Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Vähitellen kuitenkin hiljennettiin Bogatirin alussa ankaraa juoksua, ja viimein annettiin sen pysähtyä, joko sentähden, ettei se enempää kestänyt, tai siksi, että vanki ja hänen kuljettajansa olivat tulleet matkansa perille. Istvan nostettiin hevosen selästä, kannettiin huoneeseen ja heitettiin suin päin lattialle. Siinä hän sai maata noin tunnin ajan, turhaan koettaen vapauttaa jäseniään.
Mutta mitä taitoa ja kykyä vaadittiin Bogatirin selässä, sitä ei hän aavistanutkaan, ja tämä leikki oli päättyä pahemmin kuin haukkasilla-olo. Tuskin oli virma hevonen tuntenut satulassa olevan keveän kuormansa, tuntematta samalla herransa pelättyjä ohjia, ennenkuin se karkasi halki haan kaupunkiin niin hirvittävää vauhtia että tyrmistynyt ratsastaja menetti sekä kuulonsa että näkönsä.
Vähän ajan perästä juolahti hänelle mieleen käydä katsomassa, olivatko hevoset hyvästi varustetut kylmää talviyötä kestämään. Ratsupalvelijat olivat kenties juovuksissa; hän oli kuulevinaan Bogatirin hirnahtavan. Hän lähti siis huoneesta ja hapuili alas jyrkkiä, pilkkopimeitä portaita. Mutta linna oli konstikas rakennus, jossa oli kaikenlaisia mutkaisia portaita ja kierteleviä käytäviä.
Sallimus näkyi kuitenkin määränneen, ettei Kaarle Viktor Bertelsköld, kunink. majesteetin linnoitusväen luutnantti, tänä yönä saisi nauttia edes neljännestunnin lepoa, sillä kauan ei kestänyt, ennenkuin kimakka vihellys vingahti metsästä. Tällä kertaa se oli Istvan, ja jos joku vielä olisi sitä epäillyt, ilmaisi Bogatirin vilkas hirnunta, että se oli kuullut tuon hyvin tunnetun merkin.
Hän paneutui alas, korva maata vasten, makasi siinä minuutin ajan yhdessä kohti henkeänsä pidättäen ja kysyi sitten yht'äkkiä: Onko teidän armonne päästänyt hevoset irti? Minä kytkin ne tähän lähelle, eivätkä ne ole voineet kiskoutua irti, sillä minä kuulin Bogatirin hirnuvan samalla paikalla, jonne olin sen jättänyt. Istvan kuunteli taas.
Vieras upseeri koetti kaikkia niitä hyväilysanoja ja uhkauksia, joita hänen Bogatirinsa ennen tavallisesti oli totellut. Se ei auttanut, ja hän ymmärsi itsekin, että vast'ikään säikähtynyt hevonen oli uudestaan pillastunut. Tyttö näytti olevan hukassa, eikä nyt ollut muuta neuvoa kuin kiirehtiä jalan Bogatirin jälkeen kenties tavatakseen tytön jossakin maahan suistuneena ja pää murskautuneena.
Ja katso: kolmannen vihellyksen perästä nähtiin Bogatirin näköjään aivan rauhallisena noudattavan ääntä ja hiljaista hölkkää lähenevän valleja, joiden luona toinen ratsastaja helposti sai sen seisahtumaan. Muukalainen ja hänen seuralaisensa riensivät sinne. Valkopukuinen tyttö piti vieläkin suonenvedontapaisesti satulasta kiinni. Mutta hän oli mennyt tainnoksiin. Ester! Ester-kultani!
Vähitellen tunsi hän Bogatirin voimain, joita oli koeteltu enemmän kuin puolen vuorokauden alituisissa rasituksissa, olevan loppumaisillaan; ja se ajatus, että tämä jalo eläin, joka oli hänestä rakkaampi kuin kukaan ihminen, viimein sortuisi tähän armottomaan ajoon, suretti häntä paljon enemmän kuin hänen oma kummallinen ja epämukava tilansa.
Mitä oli hänen tehtävä? Hän turvautui siihen ainoaan keinoon, mikä hänellä enää oli tarjona, mutta johon harva tyttö hänen sijassaan olisi turvautunut: hän juoksi odottavan Bogatirin luo, pisti hyvin varovaisesti vasemman jalkansa jalustimeen ja istui, tiesi mitenkä, tuota pikaa satulassa. Nähtävästi hän ei ensi kertaa hevosen selässä istunut.
Parin minuutin ajan oli kaikki hiljaa hänen ympärillään; kuului vain pienen, kivien välitse mäen rinteellä puikkelehtivan keväisen puron solina. Istvan vihelsi toisen kerran, kolmannen kerran. Ei ääntäkään vastaukseksi. Mutta kolmannen merkin annettuaan laskeutui hän puusta alas, asettui kuuntelevaan asentoonsa ja ilmoitti vilkkain elein, että hän kuuli Bogatirin kavioiden lähenevän.
Päivän Sana
Muut Etsivät