Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. marraskuuta 2025
Hain käsiini vanhan sanomalehden ja aloin sitä lukea. Tuo vanha tuttu repale oli kuin uusi ikään. Yhtäkkiä oli se nyt minusta niin viisasta, niin syvää ja niin outoa, että en löytänyt mitään paikkaa, joka olisi voinut tulla minun älylläni kokoonpannuksi.
Koko apea mieleni katosi, en voinut enää koskaan olla suruinen, voin vain kiittää ja ylistää Jumalaa ... niin, minä aloin laulaa, minäkin, ja niin me lauloimme yhdessä, pikku lintuseni ja minä... Mutta eräänä päivänä se vallan vaikeni, mutta ei siksi, että se olisi ollut kuollut, ei, päinvastoin, nyt oli se laulava ja visertelevä enemmän kuin koskaan ennen, vaan siksi, että se oli jättävä sydämeni ja pääsevä ulos maailmaan.
Aloin nyt vitkastelematta työni potkien tynnyreistä pohjat pois, niin että tuoksuva sisällys tulvehti solisten lattialle. Olin jo särkenyt viisikymmentä tynnyriä ja ojensin juuri jalkani potkaistakseni ensimmäistäkuudetta, kun kattoaukolta samassa kuului äkäinen ja samalla kummasteleva kysymys: »Kakoi tshort tam v'lednike navodet kuka paholainen siellä kellarissa mellastaa?»
Siten karttui minulle hyvin riittävästi työtä, jolla ansaitsin vähän rahaakin. Kevään lähestyessä aloin ruveta miettimään, mitä voisin saada vastaiseksi toimekseni; sillä olihan välttämätöntä saada jokin varsinainen elinkeino elämäni turvaamiseksi. Tätä asiata mietiskelin moneen suuntaan, pyytäen sen ohessa Jumalan johdattamaan vastaisen elämäni tahtonsa mukaan.
Haluni paloi äitini luokse ja lähdin kun lähdinkin kohta astumaan ja osailemaan Limingan tullille. Pian löysinkin sen ja aloin oikein vinhasti kävelemään Kempelettä kohti. Aurinko kun nähtävästi aleni, antoi minulle kiireempää ja kiireempää vauhtia, pannen minun väliin juoksemaankin. Mutta ennenkuin ehdin Kempeleeseen, tuli minua vastaan hevonen, kärryt perässä.
Hän oli kietonut jalkansa hartioitteni ympärille ja painoi ja puristi voimainsa takaa. Hän oli raskas kuin vuori. "Kun huomasin joutuneeni uuteen onnettomuuteen, niin aloin taas valittaa järjettömyyttäni ja kovaa kohtaloani. Minä heittäydyin maahan, ja koetin irtaantua taakastani, mutta kaikki oli turhaa.
Ja minä koetin jälleen nousta. Maatkaahan pois, te olette hyvässä turvassa. Isä käski minut tänne teitä hoitamaan ja antamaan, jos mitä tarvitsisitte. Aloin hämärästi muistaa, mitä minulle oli tapahtunut, mutta en siitä kuitenkaan oikeata selvyyttä saanut. Mitä minulle on tapahtunut? ... kuinka olen tänne tullut?
Ja olen minä nyt sitten saanut paljonkin ystäviä, kun aloin todella etsiä Jumalaa ja seurustella niiden kanssa, jotka myöskin häntä etsivät. Antero ei vastannut mitään, katsoi vain pitkästi ja tutkivasti sisartaan silmiin. Niin, niin, aivan totta silloin kun opin tuntemaan herännyttä kansaa.
Minä käännyin seinään päin ja itkin. Kun sitte jälleen aloin jatkaa pukemistani ja heitin silmäilyn peiliin, niin pelotta, vieläpä jommoisella rauhoittumisellakin näin lapsuuteni vanhan näyn: naisen ruusun kanssa seisovan takanani kamarin auki olevalla ovella, vaaleana ja surullisesti katsellen minua, kunnes hän äkkiä katosi. Kirkon kellot soivat ja kaikki väki samosi kirkolle.
Aloin myöskin olla utelias kuulemaan jotakin sairaasta, joka tuon miehen puheista päättäen ei tuntunut olevan ainakaan parempi. Koetin saada keskustelua alkuun kysymällä, vieläkö oli paljon matkaa jälellä. Hakumieheni ei vastannut mitään, ja toinen tokaisi tylysti: »Vielä on matkaa», niinkuin olisi tahtonut sanoa: »Olisit saanut ennen joutua».
Päivän Sana
Muut Etsivät