Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Me olimme jo jättäneet jälkeemme Waterfordin, viimeisen pysäyspaikan matkallamme, ennenkuin huomasin, että työmme oli hirveän huonosti edistynyt. Neiti Clifton tuli myöskin vakavaksi ja istui pöydän vieressä ääneti ja nolostuneena, ikäänkuin olisi hänen hullutuspuuskansa nyt mennyt ohi ja kuin hän olisi havainnut siinä olleen vähäisen liikaa, moitittavaa.
Hupsupa olin, arvelin minä, kun en ennen ole tutustunut tuntemattomiin ystäviini Eatonissa. Saanko nyt, sanoin, asettaen hänen eteensä sen kirjeluettelon, joka heidän omasta postikonttoristaan oli tullut, saanko nyt luvan kysyä, mikä noista minulle niin tutuista allekirjoituksista on teidän? Onko se A. Clifton, vai M. Clifton, vai S. Clifton?
Ei, vastasi hän nauraen; Susanna on vielä pitempi ja mustanverisempi kuin Mary. Kutsu Susannaa, kultaseni. Ei aikaakaan, niin neiti Susanna astui sisään. Tuossa seisoivat kaikki kolme edessäni A. Clifton, S. Clifton ja M. Clifton. Ei ollut useampia tyttäriä.
Ukon ainoa tytär oli, vasten hänen tahtoansa mennyt naimisiin erään hänen sihteerinsä kanssa, juuri sen herra Forbesin, jonka käsiala myös oli väärennetty tuossa virkakirjeessä, jonka valeneiti Clifton oli minulle tuonut. Sivumennessä voin tässä mainita, vaikkei se oikeastaan asiaan kuulu, että tuttavuudestani Cliftonien kanssa seurasi sitten kihlaus ja häät Maryn kanssa.
Tällä lailla oli se nurkka, jonka puolista ovea tällä kertaa ei käytetty, aina pimeä ja sen edessä seisova laipio muodosti siitä pienen komeron, mihin niin pieni tallukka kuin neiti Clifton aivan hyvin saattoi kätkeä itsensä uteliaitten silmiltä. Ennenkuin juna joutui asemahuoneen lamppujen valaisemalle paikalle, hän katosi siihen piilopaikkaan.
Oletteko sitten huomannut tämän kuvan siinä? kysyin vielä, sydämen, jonka läpi väkipuukko on pistetty? ja kumartuen likemmäksi lisäsin hänen korvaansa muutamia joutavia leperryssanoja, joita en huoli kertoa. Miss Clifton pudisti pientä päätään ja väänsi huuliaan.
Voitteko sanoa, missä talossa neiti Anna Clifton nyt oleskelee Camden-townissa? Neiti Anna Cliftonko? huusi rouva. Niin. Teidän tyttärenne luullakseni. Hän, joka matkusti Lontoosen viime yönä. Ei minulla ole sennimistä tytärtä, vastasi hän. Minä itse olen Anna Clifton, ja tyttärieni nimet ovat Mary ja Susanna. Tässä on tyttäreni Mary.
Olisiko neiti Clifton sen vienyt? arveli Tuomas Morville. Hänkö, vastasin närkästyneesti, mutta miettiväisesti, kuinka hän olisi meidän näkemättämme voinut viedä niin kookkaan kalun. Ei se mahtuisi meidän taskuihimme, Tuomas, ja hänellä oli päällään kapea röijy, mihin ei olisi voinut kätkeä mitään. Ei, hän ei ole saattanut sitä viedä, myönsi Tuomas; sittenhän sen pitää löytyä muualta.
Neiti Clifton ilmaisi nyt luonnollisen ja sopivan pelon tunteen. Näyttäisi niin hullulta, sanoi hän, jos joku tuolla pysäyspaikalla näkisi tytön tässä postivaunussa! Eihän ihmiset voisi tietää, että olen postimestarin tytär ja olen saanut luvan herra Huntingdonilta. Eikö tässä olisi pimeää nurkkaa vaunussa, jonne voisin mennä piiloon?
Hän epäröi hiukan ja punastui ja kohotti avonaiset, lapsekkaat silmänsä minuun. Minä olen A. Clifton, vastasi hän. Ja nimenne? kysyin vielä. Anna. Sitten lisäsi hän, nähtävästi haluten selittää tuloansa: Minun piti mennä Lontoosen käymään, ja minä arvelin niin hauskaksi, jos saisi matkustaa sinne postivaunussa ja nähdä kuinka siinä työ käypi.
Päivän Sana
Muut Etsivät