Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
"Herätä hänet eloon ja tuo hänet tänne." Atriumin ylipalvelija katosi esiripun taakse, mutta herättäminen mahtoi olla vaivaloista, koska Vinitius vielä sai odottaa kauan aikaa. Hän rupesi jo käymään malttamattomaksi, kun orjat vihdoin kuljettivat sisään Chilonin. Vinitiuksen viittauksesta saivat he itse heti lähteä pois.
Hänen pintaansa karmi kun hän ajatteli, että Lygian mahdollisesti oli täytynyt olla tuossa hirveässä sekamelskassa, kadulla, jolle oli viskattu ihmisten sisälmyksiä joukon tallattavaksi. Hän oli vähintään kymmenen kertaa käskenyt Chilonin kertoa kaikki mitä hän tiesi, mutta nyt hän kuitenkin vielä kerran kääntyi hänen puoleensa: "Näitkö sinä omin silmin heidät Ostrianumissa?"
Ei ollut Roomassa helppo löytää ihmisten asuntoja parhaittenkaan selitysten avulla, mutta Ursuksen työtä helpotti siinä suhteessa metsäläisen myötäsyntynyt vaisto. Sitäpaitsi tunsi hän kaupungin erittäin hyvin, ja niin hän todella, jonkun aikaa etsittyään, löysi Chilonin asunnon. Ei hän kuitenkaan tuntenut häntä. Olihan hän nähnyt hänet vain kerran eläissään, lisäksi yöllä.
Mutta Chilonin koko menneisyys oli sitä laatua, että likempi tutustuminen sekä kaupungin että vartijoiden prefektiin olisi voinut tuottaa hänelle ikäviä ja vakavia rettelöjä sekä saattaa hänet vieläkin epäiltävämmäksi näiden virkamiesten silmissä. Karkaaminen olisi sitäpaitsi ollut omiaan vahvistamaan Petroniuksen luuloa, että Vinitius oli joutunut salaliiton uhriksi ja siten saanut surmansa.
Mutta jos autioilla kaduilla sattuisi syntymään ottelu, jos kristityt tai jotkut muut ihmiset rupeisivat tekemään vastarintaa Vinitiukselle, sopisi Chilonin esiintyä Caesarin vallan edustajana, käskeä vartijat nuoren patriisin avuksi roskaväkeä vastaan ja voittaa Vinitiukselta uusia armonosoituksia.
"Vastaiseksi saat asua minun luonani," sanoi prefekti. Ilo alkoi säteillä Chilonin silmistä. "Minä toimitan heidät kaikki teidän käsiinne, kunhan kiiruhdatte! Kiiruhtakaa!" huusi hän käheällä äänellä. VIIDESKYMMENESENSIM
Vinitius kävi kiinni kantotuolin laitaan, kurottautui Chilonin puoleen, katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi matalalla äänellä: "Sinäkö Lygian ilmiannoit?" "Oi Memnonin kolossi!" huudahti Chilon kauhistuen. Vinitiuksen silmissä ei sentään ollut minkäänlaista uhkaa, joten vanhan kreikkalaisen pelko kiireesti meni menojaan.
Vinitiuksen ja Chilonin olisi ainoastaan varustettava aseita mukaansa sekä otettava matkaan pari luotettavaa, väkevää miestä, joten he tarpeen vaatiessa voisivat olla suojana. Vinitius tunnusti Chilonin ehdotukset täysin oikeiksi, ja koska hänen mieleensä samassa muistui Petroniuksen neuvo, käski hän paikalla orjia kutsumaan luokseen Crotonin.
Vinitius seurasi tapahtumaa välinpitämättömämpänä kuin kukaan muu. Tunsihan hän perinpohjin kreikkalaisen metkut, jotapaitsi ei hänen sydämessään ollut sijaa minkäänlaiselle, säälin tunteelle. "Kuopatkaa hänet puutarhaan," virkkoi hän. "Joku toinen voi viedä perille kirjeen." Hänen sanansa kaikuivat Chilonin korvissa kuin kuolemantuomio.
"Me syytämme heitä, oi herra, vain siitä, että he ovat lain vastustajia, ihmissuvun vihamiehiä, Rooman ja sinun vihamiehiäsi, sekä siitä, että he jo aikoja sitten ovat uhanneet kaupunkia ja maailmaa tulella. Loput kertoo sinulle tämä mies, jonka huulia ei valhe ole tahrinut, koska hänen äitinsä suonissa virtasi valitun kansan veri." Nero kääntyi Chilonin puoleen: "Kuka olet?"
Päivän Sana
Muut Etsivät