Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Sävel, jota tyttö viululla soitti, oli iloinen ja hilpeä ensi alussa; siinä oli vilahdus trubadurien hurjasta musiikista. Mutta sitten muuttuivat soiton häilyväiset nuotit sekä tytön äänikin surullisiksi, katkeavaisiksi, ikään kuin laulajan tuskalliset tunteet olisivat niitä tukahdutelleet.
"Aiwanhan sillä on Wiklon äänikin", sanoi eräs heistä, ja heittiwät lyöntinsä pois; eiwätkä he olleetkaan puoltakymmentä kertaa useammasti häntä lyöneet kepeillänsä. "Jokohan se onkin wain Wiklo?" "Oletteko te todellakin Wiklo? Sanokaa totuus!" "Oikein todella minä olen Wiklo, Wiklo minä olen." "Kuinka te olette tämmöisille retkille joutunut?"
Muoto ei ollut mikään ruma eikä sievä, vaan jotakin karkeatekoista näkyi siinä. Silmät pienet, harmajat, katse oli väliin vakava, jolloin se olisi voinut miellyttääkin, mutta toisinaan terävä ja jyrkkä, joka pani arastelemaan. Katse vaihteli vilkkaasti puheensa mukaan niinkuin äänikin, joka oli milloin lempeä ja heleän sointuisa, milloin minkin värinen.
Hyvät herrat, te tiedätte kaikki: kato kansalta viljat vei Ja kun toisilta leipää puuttuu, niin moisia juoda ei». Sai tulta jo lempeä silmä ja äänikin kirkastui Ja hän nääntyvät joukot muisti ja muistohon vilkastui: Hän näki nuo kalpeat kasvot, lapsjoukkion kerjäävän, Näki ryysyiset, surkeat äidit vilun kourissa kylmäävän.
Hän näki kaiken takana sen opetuksen, että kaikki tässä maailmassa on lokaa, ja se ajatus teki häneen syvän kristillisen vaikutuksen. Myös Kornelia kuunteli. Hänkin tunsi, että se oli mestarillista. Joka sanalla oli kärki, äänikin solvasi. Hänessä oli halu huutaa, huutaa koko maailmalle: sinä valehtelet, valehtelet, valehtelet!
Ja kuten perämies oli sanonut, oli aamulla tuskin aurinko vielä ylhäällä, kun edestä ilmestyi pappilan maalattu kartano ja harmaa, matala kirkontorni näkymään. Ne rupesivat juuri kuin rautatiejunan vauhdilla tulemaan vastaan. Kun tultiin rantaan ja noustiin venheistä, rupesi jokainen mies värisemään vilusta niin että äänikin värisi. Alettiin kiirehtiä talojen suojiin.
Hyvät herrat, te tiedätte kaikki: kato kansalta viljat vei ja kun toisilta leipää puuttuu, niin moisia juoda ei". Sai tulta jo lempeä silmä ja äänikin kirkastui ja hän nääntyvät joukot muisti ja muistohon vilkastui: hän näki nuo kalpeat kasvot, lapsjoukkion kerjäävän, näki ryysyiset, surkeat äidit vilun kourissa kylmävän.
Sill'aikaa olin minä piilossa naisten takana ja katselin salaisesti herraa tarkemmin. Hänellä oli vanhan ruskeahattuisen korkea, solakka vartalo ja sama äänikin; vaan se oli mahdotonta, että pää oli sama. Nuorekkaan, sileän otsan yllä aaltoilivat vaaleat, tuhanharmaiset kähärät, jotka vinosti sisään tulevassa valossa näyttivät hopeanharmailta.
Astuu esiin siskot sekä äiti harmaahapsi. Silloin usein taideniekka itkee niinkuin lapsi. Enkelin kuva emolla oli kuolinvuoteen päällä. On kuin valkosiivet sen nyt vielä leyhyis täällä. Välistä sen äänikin ihan selvään helähtääpi. Silloin usein taideniekka työssään hätkähtääpi, näkee kasvot Lumikin ja jatkaa taasen työtään. Mutta neiti Lumikilla kieli käypi myötään.
Miihkalin äsken niin väsynyt katse elpyi ja äänikin kaikui voimakkaalta niinkuin ennen, kun hän nyt sanoi: »Toden totta pitää löytyä sen, joka niin on tehnyt, ja mistä hyvänsä hän löytyy, pitää hänen kuolla!» Talonpoika otti vanhaan vaatteesen käärityn kappaleen, joka hänellä oli ollut kainalossa, päästeli kääreen auki ja antoi pikku arkkusen Miihkalille sanoen: »Tämä uiskenteli vedessä rannalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät