nousemassa, vanha maahan vaipumassa. Elääkö Viioska?» »Elää.» »No entä Elsa, johan se on rippikoulun käynyt?» »Johan toki, kun muistelen paremmin, jo on naimisissakin?» Hevonen tempasi reen liikkeelle, joka pakkaslumessa kirkui pahasti. Kun se oli portista päässyt, ajoi toinen kartanoon portaitten eteen suoraan.
Autuaasti hymyellen Kuuli sairas näitä, Mutta isän sydämmellen Laski talven jäitä. Pieni Elsa ennusteli Oikein.
Pieni olento valkoisessa puvussa, kasvot kuin kirkastetut. Nikkilän emäntä oikein tyrmistyi. Sitä olisikin luullut enkeliksi yht'äkkiä sekin, joka oli hylännyt uskonsa enkeleistä, vaikka se ei ollutkaan kuin Viion Elsa.
Elsa kyllä puuhaili tavallista sievempänä, valkoinen esiliina edessä, illallispöydässä ja rouva Huovinen tuon tuostakin huomautti, että tuon ja tuon herkun oli Elsa itse paistanut ja nuo leivokset leiponut, mutta eivät ne maittaneet sittenkään. Anna tunsi koko ajan, että kaikki oli niin vierasta ja hän tahtoi pois, pois kaikesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät