Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Tällä kertaa oli kaikki ohitse. Iltapuoleen hän istui ylhäällä. Bårdia ei hän tahtonut luokseen; Anna vaan sai tulla, mutta äänetönnä hänen täytyi olla. Anna olisi kysellyt niin paljon Bårdista, eikä Gunhild nyt kestänyt sitä kuulla. Mutta hänen läsnä olonsa tuntui Gunhildista hyvälle. Hän hyväili häntä aivan kuin rakasta lasta ja tuli siitä levollisemmaksi. Kertoisiko hän surunsa ja tuskansa?
Yksi ainoa toivo häntä piti yllä: nyt hän tapaisi Bårdia. Kun hän sitä ajatteli, tuntui kuin valo olisi heijastanut häntä vastaan ja sydänjuurista lämmin, katkera ilo pilkistänyt esiin. Saada vaan tuntea hänen varman kädenlyöntinsä, nähdä hänen lempeät silmänsä loistavan ylitsensä kuin päivänpaisteen... Oi, niin, kyllä hän nyt olisi ystävällinen ja hyvä tytölleen. Eikä hän sitä katuisi.
Kun ihmisiä meni ohitse, täytyi heidän pysähtyä katselemaan; he nauroivat ja silloin oli lapsista yhä hauskempaa. Vanha Judithkin nauroi sitä nähdessään ja sitten hän alituisesti pilkkasi Bårdia näistä asioista. Mutta kun Ingrid huomasi heidän leikkinsä, lensi veri hänelle poskipäihin. Vuodet menivät ja Bård kasvoi.
Gunhild Nielsentytär". Hän ei enää mitään ajatellut, hän nauroi, nauroi vaan; juoksi kirkon luokse, kääri lipun kokoon ja pisti sen oven alle. Nyt se oli tehty, hän oli saanut kostetuksi. Kuinka se Bårdia masentaisi, kun siitä kuulisi. Kuinka hän kärsisi ja kiusaantuisi!
Herra jumala, oliko se kumminkin totta... Joskus hän oli sitä ajatellut, mutta heittänyt sitten mielestään taas; ei tahtonut semmoista uskoa... Hän painoi päänsä alas polttavassa häpeässä, joka ei kumminkaan häntä onnettomaksi tehnyt. Ajatteli sitten Bårdia ja kävi yhä ujommaksi ja yhä onnellisemmaksi. Jos hän sen tietäisi! hymyili Gunhild hurmaantuneena.
Tuli toinen päivä; Gunhild oli vieläkin heikko. Bård kävi aina väliin hänen luonaan; mutta kun Gunhild häntä näki, ei hän voinut yrittääkään mitään sanomaan. Hän ei uskaltanut, hän pelkäsi Bårdia. Maan alle hänen voimakas katseensa olisi voinut hänet painaa. Bård puolestaan oli myöskin salaisessa, mutta raskaassa tuskassa.
Jos kuka, niin Judith-äiti nyt iloitsi. Toinen oli, joka ei iloinnut, ja se oli "hänen tyttönsä". Raukka istui kamarissa ja itki ja hieroi silmiään siksi kuin turposivat. Hän rakasti Bårdia niin paljon kuin 16 vuotias katutyttö rakastaa voi; mutta nyt Bård matkusti pois, ja paljon saattoi ajat muuttua ennenkuin hän takaisin tuli!
Totta totisesti, jos paholainen tällä hetkellä tulisi esiin ja ottaisi sinut ihka elävänä, olisit sen rehellisesti ansainnut." Bårdia rupesi peloittamaan. Tuota hän ei odottanut. Noin mahdikkaita sanoja ei vielä kukaan ollut hänelle lausunut. "En minä sitä tarkoittanut", sanoi hän vallan hämillään, "ajattelin vaan kysyä, että onko äidillä oikeutta..."
Tyttö oli nyt piakkoin saatava kunnolliseen naimiseen, päätti hän mennessään. Mutta semmoisia ei Gunhild ajatellut. Hän tapasi usein Bårdia, milloin kirkkotiellä, milloin muualla, ja nämä hetket olivat ainoat, joista hän lukua piti. Se oli rakkautta, jossa ei mitään ajatusta ollut, luonnonraikasta, vapaata ja rajua kuin metsän lintujen välillä.
Pysyi aina kolmen askeleen päässä ... ja enin kaikista hän pelkäsi Bårdia. Poika koetti kaikin tavoin, mutta ei vaan saanut hyvää sanaakaan; tyttö oli kuin kivestä. Mutta mitä enemmän tyttö vastusteli, sitä tulisemmaksi Bård kävi ja viimein hän oli kuin järkensä menettänyt, ett'ei voinut enää ajatellakaan muuta kuin tuota tyttöä! niin, ja täydessä totuudessa tietysti. Oikein se oli ilkeätä.
Päivän Sana
Muut Etsivät