Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
"Minä ajattelen näet sillä tavalla", oli Danielin tapana vastata, kun joku veljistä häntä huomautti, että hänen ennen kaikkea piti auttaa uskovaisia, "minä ajattelen sillä tavalla, että ihmisen on yhtä nälkä ja tarvitsee yhtä hyvin ruokaa, olkoon hän sitten vapahdettu tahi ei.
Tuo oma itse, se vasta on kavala kettu se, joka ei päästä irti, se tahtoo viimeiseen asti pysyä mukana, se... Niin, niin ... niin, niin..." Daniel huokasi, pyyhkäsi muutaman kerran kädellään nenäänsä, huokasi jälleen ja toisti: "niin, niin ... niin, niin." Terävän veitsen tavoin Danielin sanat koskivat Robertiin.
Kyyneleet virtasivat silmistä, ja hän tunsi mielessään helpoitusta, tyyneyttä, tuntui siltä kuin olisi kauvaksi aikaa luopunut isän käsi jälleen tarttunut häneen... Hän järjesteli Danielin huonetta, kosketteli lieden hillosta, pani vanhan kuluneen raamatun päänalaiselle, asetti ristiin vainajan kädet ja luki lyhyen rukouksen hänen puolestaan. Sitten hän sammutti tulen ja lähti huoneesta.
Mutta vihollinen oli jo sinne löytänyt. Minä seisoin heinillä, jotka vihollinen oli töllistä ulos heittänyt; ja kun heittelin heiniä jaloillani, pääsi näkyviin vanha säkki, ja sen pistin minä alleni. Kun vielä vähän heiniä kääntelin, löysin leivän ja pienen rasian, joka puoleksi oli voilla täytetty. Mieleeni muistui Danielin sanat leijonan-luolassa: Herra ajatteletko vielä minua.
Hänelle juontui mieleen, mitä oli keskustellut Danielin kanssa, elävästi hänen eteensä kuvautui vanhan sepän iloloisteinen katse, kun hän sanoi: "onnellinen olen päivät päästään", ja tämän lämpimän uskon ilo verrattuna hänen omaan synkeään alakuloisuuteensa sai hänen käsittämään vastustamattoman selvästi suhteensa Jumalaan.
Eräänä iltana loppupuolella kesää, kun Robert istui lukemassa huoneessaan, koputti palvelija ovelle ja sanoi seppä Danielsonin eli vanhan Danielin, kuten häntä yleensä kutsuttiin, olevan salissa ja kysyvän saisiko hän hetkisen puhutella pastoria. "Aivan kernaasti", vastasi Robert laskiessaan pois kirjan, nousi ja meni saliin, jossa.
Mutta nyt meidän on ajatteleminen Danielia, eikä minua. Siis, muutaman minuutin päästä tulen. Hyvästi siksi!" Hän puristi Johanssonin kättä ja nyökkäsi vakuuttavasti; sitten työmies lähti kumartaen pariin kertaan ja toistaen "kiitos, kiitos." Yksin jäätyään laittoi Robert kiireesti pukunsa reilaan ja valmistelihe valvomaan yötä Danielin luona.
Robert päästi irti Danielin käsivarren, lankesi polvilleen vuoteen viereen ja painoi kasvot käsiinsä. Siinä asennossa hän oli hyvän aikaa liikkumatonna. Tuli liedessä oli palanut hiilokselle, joka himmeällä loisteellaan valaisi pienen hämärän huoneen ja epäselvinä esiytyvän sairasvuoteen sekä sen edessä polvistuneen haamun.
Ainoa, mikä häiritsi hiljaisuutta, oli kuolevan raskas hengitys ja takkavalkean räiske, josta liekit vähä väliä punersivat lattiaa ja Danielin makuusiaa taikka sen yläpuolella seinällä olevaa kuvaa, jossa valaisivat loisteellaan kullatun kehän vapahtajan pään päältä.
Tosin kyllä Danielilla, astuessaan matamin sängyn luo, tämä oli nimittäin rampa, eikä voinut liikkua avutta ja ojentaessaan hänelle lautasta, oli joskus tupana liittää siihen enemmän hyväntahtoisen kuin hienotunteisen vakuutus, että hän näytti kurjemmalta kuin milloinkaan ennen ja ett'ei varmaankaan kestäisi kauan ennenkuin armon aika olisi lopussa, vaan tämä ei estänyt matamia syömästä hyvällä ruokahalulla ja tuntemasta täydellistä mielihyvää nähdessään vanhan Danielin koukistavan selkäänsä ja lakaisevan uunin ympärillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät