Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Mutta jokainen heistä sanoi: »Voi, kun oltaisiin pastorin Henrikin luona!» Ja he päättivät äkkiä kukin matkustaa takaisin Berliniin. Niin he ajattelivat ja niin myös tapahtui kuin he olivat ajatelleet. Samana iltana olivat he jälleen Berlinissä, ilman että kukaan heistä oli sattunut tapaamaan toista.
Sokea sallimus oli senkin määrännyt. Ei ollut vapaata tahtoa, tunnetta, mielipidettä, ei edes vapaita vaistoja eikä intohimoja maailmassa. Mutta jos näin oli, eikö ollut naurettavaa koettaakaan muuttaa ihmisiä toisenlaisiksi tai saada heitä toisin ajattelemaan? Hehän ajattelivat niin, siksi että heidän täytyi niin ajatella...
Eikä mennyt itse yhteen pöytään syömään ... vasta sitten, kun Matti oli syönyt, rupesi Liisa syömään, ei puhunut mitään ... eikä pannut voita leivälleen. Ei Liisa muutamain kertain päästä sitten enää koko talvena rautatietä puheeksi ottanut ... eikä Mattikaan ottanut. Mutta kumpainenkin he kyllä rautatietä ajattelivat, vaikka eivät siitä puhuneet.
Sitä ei voinut auttaa, he olivat toisilleen sulettuja, se näkyi kummankin silmistä. Mitä sitte tapahtui, sitä hän ei aivan selvästi muistanut puhuivatko he vielä toisilleen, vaiko ainoastaan ajattelivat? Sen vain, että Olavi vihdoin nousi ja tarttui hänen käteensä. »Anteeksi...!» sanoi Olavi ja ääni värähti niin omituisesti, niinkuin siihen sanaan olisi sisältynyt niin äärettömän paljon.
Kumpaisenkin, niin Vennun kuin Esankin silmistä loisti mitä hurjin ilo ja he näyttivät kumpikin nauttivan voitostaan: olivat nähneet, ettei toinen uskaltanut lyödä jos ei toinenkaan. Pelkäsipähän!... ajattelivat.
Ja velalliset panivat piippuun, naurahtelivat herttaisesti Mikon sukkeluuksille ja ajattelivat: ehkäpä sitä sentään hyvä Jumala suo, että ihminen pääsee tässä vielä kulkemaan... Ne ihmiset kanssa taitavat niin paljon valehdella tuosta kestikievarista... »Nämä ovatkin oikein hyvin prässätyitä tupakkia, eikö ole sitte?» »Oon, oikein makoisia.»
Kolmhalko oli yksi sellainen, ja huolimatta siitä, mitä muut ajattelivat tai sanoisivat otti hän kanteleen ja alkoi surullisen valitusvirtensä: Voi Suomenmaata suurta Kuka olis uskonut, Monta tuhatta vanhaa, nuorta On miekalla hakattu. Voi Pälkänehen sota, Kuin oli Suomen maal' Siell vuoti monda verta, Tsaari pääsi vallan pääl.
Antti valitti toki vielä ja samalla arvaili: »Kukahan se oli niin jumalattoman partainen mies, joka tarrautui hevosen rinnuksiin?» »Eikö tuo liene ollut niitä Rääkkylän rettelö-Jääskeläisiä. Nehän ne kuuluvat rettelöivän ja käräjöivän kaikkien ihmisten kanssa», arveli Jussi. »Niitä kai se on. Tahi sitten niitä Tolosia sieltä Niittylahden takaa.» Porsas peuhasi ja miehet ajattelivat asioitaan.
Hän vaikeni, sillä se, mitä hän nyt aikoi sanoa, kaikui niin epätoivoiselta hänen korvissaan. Se koski avioeroa ja hän tiesi hyvästi, ett'ei Liisa voinut käsittää vastaisen elämänsä katkeruutta, hän ei voinut ymmärtää mitä ankarasti tuomitsevat, vakavamieliset ihmiset ajattelivat miehestään eronneesta vaimosta. Liisa rukka!
Oikealla oli peltopyyn poikasia, joitten lento oli vielä hieman epävakava. Niitä tulisi olemaan runsaasti. Kulkiessaan samaa tietä hitaasti takaisin olivat he ääneti. Molemmat ajattelivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät