Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Kitarat ja mandoliinit Kiihkein sävelin ne soivat; Byssosmattoin liepehillä Jalat pienet karkeloivat. Tanssiin uljas Don Diego Zaidaa, mauritarta johtaa, Myrttein siimeksiss' Almanzor Kainon Donna Claran kohtaa. Huomenna kun taas on taisto, Käy se kahta kiivaammaksi Uskon eestä yksi isku, Suositunpa kostoks kaksi!
Miesoppilaat kulkivat edellä ja lauloivat. He jättäytyivät jälkeen, että voisivat paremmin kuulla Selman kertomusta, joka taaskin oli heistä ihmeen hauskaa. Siitä ei tosiaan olisi hennonnut sanaakaan hukata. Suurenmoisen rakkauden historia se tietysti oli. Sankari, Almanzor, vakava, nerokas, miehuullinen. Moraalisessa suhteessa niin paljon korkeammalla kaikkia muita, ettei voinut verratakaan.
Almanzor alkoi käydä surumieliseksi, mutta hän odotti odotti yhä. Monen nuoren tytön sydän murtui rakkaudesta häneen, mutta Almanzor ei horjunut. Hän luotti enkelin lupaukseen, eikä katsahtanutkaan naisten puoleen, sillä enkelin kasvoja ei ollut kellään. Mutta kaihoa hän alkoi jo tuntea, kiihkeästi hän halusi lupauksen toteuttamista. Silloin hän kerran meni metsästämään.
Vihannalla nurmella muutamia askeleita hänestä lepäsi nuori, ihan impi, suloinen, viehättävä kellertävät kiharat, sinisilmät, rusoposket, ilmeisesti hänen unessa näkemä enkelinsä. Valkeaan hän oli puettu ja helmassa hänellä lummekukkia. Hän oli herennyt laulamasta, katseli nyt vain hiljaa ja hymyillen juuri sitä suuntaa kohden, josta Almanzor ilmestyi, aivan kuin olisi tiennyt häntä odottaa.
Ja sitten hänessä oli jotain salaperäistä, jonka perille ei kukaan oikein päässyt. Hän, nimittäin, ei rakastunut kehenkään. Kaikki naiset häntä ihailivat, jumaloitsivat. Hän vain pysyi kylmänä. Mutta hänelle oli kerran unessa ilmestynyt enkeli. Minä olen Zuleima. Odota minua, oli enkeli sanonut. Ja sitä Almanzor odotti. Seitsemän vuotta oli jo kulunut siitä ajasta.
Ei kukaan tahtonut puheella häiritä sitä syvää vaikutusta, jonka tuo jalo Almanzor ja ihana Zuleima oli heihin tehnyt. Joka ikinen heistä kuvitteli salaisesti mielessään, että juuri hän oli Zuleima ja että Almanzor ilmestyisi hänelle kohta. Ei kuitenkaan Anni. Hänestä oli kohta päivän selvää, että Selma juuri itse oli Zuleima ja lehtori Hellman Almanzor.
Hän katseli itseään mielihyvällä peilissä ja käherteli hiuksensakin taas monesta aikaa otsalta. Tietysti hänen tuli olla hieno, koska ensi kerran ilmestyi rouvana suurempaan seuraan. Valkoinen töyhtö päälaella, hiukan kallellaan toiselle sivulle, teki mahdottoman hyvän vaikutuksen. Aarnold tarjosi hänelle käsivartensa. Tiellä johtui mieleen Almanzor ja Zuleima, mutta sivumennen vain.
Zuleima hymyili, sitoi lummekukista kiehkuran hänen päähänsä ja vaipui sitten autuaassa hurmauksessa Almanzorin rintaa vasten. Ihmiset ihastuivat heidät nähdessään. Niin kaunista morsiusparia ei varmaankaan ollut toista koko maailmassa. Kaikki seurasivat äänettöminä heitä silmillään. Kateus ja pahanilkisyyskin vaikeni heidät nähdessään. Mutta Almanzor ja Zuleima olivat sanomattoman onnellisia.
Almanzor seisoi siinä hetken kuin kivettynyt. Mutta pian alkoi sydän rajusti sykkiä, posket hehkuivat, silmät säihkyivät. Ja samassa tuokiossa syöksyi Almanzor immen jalkojen juureen. Oo Zuleima, Zuleima, miksi niin kauan viivyit? Sulottareni, armaani, miksi viivyit niin kauan?
Päivän Sana
Muut Etsivät