Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Sitten tunsin, että oli muitakin vesipisaroita, että ne samalla tavalla tulivat ja imeytyivät maahan, että niitä tuli yhä enemmän, kunnes vähitellen irtausimme, paisuimme, kohosimme ja muutuimme varsinaiseksi mutalätäköksi. Heti maasta irroille päästyä me päällimmäiset aloimme rauhattomasti liikkua.
Jacques ja minä, me istuimme Lazare sedältä perityn mahongipulpetin ääreen ja aloimme tarkastaa tiliämme. Ikkuna oli aivan kuin kiinni muurattu; sumu takertui ruutuihin ja muodosti läpinäkymättömän, pimeän muurin. Tämän takana oli tuntematon tyhjyys. Hiljaisuutta häiritsi ainoastaan ankara pauhu, kova ääni, joka kuului pimeydestä.
Kun vihdoinkin olimme soutaneet niin kauan, että meidän olisi pitänyt olla Vielsandin läheisyydessä, ja kun emme vieläkään olleet kuulleet mitään vesilinnun ääntä emmekä minkäänlaista muutakaan merkkiä huomanneet, että maata olisi lähellä, aloimme jo arvella, että jokohan oli jouduttu eksyksiin.
Esan vaimon lähdettyä hakemaan kahvia, jota vaan erikoistapauksissa juotiin muualla kuin ruokasalissa, aloimme me Esan kansa keskustella siirtolaa ja yleensä satamatyöläisiä koskevia asioita. Keskustelu lähtikin ensin alkuun siirtolan katoilla liehuvista lipuista. Minä näette tuhmuudessani kysyin, miksi sosialistisen siirtolan katolla liehui sinivalkoinen lippu.
Omissa silmissään oli hän nyt konna ja roisto, nimi jota hän oli niinkauvan peljännyt, kammonut ja välttänyt, ettei hänestä kukaan voisi semmoista sanoa. Hän suostui jäämään vielä Amerikkaan yhdeksi vuodeksi. Mutta pitkältä se hänestä tuntui, ja yhtenään hän puhui vaimostaan ja lapsistaan. Kun määrä-aikamme oli kulunut täyteen, aloimme hommata lähtöä.
Fritz ja minä katselimme toisiamme ja aloimme pelätä, että olimme tehneet väärin, kun pikku Kristofer sanoi: "Minä näin, kun Fritz ja Elsa eilen illalla kantoivat ulos pastejit." "Elsa! Fritz!" lausui isämme, "mitä tämä tietää?" Minä olin tunnustamaisillani, mutta muistin St. Elisabetin ja hänen ruusunsa ja vastasin vapisevalla äänellä: "Pastejeja sinä et nähnyt, Kristofer, vaan ruusuja."
Sen kaupungin asema on todella omituinen; se on rakennettu vuorelle, eikä sitä kumminkaan matkustajan silmä juuri näe. Ihmeellinen tunne valloitti minut, kun aloimme nousta vuorelle, jolla kaupunki sijaitsee. Ajatukset ja kuvittelut, jotka minulla lapsuuteni ensi hetkistä saakka oli ollut Nazaret'ista, alkoivat käydä yhä selvemmiksi.
"'Ei, mummo', sanoin minä, 'ei ole mitään kirjettä täällä. "'Katsos kannen alle! Monesti kätkevät he kirjeitään sinne, nuo roistot! "'Ei, mummo, kannenkaan alla ei ole mitään. "'Vai niin! Sepä on varsin hyvä. "Niin aloimme lukemaan Walter Scott'ia ja kuukauden kuluttua olimme lukeneet melkein puolet.
»Tässä tapauksessa ei paraskaan satu voi vetää vertoja todellisuudelle», vastasi hän vakavasti, alkaen sitte kertomuksensa. »Minä olin jo monta vuotta aikonut rakentaa taloni vieressä olevaan suureen puutarhaan laboratorion kemiallisia kokeita varten, joita harjoitan hyvin mielelläni. Viime torstaina aloimme vihdoinkin kaivaa rakennuksen kellarin paikkaa.
Iltaruoalta päästyämme otimme heinäladostamme mukaamme ne vähät tavaramme, mitä meillä vielä oli, pujahdimme metsään ja aloimme juosta minkä jalkamme kannattivat, tietämättä mitään erityistä matkansuuntaa. Olimme päättäneet elää vaikka metsäsisseinä ennenkuin hyvällä palaisimme takaisin Brandin maatilalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät