Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Sentähden minä lähden pakoon, sillä pelkään että pensasten ruusut alkavat pyytää minulta tiamantti-koristuksia, ja että perhoset rupeavat vaatimaan vaunuja ajakseen niissä niittyjä pitkin! Emme suinkaan, hyvä haltiatar, huusivat nauraen ruusuiset, jotka olivat kuulleet haltijattaren soimauksia: onhan meillä yökaste-helmiä lehdillämme.
Työhän se tekijänsä neuvoo, kunhan ei kiirettä pidä. Ei sitä kysytä, että kauvanko se viipyy, vaan sitä kysytään kuka sen teki. Ja sentähden ei pidä ylenkatseesen tehdä eikä ajatella, että ajakseen orja aitaa panee», tuumia lerkutteli emäntä. »Elä neuvo neuvottua, elä seppää opeta», sanoi isäntä.
Mutta tästä lapsenryöstöstä ei kasvanut ainoastaan se rikos, vaan lukemattomia muitakin. Tämä kodistaan ja isänmaastaan temmattu poika kasvoi sodan jaloissa, raakain sotamiesten joukossa ja kaikenlaisten paheiden keskellä; hän jäi kaikeksi ajakseen ilman kotia ja isänmaata. Näin temmelsivät pahat vallat esteettömästi hänen nuoressa sielussaan, ja hänestä tuli mikä tuli.
Vaikkapa he synnynnäiseltä luonteeltaan olivatkin niin erilaisia, niin olivat nämä kaksi veljestä kuitenkin kerrassaan liikuttava esimerkki veljesrakkaudesta, joka oli liittänyt heidät yhteen niin voimakkailla siteillä, että he olivat ikäänkuin yhteenkasvettuneet toinen toisensa kupeelle koko elämän ajakseen.
»Ei neuvo syrjään sysää», sanoin minä ja lisäsin: »Tottahan minä, köyhä poikariepu parastani koetan, eikä ole laiskuudesta ristiä.» Isäntä käski minun istua syömään ja sanoi, että »Ei tässä ole hyvin erilaiset nämät syömisetkään, vaan sitähän se lintu linnulle, jota linnulla itsellään.» Minä istuin pöytään ja sanoin: »Kyllä se välttää vieraalle ajakseen, joka talon väelle aina.
Todempaan menee aikani, kun lähden niityn aitaa Varpunotkolle panemaan. Otin kirveen ja menin aidanpanokselle. Aloin rotuilla. Löin seipään. Kirsi, sen vietävä, on vielä, ei tästä tule mitään. Orja se ajakseen aitaa panee, ei talon mies. Istuin mättäälle ja mietin: mitähän jos hiljankin lähden setäukon luo kylään. Kyllä sen silmät aukeaa, kun minut näkee pitkästä kotvasta.
Siihen ehkä hukkuisi kasteen siunauskin, polkeutuisi viljeltykin vainio. Olihan Jumala noidille ja velhoille pahanteon voiman ajakseen antanut, ihmisten oman pahuuden tähden. Välistä hän ne sitoi, välistä päästi valloilleen haaskaamaan kuin sudet lammaslaumassa. Sitä ajatellessa näytti Olaista, kuin ei hän olisi vielä mitään pysyväistä saanut aikaan, kuin ei olisi vielä alullakaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät