United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän messusi kuin alttarilta, mutta ei niinkuin virkamies ulkokullatuille sanankuulijoille, vaan niinkuin nöyrä, puutteensa tunteva palvelija ylistää Herransa kiitosta koko katuvalle ja armoa kaipaavalle luomakunnalle. Ja hänellä olikin siinä kuuntelijajoukko, joka lohdutusta kyllä kaipasi.
He eivät olleet pelastaneet omaisuudestaan mitään muuta kuin sen, minkä he olivat ottaneet ijankaikkiselta alttarilta ja kätkeneet haavoitettuihin sydämiinsä. Mutta koska se oli ijankaikkiselta alttarilta, niin riitti se kyllä säilyttämään heitä tällä pimeyden, pilkan ja puutteen tiellä synkkämielisyydestä, epäilyksestä ja epätoivosta.
Söderlingska istui kirkossa jumalanpalveluksen loppuun saakka, kuuli messut alttarilta ja veisasi loppuvirren, jäi vielä kuulutuksiinkin eikä tehnyt, niinkuin suurin osa muusta kirkkoväestä, jotka hyökkäsivät ulos, heti kun laiva huusi lähtöään saarnan loputtua.
»Olen», pappi vastasi poistuen alttarilta ja lähestyi aitausta. »Sinä se olet! Jumalten olkoon kiitos!» Viitaten kädellään hän antoi orjalle merkin mennä loitommalle; tämä totteli, sillä hän luuli, että tyttö oli tullut temppeliin suorittamaan joitakin taikauskoisia menoja, ehkä Ionen turvaksi; hän istahti eräälle kivelle jonkun matkan päähän puhujista.
Hän oli ottanut sen pois alttarilta ja kantoi sitä käsillään. Oikeasta asennostaan poistettu veistos oli kuin itsestään kangistunut ruumis, jonka jäseniä ei kukaan sen kuollessa ole ollut oikomassa. Sen avuton ilme oli vielä avuttomampi kuin ennen.
Tämän alttarilta nousi vielä savua aamulla uhratusta lampaasta. Tähän saliin kokoontui korkea neuvosto joka päivä käyttämään lakia ja oikeutta Israelin kansalle. Tänään olivat nuo seitsemänkymmentä jäsentä melkein kaikki saapuneet. Sitäpaitsi oli suuri joukko pappein puoluetta kokoontunut, vanhimmat sekä kaikki, jotka kuuluivat ylimmäispapilliseen sukuun, kuten Hannas, Kaifas, Aleksander, y.m.
Tyttöjen pitää niin varhain nousta ylös, ett'ei päivän valon koittaessa puuttuisi alttarilta tämän kaivon vettä. Papit vuodattavat sitä juoma-uhrina maahan." Publiukselta ei ollut, hänen tarkkaan kuunnellessaan mennyt yksikään ystävänsä suusta lähtenyt sana hukkaan.
Eihän se ole virttä, ei mitään hurskasta eikä pyhää ollenkaan. Täysin maallinen, ajallinen ja synnillinen laulu se on, joka saa heidät omituisessa kauhussa toisiinsa katsomaan ja kalpenemaan. Nyt syöksyy ripittäjä itse kappeliin. Piru itse on luostarin vieraana! Saatana itse tahtoo ryöstää pyhän vanhuksen sielun heiltä! Priior tempaa kynttilän alttarilta. Munkit seuraavat hänen esimerkkiään.
Keltaista kiiltokultaa? Jumalani, En tyhjää pyynnyt! Juurta, kirkkaat taivaat! Tuo tuota, niin on musta valkoinen, Ruma kaunis, huono hyvä, vanha nuori, Pelokas urhoollinen, halpa jalo. Jumalat, miksi tätä, miksi tätä? Tää pappinnekin viehtää alttarilta, Pään alta potevalta patjan riistää.
Kaikkein kirkosta mentyä, sanoi virkaa-toimittava pappi, yksinään vanhan lukkarin kanssa jätettynä: "lapsien alttarilta tullessa soititte väärin viimeisen värsyn; sekoititte nuotin 324:nen kansa, jota käytetään vihkimisessä." "Soitinko?" kysyi lukkari tyytyväisellä hymyllä. "Sormeni silloin mieluisemmin tottelivat mieltäni, kun nuotti kirjaa." "Se ei saa tapahtua toisten!"