Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Juhana puolestaan ei voinut pitää arvossa Yrjön karkeutta ja omavaltaisuutta. Sisar koetti välittää näiden eri luonteiden kesken, mutta se sovittelu onnistui hyvin puutteellisesti. Oli synkkä päivä marraskuun alkupuolella. Elsa istui kamarissa pirtin takana. Hänen mielensä oli raskas; hän ei ollut sitten edellisen päivän aamun saanut tavata Juhanaa.
Mamseli ja Elsa nousivat pöydästä; herra ja rouva samoin. "Täytyy lähteä kaupunkiin", sanoi mamseli. "Jaa, minä lähden kyytiin", sanoi herra. "
"Ottakaa tekin nyt hyvähkö joukko niitä kotiinne!" sanoi hän Priitta-Stiinalle. "No, Jumalan kiitos! kyllähän se minulle hyvä on", vastasi mummo. "Alkakaa kasata; Elsa saa tulla apuna kantamaan. Ottakaa mitä vaan haluttaa, ei ne meillä tule syötyä!" "Mamseli on hyvä ja itse antaa; en minä rupea rohmuamaan!" Mamseli antoi niin, että niitä oli mummon ja Elsan kantaa isolla pärekorilla.
Suurella kärttämisellä sai hänet kertomaan, kun kiusasi pitkän aikaa. Sentähden kertominen oli melkein jäänyt kerrassaan, ja kauan siitä olikin, kun Nikkilä viimeksi kertoi. Siitä kertomuksesta ei Elsa ollut pitänyt, sillä siinä oli kaunis kuninkaan poika ilkeä ja ruma hyvä, olisi pitänyt olla kaunis ja hyvä ja ruma paha. Sentähden ei Elsa ollut senjälkeen kertaakaan pyytänyt Nikkilää kertomaan.
Elsa esitti, että ruvettaisiin leikkimään kuninkaan pojan morsianta. Siihen tarttuivat heti kaikki kuin takkiaiset. »Minä rupean morsiameksi», ehdotteli Latun Liisa, yhtä halukas hääpuuhiin kuin hautajaisiinkin. »Minä rupean morsiameksi, Aappo olisi kuninkaan poika», ehdotti Takun Hanna. Vaan Elsa selitti, että se kuninkaan poika olisi vain mukamasten.
He koettivat kaikilla keinoilla, ystävien oikeudellakin, saada tietoonsa Elsalta ja hänen sulhaseltansa tuon sanan perustusta, mutta turhaan, asia pysyi vaan yhtä pimeänä kuin ennenkin, sillä vaaditut eivät antaneet minkäänlaisia selityksiä. "Aikapa sen näyttää", oli Elsa vaan eräälle ystävälleen lausunut, kun tämä kovin häntä kahdenkesken uteliaisuudellansa hätyytti. Siinä kaikki.
Toiset päästivät helakan naurun ja toiset katselivat pitkistään toisiaan hyvin hämmästyneen näköisinä. Elsa luuli, että hän on jotakin rumaa sanonut, ja karahti poskiltaan kuumaksi. Rouvat alkoivat kiivaasti puhella keskenään, josta Elsa ei ymmärtänyt, kuin se oli ruotsia. Vaan hyvin kummastelevilta rouvat näyttivät.
Toinen vanhempi, paksu herra, aukasi kukkaronsa ja heitti pienen hopearahan lasten eteen tielle. "NO, sinun eteesi se putosi ja sinulle hän sen heittikin", sanoi Elsa pojalle, "Kyllä se kuuluu, ei minulle eikä sinulle, vaan molemmille", arveli poika. "Mikä sinun nimes on?" sanoi Elsa. "Minun nimeni on Matti."
»Sano äidille, että sinä olet antanut nauhasi pakanaseuralle», lausui Montinin rouva. Siinä uskossa Elsa oli, että hän teki jonkun hyvän työn, kun rouvat häntä kiittelivät ja hyväilivät, vaan sen enempää hän ei ymmärtänyt. Mutta riisiryynit jäivät nyt saamatta ja siitä oli paha mieli. Allapäin asteli hän kotiinsa päin kouran silmässä kaksi penniä.
Rouva lienee ehkä ollut suuresta suvusta, kuitenkin kun hän tuli pöytää Elsan kanssa laittamaan, huomasi Elsa hänen tehneen useita muodottomuuksia; kumminkaan ei hän siirrellyt rouvan töitä, vaan antoi olla kajoomatta, ja odotti että, jos rouva kaikki kesken jättää, niin kyllä sitten käskee hänen siirrellä kaikki paikoilleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät