Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Seuraava päivä oli kaunis päivä, niin kaunis kun marraskuun puolivälissä voi olla. Auringonpaiste sulatti seinämillä lunta ja puitten oksista tippui kuura ja satanut lumi auringonpaisteen vaikutuksesta. Tapanissa syntyi ihan polttava halu päästä lähtemään kotiin.
Monta päivää oli Ester tavattoman hiljainen ja vakava, mutta totisuuden yli väreili ilonhohde kuin auringonpaiste tummalla vuoristojärvellä. Hänen katseessaan oli hajamielinen, sisäänpäin kääntynyt ilme. Toisinaan oli hän niin ajatuksissaan, että Bengtin täytyi pari kertaa uudistaa kysymyksensä, jolloin Ester pelästyneenä hypähti istuimeltaan ja katsahti ympärilleen kuin unesta herännyt.
Kun muistelen, miten minä kuvittelin »valon korkeata suojaa», yliopistoa, suureksi, valkoiseksi liituvuoreksi, jonka ikkunoissa hohti alituinen auringonpaiste, tai miten minä mielessäni kuvailin suurkäräjäsalia ja niitä miehiä, jotka siellä toimivat ja joiden nimien maine mielikuvituksen suurentamana levisi tänne asti, mahtavasti kaikuen kuin olisi kunkin nimen kunniaa julistanut suuri, kajahtava kello
Ei isä, ei äiti eivätkä sisarukset ole seuranneet minua elon tiellä; ei auringonpaiste ole valaissut lapsuuttani eikä nuoruuttani; taistellen vaikeuksien kanssa vaelsin yksin elämäni tietä. Kerran turvauduin ystävään hän työnsi minut pois niin kasvoi kallio sydämmeni ympäri, niin muuttui olemukseni kovaksi, rumaksi ja rosoiseksi. Pitääkö se aina jäädä semmoiseksi?
Nyt tapasivat he toisensa neljän vuoden eron jälkeen, ja kaikki näytti olevan kirkasta kuin auringonpaiste. Kreivi Bernhard suuteli äitipuolensa kättä; tämä toivotti hänet tervetulleeksi ystävällisin sanoin. Ehkä hän toivoi vielä, että neljän vuoden kypsyttävä kokemus oli saanut entiset tunteet hälvenemään. Keskipäivä ja iltapäivä kuluivat häiritsemättömässä sovussa.
Siinä oli jotain tuttua, niinkuin jotain kaukaista muistoa: hän istuu pehmoisessa sylissä, nojaa päätänsä lämpimään poveen ja katselee niinkuin nytkin yli laajan, mustan lattian, johon auringonpaiste painaa ikkunan kuvan. Ympärillä on totisia kasvoja ja liikkumattomia olennoita, jotka katsovat suoraan eteensä ja joiden huomiota hän ei saa herätetyksi, vaikka jalallaan viputtaa sitä varten.
Tukahuttavaa, kuumaa ukkosen ilmaa, joka oli täyttänyt melkeinpä jokaisen raon koko talossa, ja synkistyttänyt jokaisen kasvot, seurasi nyt kirkas auringonpaiste... Thinkan kanssa laskettiin leikkiä ja tuumailtiin, miten koko perhe lähtisi kesäksi katsomaan sotajoukon harjoituksia!
Kummankin tavaralajin me sitte asianmukaisella tavalla panimme varastoon ranta-aittaamme lähettääksemme ne myöhemmin laivassa Bergeniin, ja totta tosiaan teimme me työtä, askaroimme ja ahersimme tässä leikissä yhtä uutterasti ja hartaasti, kuin konsanaan vanhemmat työssään, vaikka ainoa todellinen hyöty minkä siitä saimme, olikin vain auringonpaiste, josta ruskettuneet kasvomme saivat nauttia.
"Vai ei koskaan ... ei koskaan!" ... sanoi Matti raskaalla painolla ja meni pöydän viereisen ikkunan luo ja katsoi pimeään myrskyiseen syysyöhön. "Niin muuttuu maailma" ... ajatteli Matti... "Eilen oli kirkas auringonpaiste, nyt synkkä myrskyinen pimeys. Niin se ilmakin muuttuu. Se muuttuu kuin nuoren tytön mieli..." Pettyneenä toiveissaan hiipi Matti hiljaa toiseen tupaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät