Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Sitte luettiin määrätty luku raakkuja ja helmiä, jotka jätettiin samana iltana Tippu-Tibille elatusvarojen hinnaksi kymmenestä päivästä. Seuraavana aamuna, Lokakuun 24 päivänä, jätti retkikunta leiripaikkansa, täynnä toivoa ja luottamusta. Kauniin ja aaltomaisen, vaan autioksi jääneen maiseman kautta, jossa aina peninkulman päässä näkyi hävitettyjä kyliä, kuljettiin nyt luoteiseen suuntaan.
Mutta sama tukkilainen, joka oli näille maille niin odottamatta tullut, maksoi autioksi joutuneen Niemelän ruununrästit ja otti talon haltuunsa. Häntä sanottiin nyt Uusniemeläksi. Ei olisi kukaan voinut uudesta tulokkaasta semmoista ennustaa. Sillä vanha Niemelän talo oli perin rappiolla, ja sen saattaminen kuntoon olisi kysynyt paremmankin miehen sitkeyttä.
Se oli autioksi jätetty; se oli määrätty hävitettäväksi, mutta sen hävityksen päivä ei ollut vielä tullut. Sen lattia oli lahonnut, sen seinät olivat mädänneet, sen akkunat olivat pirstaleina. Se oli raunio. Siinä ei ollut kukaan moniin aikoihin enää asunut. Ei kerjäläinenkään siinä suojaa hakenut. Tämä mökki suojaa nyt kesäisenä yönä ihmistä. Vaan se ihminen on itse raunio.
Aika vieraantui nopeasti idealistisesta spekulatiosta, josta pian tuli melkein muinaisjäännös, meille sisäisesti vieras järjenrakennus, jonka elävä henki oli jättänyt tyhjäksi ja autioksi. On kuitenkin muutamia esimerkkejä siitä, että ajattelija, jonka elämänpiiriin ovat kuuluneet vuosisadan molemmat puoliskot, on jaksanut seurata vuosisatansa nopean henkisen liikunnon mukana.
Tuon vihollisen ja sen mukana kulkevien tautien kautta olivat monen talon asukkaat kuolleet sukupuuttoon. Pellot ja niityt olivat jääneet metsittymään ja rakennukset lahomaan. Moni pitäjä oli joutunut niin autioksi, että kirkon ovet suljettiin. Jälelle jääneet yhä jatkoivat taistelua. He tekivät työtä toivoen parempia päiviä. Suuresti on muuttunut Lieksan kentän ympäristö.
Yksinään seisoi Kolppanan synkän erämaan sydämmessä pienoinen tölli viime vuosisadan keskipalkoilla. Sodan myrsky oli pyyhkäissyt seudun autioksi asukkaista. Siellä täällä oli toki vielä joku lujempi käsi pysytteleinyt turpeessaan kiinni. Semmoinen oli myöskin tämän, Erätöllin, rauhallinen isäntä. Kyttä-Kaarleksi häntä yleensä nimitettiin.
Tunnon pohjalla kuitenkin kaikui maanalainen järisyttävä kaiku siitä kammosta, että hän autioksi jätti ansaitsemalla saadun pienen kodon. Mutta syvä nöyryyden tunne povessaan nousi seisalleen Antti. Katsahti vielä Tannilan mykkiä huoneita ja lähti kaitasta peltojen välipiennarta kulkevaa suoraa polkua astuskelemaan Vaaralan taloon.
Oliko hän siis todella kaikki nämät vuodet rukoillut, että meidän onnemme raukeisi ja meidän kotimme joutuisi autioksi? Ja oliko Jumala kuullut häntä? Lähtikö siis se turmiollinen tenho, joka äidin luullen rasitti meitä, ainoastaan täti Agnesin kauheista rukouksista?
Onneksi oli seutu sodan takia suureksi osaksi autioksi joutunutta ja ilmankin niin täynnä pohjattomia soita, joiden läpi Laatokan ääretön vedenpaljous tihkuu maanalaisten norojen kautta merta kohti, että pakoilevat ilvekset, sudet ja ketut tähän asti olivat ainoat elävät olennot, jotka näyttivät tahtovan vastustaa kivekkäiden tunkeutumista Inkerinmaahan.
Koko sitä seutua pidettiinkin senvuoksi niin epäterveellisenä, että paikkakunnan lääkäri kuuluu kerran, kun vaikeanlaatuinen kaulatauti niillä seuduilla raivosi, esittäneen että talo oli jätettävä kerrassaan autioksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät