United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka kovin tämä kärsimystäni koetti, on helposti ymmärrettävä asia, varsinkin kun Arnold Beidermann levollisesti kuunteli sokean valituksia, kysellen häneltä kärsimystensä laatua ja niitä vaaroja, joita hän oli kohdannut, mutta mainitsematta sanaakaan, joka olisi vanhan vaimon muistiin johdattanut sen seikan, että kysyjällä oli tytär, jonka kohtalosta emme vielä mitäkään tienneet ainakaan en minä, sillä en pannut suurta arvoa näkyyn, jonka pahaenteisyys näytti tykkänään ystäväni tyydyttäneen.
Lyhdyn valossa otti Arnold Beidermann tuon kalliin paperilippusen vapisevasta kädestäni, luki sen hitaasti ja sitten antoi sen minulle takaisin, sanoen: "Kelpo poika, tuo kasvinveljesi, Wille; mutta tämän tiesin jo ennen, älä huoli hukata lappua; ehkä siihen vielä huomenna tekisi mieleni vilkaista. Hyvästi. Mitä melua koirat äsken pitivät?" Hukata lappua! Tarpeetonta tätä mieleeni laskea.
Minä tunnen noiden Tsulujen kamalan viekastelemisen vieläkin paremmin kuin te, William. Tuo urhea tyttö Nohemu, se meidän henkemme pelasti". "Ja kuinka kävi hänen?" minä kysyin. "Nohemu Nohemu", jatkoin, muistoani söyrien; "ihan varmaan se nimi kuuluu inttämättä". "Ehkä kasvinveljenne on hänestä puhunut", sanoi neiti Beidermann. "Kerran Nohemu tunnusti minulle, että he lempivät toisiansa".
Kapteeni Allingham jutteli minulle, kuinka molemmat tyttö-raukat ja heidän äitinsä tavattiin viimeiseen syleilykseen sulkeuneina, ja niiden sivulla venyi miesten ruumiit, jotka viime henkäykseen olivat rakkaitansa puolustaneet. "Ja Minna Miss Beidermann?" sain vaivalla sanoneeksi.
Mutta tähän neiti Beidermann ei suostunut, vaan sanoi, että koska isä kerran oli hänet vanhan Pieter Dirksen'in ja tämän perheen huostaan uskonut, niin oli hänen velvollisuutensa pysyä paikallaan.
Seura, joka tänä iltana oli ko'olla leirivalkean ympärillä, oli surullinen, eikä kukaan meistä monta sanaa sanonut, vaikka joka korva oli vireillä toivossa, että kadonneiden omaisten jalankopsetta alkaisi kuulua, ja joka mies tuijotteli miettiväisenä yli heinikön silmillään etsien haamuja, joita ei näkynyt tuleviksi. Niin nuoret Boerit kuin Arnold Beidermann olivat syvimpään epätoivoon vaipuneet.
Tämän Arnold Beidermann ilman suurempaa vaikeutta tekikin; mutta tuodessaan onnettoman lelun takaisin, hän katsoi tilaisuuden sopivaksi sekaantuaksensa asiaan tytön puolesta, jota kuningattaren rikoksesta oli rangaistu, ja soimaeli siis itsevaltiaan vääryyttä ankarimmilla sanoilla, sillä uhri näet oli yksi lähetyskoulun entisiä opetuslapsia.
"Niinpä kyllä", Arnold Beidermann jatkoi, "olimme vast'ikään aamurukouksemme päättäneet, kun Minna päästi heikon huudahduksen, ja luodessani silmäni ylöspäin näin Nohemun seisomassa kuistilla, yltäänsä pölyisenä ja ryvettyneenä sekä ylenpalttisesta nääntymyksestä horjuvaisena. 'Teidän täytyy paeta', hän huusi; 'menkää hetipaikalla, niin te kuin valkea tyttökin.
Silmänräpäyksessä ymmärsin jonkun käsittämättömän vaiston vaikutuksesta, että kuolemaa kauheampi kohtalo oli tullut menneiden päivien pikku seuralaiseni osaksi. Muut saivat selkoa totuudesta ainoastaan vähitellen ja asteettain. Minulle se oli selvänä ennenkuin Allingham oli lauseensa päättänyt. Minna Beidermann oli vankeudessa Tsulujen kourissa. 7:mäs Luku. Murhenäytelmän jälkeen.
Arnold Beidermann kohta astui esiin lääkäri-apuansa tarjoamaan, mutta jyrkästi, vaikka kohteliaasti, ala-loitsijat estivät häntä kajoomasta tunnottomaan vaimoon, jonka he kantoivat läheiseen majaan ja saivat tointumaan lääkkeillä, jotka he yksin tunsivat.